Kuluneiden kuukausien aikana on ollut haasteellista hahmottaa, mistä jokin alkaa tai loppuu. Ja täältä minä vain katosin. Lähes jälkiä jättämättä. Olen siitä niin niin niin niin pahoillani. Mutta joku on kopeloinut aikakäsityksiäni. Vuorokausissani ei ehkä olekaan enää tunteja ja minuutteja, vain pikakelauksella kiitäviä sekunteja ja niiden sadasosia. Tai jos tunteja onkin, niin ne loppuvat kesken. Kerta toisensa jälkeen. Kesä vahtui syksyksi ja nyt syksy kääntyy kohti talvea. Mutta missä minä olen?  Lue lisää

Istun bussissa ja pidätän kyyneliä. Oon niin loppu. Tuntuu ettei mun päässä ole tällä hetkellä yhtään ilon hippusia jäljellä. Pelkkää väsymys… Lue lisää

Mullahan on ollut se etu elämässä, että olen pystynyt olemaan todella kauan kotona lasten kanssa. Oikeastaan aina, jos ei lasketa nyt sitä ta… Lue lisää

Viime viikonlopun jälkeen huomasin, että kaipaan pysähtymistä ja tyhjiä kalenterin sivuja enemmän kuin mitään muuta. Olen kokenut saavani va… Lue lisää

Meillä on tulossa syksyn mukana suuria muutoksia arkeen. Itsehän minä olen muutoksista vähän kauhuissani, mutta samaan aikaan myös todella in… Lue lisää

Kuvittelin jollakin lailla, että Varpun menetyksen jälkeen mikään ei enää voisi satuttaa. Että kun on räpiköinyt jostakin niin syvästä pinnalle, olisi jollakin lailla aina valmis kohtaamaan luopumisen uudelleen. Miten väärässä olinkaan. Ei siihen totu ikinä. Olipa kyse sitten lemmikistä tai ihmisestä. Tulipa tilanne eteen yllättäen tai ei. Rakkaistaan luopumisen tuska on aina yhtä voimakas ja jollakin tavalla tuntuu, että uusi menetys avaa entisetkin haavat uudelleen. Lue lisää

Olen ollut pitkään lähes ylpeä siitä, ettemme riitele kotitöistä. Minä olen tehnyt ja mies on osallistunut, minkä on osallistunut. Tämä on… Lue lisää

Tässä postauksessa pääset kurkistamaan kesäiseen arkipäivääni töineen, tiskeineen ja kauppareissuineen. Päivä ja koko viikko on ollut suhte… Lue lisää