ajatuksia

Milloin mulla on naisena oikeus turvallisuuden tunteeseen?

Moikka,

Mä haluan kertoa yhdestä jutusta mikä on ollut aina globaali ongelma. Usein miten tästä ongelmasta valitettvasti kärsii suurin osa naissukupuolen edustajista. Tasoja tällä ongelma on hyvin monenlaisia, sillä tekijöitä ja uhreja on lukemattomia. Mä olen myös valitettavasti kokenut tätä siitä lähtien kun aloitin lukion Helsingin puolella. 

Ensimmäinen varsinainen muisto epätoivottuun seksuaaliseen huomioon / miesten liian pitkiin katseisiin liittyy mun kesän 2014 kielimatkan Maltalla, jolloin olin juuri lopettanut yläasteen. Mä ja mun kielimatka keverit oltiin lähetty ekana taikka tokana päivänä kiertelemään kotikylän katuja. Kaikki oli lähes täydellistä: uusia kavereita, aurinkoa ja vähän niinkun ilman vanhempia ulkomailla. Hotellille palatessamme ohitimme erään paikallisien kerrostalon parvekkeen, johon oli kerääntynyt rypäs nuoria miehiä. Nämä nuoret miehet olivat meitä kymmenisen vuotta vanhempia ja muistan kuinka eräs tyttö juokostamme sanoi suomeksi: `` Noi tuolla kattoo meitä ei kiinnitetä mitään huomiota". Kun sitten viimein ohitimme tämän parvekkeen kiinnittämättä huomiota näihin nuoriin miehiin oli vaikeaa olla kuulematta englannin ja maltan kielisiä huudahtuksia jotka liittyivät meidän 15-17 vuotiaiden suomalaisten tyttöjen peppuihin. Meitä lähinnä nauratti ja punastutti parvekkeen ohitus hetken aikana. 

Nykyään  ällöttävä epätoivottu huomio ei järin naurata vaan pistää vihaksi ja alkaa suututtumaan. Millä ihmeen oikeudella OSA teistä miehistä lähettää mulle kuvia alapäästä vaikka me ei edes tunneta? Millä oikeudella vaikka sanon " Im chilling with my boyfriend"? Millä oikeudella naimissa oleva mies tulee ehdottomaan kimppa kivaa kahdelle abi-tytölle tokaisten: " Jos teillä ei ole läksyjä huomiseksi niin tulkaa ihmeessä mun huoneeseen".Millä oikeudella vaikka pyrin olla kiinnittämättä huomiota miesten pitkiin katseisiin baarin tanssilattialla mutta silti mä tunnen että olisin osa lihatiskiä? 

Mihin pisteeseen tässä oikeen pitää mennä, kun nykyään monet nuoret naiset ja tytöt kerää epätoivottua huomiota niin kaduilla kuin somessakin. Milloin mulla on naisena oikeus turvallisuuden tunteeseen ja siihen ettei tarvitse pelätä illalla liikkuessa niin että voin käyttää korkokenkiä, mekkoja ja hameita?

Mä todella toivon että jonain päivänä historiankirjat mullistuu eikä naisten tarvitse enää pelätä sukupuolensa, ulkonäkönsä ja kauneuden tähden että joku tulee satuttamaan, lähentelemään taikka tunkeutuu liian lähelle. 

Mä voin vaatia tätä naisena ja mun täytyykin vaatia tätä meidän naisten puolesta, sillä onhan tää nyt tosi epäreilua jos näin suoran puhutaan.

<3LLA VILMA

comments powered by Disqus