asu

uusi tuttavuus ja turvavaatteet

Moikka!

Mihin katosivat kuukauden treenipostaukset, joita kovin lupailin tässä postauksessa? Onko asukuvia ollut tarpeeksi? Mitä blogilleni kuuluu?

Miten meni Anna noin niinku omasta mielestä?

Kiitos hyvää. Huomasin tuossa, että treenipostauksia on tosiaan jäänyt pari välistä ja syy löytyy siitä, että en ole jaksanut kuvata, tai pakottaa Aleksia kuvaamaan, kotitreenejäni. Ja olen käynyt Pole4fitillä edelleen treenailemassa tankotanssia sekä akrobatiaa ja suoraan sanottuna treenaan mieluummin kuin kuvaan treenejä. Tosin Instagramiani seuraavat ovat saattaneet huomata instastoryssäni muutamia treenijuttuja. Olen nimittäin jokusen viikko sitten päättänyt opetella kyynärvarsiseisonnan. Ihan itse. Instarstoryn puolella on tosiaan päivä 10 menossa. Olen ensimmäisestä päivästä lähtien kuvannut pienen videonpätkän edistymisestäni. En ole tätäkään tosiaankaan harjoitellut päivittäin, varmaankin noin kolmisen kertaa viikossa ja noin 10-15 minuuttia kerrallaan (sitten menee hermot)… Hiljaa siis hyvä tulee. Ehkä kun opin liikkeen, niin voisin koota jonkinlaisen postauksen tästä haasteesta. Katsotaan.

Tuleeko teillä lukijoilla siellä mieleen jotain urheiluun/treenaamiseen liittyvää, mistä haluaisitte, että kirjoitan? Ehdotuksia otan mielelläni vastaan, laita tuonne alas kommenttiboksiin tai vaikka mailiin. Se olisi ihanaa!

Ja ne asukuvat. Nekin vaativat yllättävän paljon suunnittelua. Ja koska olen "köyhä opiskelija", minulla ei tosiaankaan ole joka viikko uusia kuteita kaapissani. Siksipä asuni ovat usein yhdistettynä vanhaa, uutta ja joskus lainattua. Näin pienellä budjetilla sitä tulee yllättävän kekseliääksi vaatteiden suhteen... Tämän postauksen asu on hyvin simppeli, elikkäs mustat perusfarkut ja rennon mallinen neule sekä istuva villakangastakki ja maiharit, siis todellinen turva-asu!

Asukuviin on tulossa varmasti muutoksia. Tapasin viime viikolla ihanan bloggaaja-kollegan Lauran, käykää katsomassa hänen Risingmess -blogiaan. En edes muista miten päädyin hänen blogiinsa, mutta tykkään hänen tavastaan kirjoittaa, hänen tyylistään ja kuvistaan. Tein sitten "aloitteen" hänen suuntaansa kommentoimalla erästä postausta ja niin me sovimme "treffit" viime viikolle (sokkotreffeitä ne tosiaan tuntuivat). Ja onneksi otin häneen yhteyttä, koska mulle jäi todella kiva fiilis Laurasta, ihan kuin olisimme tunteneet pidempäänkin! Otettiin muun muassa tämän postauksen kuvatkin tapaamisen yhteydessä (tässä postauksessa Laura kertoo tapaamisestamme)! Oli kyllä vapauttavaa jutella samanhenkisen ihmisen kanssa erityisesti bloggaamisesta, koska saman harrastuksen äärellä olevat yleensä ymmärtävät parhaiten kyseisestä asiasta. Ja uudet kuvaustreffitkin on jo sovittu! Aleksikin saa hieman levätä kuvaajan roolistaan tämän uuden bloggaajatuttuni myötä. Kiitos vaan Lauralle <3.

Mitäs muuta sitten? Minusta tuntuu, että vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken. Mulla on todella paljon postausideoita ja muutenkin kehittämisideoita blogiini, mutta kokopäiväinen opiskelu, osa-aikainen työ, kaksi koiraa (ja mies) sekä tanssiharrastus vaan vievät aikaa. Mutta blogini onkin harrastus, joten en aio siis stressata tästä, vaikka päivittely ei olisikaan nyt niin "järjestelmällistä".

Ja noiden edeltä mainittujen juttujen lisäksi tuleva vaihto-opiskelu ja käytännön järjestelyt vähän jännittävät, niihinkin tarvitsen aikaa! Sain nimittäin juuri ilmoituksen koululta, että kielitesti (josta on ilmoitettu kuukausi sitten, ups) täytyy tehdä ensi lauantaihin mennessä, jotta esimerkiksi rahoitusasiat saadaan kuntoon tulevalle vaihto-opiskelu ajalle. Jaiks. Olin unohtanut koko testin, joten nyt sitten täytyy testin tekemisellekin löytää jokin aika...

Millainen syksy sulla on ollut?

Seuraavaan kertaan,

Anna

Wearing:

Knit: Bok Bok (from a friend) / Jeans: Only / Jacket: H&M / Bag: H&M / Boots: Anna Field, Zalando

Photos: Laura Pensasmäki, Risingmess.com

comments powered by Disqus