Kuvittelin jollakin lailla, että Varpun menetyksen jälkeen mikään ei enää voisi satuttaa. Että kun on räpiköinyt jostakin niin syvästä pinnalle, olisi jollakin lailla aina valmis kohtaamaan luopumisen uudelleen. Miten väärässä olinkaan. Ei siihen totu ikinä. Olipa kyse sitten lemmikistä tai ihmisestä. Tulipa tilanne eteen yllättäen tai ei. Rakkaistaan luopumisen tuska on aina yhtä voimakas ja jollakin tavalla tuntuu, että uusi menetys avaa entisetkin haavat uudelleen. Lue lisää

Kiitos, ystäväni, kun käperryit viime yönä jälleen kainalooni. Jos olisin osannut aavistaa, että se kerta jäisi viimeiseksi, olisin ehkä osannut arvostaa sitä vieläkin enemmän. Lue lisää

Tänään, lauantaina 20.01, melko tarkalleen klo 09:00 tunnettu keittiöpsykologi ja Googlelääkäri, tohtori Heikkonen, hälytettiin puurokattilansa ääreltä ASAP prinsessa Ruususen makuukamariin. Paikalle saavuttuaan hän tapasi lattialta henkitoreissaan korisevan Liisa Liito-oravan, sekä neuvottoman prinsessa Ruususen.  Lue lisää

Kuin kissat ja vauvat ovat sitä mieltä, että uusi koti kaikkine mahdollisuuksineen on satumaisen ihana. Ruusunenkin on malttanut nukkua jo yhden yön omassa sängyssään. He ovat sananmukaisesti alkaneet olla niingo gotonaan. Ja hiljalleen, minäkin alan uskoa siihen. Että Harjavalta odottaa, mut kyl Raum o ain Raum.  Lue lisää

Muistatteko, miten odotusaikana pohdiskelinkin, mitä rakkaat pikku mussukkani olisivat mahdollisesti voineet opettaa minulle vanhemmuudesta? Kissat ja vauvat eivät toden totta loppujen lopuksi eroa toisistaan kovinkaan suuresti. Vauvavuosi on opettanut minulle, että heillä onkin yllättävän paljon yhteistä. Lue lisää

Monet murehtivat etukäteen eläimet ja vauva -yhdistelmää. Minä en murehtinut. Uskoin siihen, että hiljaa hyvä tulee. Että ennemmin tai myöhemmin he löytävät yhteisen sävelen, kun tiettyjä pelisääntöjä kunnioittaen tutustutaan. Ja nyt voin todeta, että olin oikeassa. Vaikka melkein vuoden se kesti. Että filosofi tottui minihoomaniin. Lue lisää

Vauvavuosi hupenee, kun prinsessani täyttää tänään jo 11 kuukautta. Lue lisää

Pieni takaisinheitto joulun tunnelmiin Lue lisää