Ylioppinut tai ainakin melkein ja tulevaisuudesta

Mä en edes tiedä millä sanoilla aloittaisin, sillä mun kieli on tosi solmussa ylppärisalissa "viisastelusta ", mutta luulempa että  tälläisen erikois viikon jälkeen kömpelöhkö aloitus on ihan fine ja ok. Mä tosiaan olen tällä viikolla täydet kolme kertaa kirjoittamassa eli ajatuksia oon pyöritellyt historiassa, pohtinut tarpeellista ja tarpeentonta pelkoa sekä niin sanotusti pelannut bingoa englanniksi eli vastannut 50 englannin monivalinta tehtävään. Hissan ja äikän kokeesta mulle jäi hyvät fiilikset, mutta tämän päiväinen enkku tuntui nihkeältä ja ärsyttävältä, mutta eiköhän sieltä ihan hyvät pisteet tule kalasteltua tai ainakin mulle riittävät pisteet.

Vaikka ylppärit ei mulle ainakaan mitään maailman suurinta herkkua ole ollut niin jotenkin mulla on tosi hyvä olo. Mä epäilen, että mun hyvä olo kumpuaa siitä, että olen haastanut itseäni ja lukenut sen viisi sivua enemmän kuin päivän tavoite tai ottanut vielä uuden rundin enkun sanoja vaikka vannoin että lopetan tähän. Välillä lukulomalla otti hermoon ja eikä millään enään maistunut lukea, joten myös työtuolilla pyörimen ympäri huonetta sekä musiikin täysillä popitus tuli tutuksi lukuloman aikana. Iha näin meidän kesken tuli löydettyä uusia hyviä musa suosikkeja lukemisen lomassa :p

Enään mulla tosiaan on ussan ylppärit ensi perjantaina 24.3. Tällä hetkellä mua ei jännitä kyseinen koe, sillä kyseessä on uusinta tai no korotus kierros mulle. Toki tää meinaa, että asioita täytyy palautella syksyltä muistiin ja vastata sitten paremmin kuin edellis kerralla. Meillä on kuitenkin vuosikurssin kanssa sanama iltana tiedossa YO OHI ON- juhlat, jotka laittaa ainakin omalla kohdalla tekemään vielä viimeiset vastaukset hyvin ennen hillitöntä tanssi bailausta.

Tosiaan sitten tähän " jännittävämpään osioon" eli mun koulun hakemiseen. Faktahan on se että vielä lukion ekalla mä olin, että " mä haen Teakkiin eli teatteri korkeakouluun tai johonkin amk tutkintoon", mutta monien mutkien kautta ussan ylppäreihin lukiessa mun päässä osui rattaat kohdalle ja mä tajusin mitä haluan.

Mun goals tällä hetkellä on päästä Turun yliopistoon lukemaan uskontotiedettä. Musta on ihan super kiinnostavaa tutkia ja pohtia miten esim taiteet liittyy uskontoihin tai miten jotkin uskonnot suhtautuu toisiin uskontoihin sekä niitten syntyhistoria. Mä oon ennen tätä ollut aina tosi kiinnostunut taiteista ja historiasta, joten ehkä uskontotiede ei ole niin yllättävä valinta mulle. Mä todellakin toivon, että tämän keväinen pääsykoe luku tuottaa tulosta ja oma nimi löytyy listalta kesällä. Mä olin jo tosi vaikuttanut kun olin lukenut melko lyhyehkön kuvauksen Turun yliopiston sivuilta, mutta opintopolussa ( järjestelmä jossa valinnat tehdään) olin ihan äimänä ja hoin mielessäni: cool, cool, super cool.

Tälläisiä koulu kuulumisia tällä kertaa,

<3lla Vilma  

comments powered by Disqus