lifestyle

blogisuositus ja instakaappaus

Mahtavaa alkuviikkoa jengi!

Mitä teille kuuluu? Viikonloppu oli täällä Helsingissä ihanan aurinkoinen ja mun flunssakin on loppunut.

Eilen pääsin jo urheilemaankin. Oli kyllä raskasta tankotanssitreeneissä, kun kroppa on kuitenkin vielä heikoilla menneen flunssan takia. Mutta tästä se taas lähtee. Tänään onkin illalla vuorossa akrobaattisia tunteja. Olen menossa toista kertaa ilma-akrobatian alkeisiin ja yhden tunnin perusteella se tuntuu kyllä omalta jutulta. Huomasin, että rengastrapetsi (mitä teimme viimeksi) tuntui huomattavasti helpommalta mulle kuin esimerkiksi lattia-akrobatia, jota olen kuitenkin harrastanut jonkin verran. Luulen, että tuo ilma-akrobatia tuntuu ehkä siksi helpommalta, koska olen harrastanut tankotanssia ja siinä on samantyylisiä harjoitteita kuin ilma-akrobatiassa.

Lattia-akrobatiassa tehdään todella paljon käsilläseisontaa, päälläseisontaa, erilaisia tasapainoharjoitteita, hyppyjä ja taivutuksia. Ne ovat minulle paljon vaikeampia kuin ilmassa tai tangolla tehtävät jutut. Ilma-akrobatiassa ja tankotanssissa on mielestäni helpompaa, koska siinä on aina jotain ”missä roikutaan”, eli minulla on jotenkin turvallisempi olo, koska aina on jokin väline mihin tarttua. Vaikea selittää.

Ja toinen asia. En ole ehtinyt esitellä vielä täällä blogin puolella ihanaa uutta lompakkoani. Ihastuin tähän pussukkaan Elinan Virkkasin -blogista. Tässä postauksessa Elina esittelee käsintehdyt pussukat.

Heti kun näin nämä, niin laitoin Elinalle viestiä ja tilasin kaksi pussukkaa itselleni. Olin pitkään etsiskellyt täydellistä rahapussukkaa. Vanha lompakkoni veteli vimeisiään, mutta en raaskinut luopua siitä, koska se on juuri sopivan kokoinen; kortit, setelit ja kolikot menevät samaan pieneen pussiin. En ole koskaan osannut käyttää isoja rahakukkaroita, vaan olen aina tykännyt pussukoista, jotka ovat kompaktin kokoisia ja joista yhdellä vetoketjun avaamisella löytyy kaikki tarvittava.

Virkkasin -blogista löytyy vaikka mitä upeita käsintehtyjä vaatteita, asusteita ja sisustusjuttuja. Lueskellessani Elinan blogia tulee itsellekin tunne, että tekisi mieli ottaa puikot kauniiseen käteen ja aloittaa virkkaaminen tai neulominen. Mutta olen melko kärsimätön ja sen mitä muistan peruskoulun käsityötunneilta, luulen että se ei ole minun juttuni. Siksipä onkin ihanaa, että tällaisia taitureita kuten Elina löytyy.

Keinonahkapussukka kulkee minulla nyt mukana päivittäin, se on tehty juurikin haluttujen mittojen mukaan, joten luovuin vanhasta rahapussistani kokonaan. Toinen tilaamani pussukka sai uuden kodin ystävältäni, joka myös osaa arvostaa käsitöitä ja kauniita asusteita.

Ja asiasta kukkapurkkiiin. Kannattaa seurata tällä viikolla Instagramia ja klikata so_up_bloggaajat -instagramiin. Siellä on meneillään instakaappaus, jossa olen mukana!

Nähdään blogin puolella ja instassa!

JA vielä on tämä päivä ja huominen aikaa osallistua arvontaan tästä!

Ihanaa maanantaita.

Anna

comments powered by Disqus