Kelloharrastus

Steinhart Ocean one

Seuraavaksi bloggausta kellomiesten piirissä vihatusta ja rakastetusta Steinhartista. Syy siihen miksi Steinhart jakaa mielipiteitä on yksiselitteinen. Suurimmalta osin sen kellomallistot muistuttavat jotain luksuskellomerkkiä, kuten Rolexia. Tälläistä kelloa kutsutaan "homageksi" eli kansankielellä kopioksi. Steinhart Ocean one linjasto mukailee melko suoraan legendaarista Rolex Submariner kelloa. Itseäni se ei haittaa, että Steinhart tekee homage kelloja. He tekevät myös hienoja kelloja omalla designillaan.

Kellot suunnittelee saksalainen mies Gunter Steinhart. Hän on omalla brändillään suunnitellut kelloja 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Gunter on Steinhart Watches yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja. Suomessa Steinhartin kelloja myyvät WanhatWarikset ja kelloja voi tilata myös suoraan Steinhartin kotisivuilta.

Steinhart Ocean One on sukeltajankello, joka vesitiiviydeltään väitetään toimivan 300m syvyydessä. Tuota en toki käytännössä tule koskaan kokeilemaan, mutta se kertoo ainakin ettei pienen kosteuden pitäisi olla haitaksi. Sisällä sykkii ETA 2824-2 koneisto, joka on tarkka työhevonen. Kyseistä koneistoa on myös kalliimmissakin muiden brändien kelloissa. Voisi siis sanoa, että hinta/laatusuhde on kohdillaan. Omasta kokemuksesta kello edistää n. +2/sek viikossa, joka on erittäin hyvä tulos automaattikellolle. Sekuntiviisarille löytyy tästä mallista "hacking" toiminto, eli kellonaikaa asetettaessa sekuntiviisari pysähtyy.

Metalliranneke

Kellon 42mm halkaisija tuntui minusta aluksi kovin pieneltä, mutta viikon käytön jälkeen totuin siihen. Kellotaulun kehää kiertää musta keraaminen bezel, joka pyörii vasta päivään 120 naksahdusta.Tuntuma bezelissä on erittäin laadukas sekä jämäkkä. Bezelin saa myös alumiinisena, jolloin se on hieman tummemman näköinen sekä alttiinpana naarmuille. Alumiininen bezel on myös noin 25€ halvempi keraamista. Musta ja yksinkertainen kellotaulu toimii minulle tässä kellossa täydellisesti. Sukeltajankellolle ominaiset isot lumepisteet kiertävät kellotaulun ulkokehää. Myös viisareissa on kirkas ja pitkään hohtava lume. Tässä kellossa on myös safiirilasi, joka ei naarmuunnu herkästi. 

Lume
Bond Natolla

Metallirannekkeen kanssa kello painaa 180g eli kellon todellakin tuntee ranteessaan. Ranneke on laadukkaan tuntuinen ja miellyttävä ranteessa, vaikka se ei olekaan kevyemmästä päästä. Lukkomekanismi tuntuu jämäkältä ja siihen on myös lisätty hienosti Steinhartin logo. Olen käyttänyt tässä kellossa useasti Nato-ranneketta, koska se tekee kellosta kevyemmän ja sporttisemman näköisen arkikellon.

Kellon tiedot

  • Halkaisija 42mm
  • Korkeus 13mm
  • Rannekkeen leveys 22mm
  • Paino 180g
  • Sveitsiläinen automaattikoneisto ETA 2824-2
  • Päivyri
  • Safiirilasi
  • Keraaminen / Alumiininen bezel
  • Sukellusominaisuudet 300m
  • Umpinainen takakansi
  • Ruostumatonta terästä
  • Hacking sekunti viisari

Yhteenveto

Steinhart Ocean one sukeltajankello on loistava aikarauta sporttisen kellon ystäville. Minulla kyseinen kello, on ostettu syksyllä 2016, enkä ole vielä kyllästynyt siihen. Sen ajaton lookki vain vetoaa minuun. Vaikka Steinhart Ocean mallistot mukailevat melko tarkasti Rolex Submariner kelloja, ei se minua haittaa. Kellossa on kuitenkin sisällä laadukas sveitsiläinen automaattikoneisto, sekä kellon ulkopuolisesta designista huokuu laadukas toteutus. Steinhart Ocean sopii arkiseen käyttöön sekä vaativampiinkin olosuhteisiin. Sukeltajankellot eivät varsinaisesti ole pukukelloja, vaikka itse sitä olenkin business casual pukeutumisen yhteydessä käyttänyt. Tuosta ei ole toistaiseksi kukaan kyllä huomauttanut.

Sopii se näinkin!

Kellon voi tilata vaivattomasti sen omilta kotisivuilta tai WanhatWarikset jälleen myyjältä Suomesta. Toivottavasti Steinhart kelloja saataisiin muuallekin suomeen myyntiin, esimerkiksi Joensuuhun. Kellot asettuvat hinnoittelultaan 400 - 1000 euron haarukkaan, joka tuntuu edulliselta näinkin laadukkaasta ajan näyttäjästä.

www.wanhatwarikset.com

https://www.steinhartwatches.de/en/

comments powered by Disqus