elämä

burnout, saikku ja terapia. missä olen nyt?

Hei,

Olen ollut viime päivät vähän kipeänä, ja joutunut perumaan kivoja juttuja, mikä on vetänyt mielen matalaksi. Lisäksi ihoni on rutikuiva, tästä orastavasta talvesta. Tuntuu, ettei mitkään voiteet ole tarpeeksi kosteuttavia, joka paikkaa kutittaa. Ärrr!

MUTTA oikeastaan haluaisin puhua minun loppukesästäni ja alkusyksystäni. Blogia seuranneet ovat huomanneetkin, että postaustahti on ollut tänä vuonna, ja varsinkin kesän jälkeen, melko hidas. En ole osannut pukea sanoiksi todellisia tunteitani täällä blogissa.

Kesän loppu kotikotona

Palattuamme Espanjasta olimme tilanteessa, jossa meillä ei ollut kotia. Siis Anna 33 vee muutti takaisin lapsuudenkotiinsa (loser…). Huhuh. Todellisuudessa maalle hetkeksi muuttaminen oli just se mitä tarvitsin. Mulla oli ollut kamala ikävä pohjoiseen, ja halusin lähelle perhettäni sekä isovanhempiani. Halusin irtioton kaikesta.

Espanjassa opiskelut sujuivat näennäisesti hyvin (sain kaikki kurssit läpi, ja vieläpä kiitettävin arvosanoin), mutta todellisuudessa podin järkyttävää alemmuuden tunnetta, ja kyseenalaistin jatkuvasti opiskelemani sosiaalialan. Mitä lähemmäs loppuaan opiskeluvaihto eteni, sitä epävarmemmaksi tulin siitä, onko sosionomin ammatti minulle sittenkään se oikea ratkaisu. Näitä ja muita asioita olikin hyvä mennä sitten pohtimaan maalle. Lisäksi mummoni oli huonossa kunnossa, ja halusin lähemmäs häntä, ja auttamaan häntä päivittäisissä askareissa, joten muutto kotiin oli senkin suhteen hyvä ratkaisu.

Romahdus

Muutama viikko Suomeen palaamisen jälkeen olin ihan romuna. En saanut nukuttua, kaikki ahdisti, tulevaisuus näytti mustalta. Olin ihan romahtamispisteessä. Äitini pakotti minut onneksi lääkäriin, jossa sain purettua pahimpia tuntojani. Jouduin tai siis pääsin kuukauden sairaslomalle. Minulla ei ole koskaan ollut niin pitkää saikkua, ja en edes tiennyt, että opiskeluista voi saada saikkua.

Sairaslomalla aloitin purkamaan asioita pala palalta. Niitä stressaavia juttuja. Aloimme etsiä Aleksin kanssa asuntoa Helsingistä, pohdin mahdollista viimeistä työharjoittelupaikkaani, aloitin pikku hiljaa urheilurutiinit (jotka olivat lähinnä koirien kanssa luonnossa liikkuminen) ja yritin rentoutua. Tuntui, että olin ihan loppu, väsynyt, henkisesti ja fyysisesti. Jonkinlainen burnout. Lopulta päätin, että en stressaa harjoittelupaikasta tai mistään muustakaan opiskeluun liittyvästä, kunhan vain saamme kivan asunnon Helsingistä, niin sitten keskityn taas opiskeluihin.

Lisäksi mun paras ystävä, Lola, vanhempi koiramme, oli hetken aikaa kipeänä, ja pelkäsin, että 15-vuotiaasta aika jo jättää, mutta onneksi Lolan lääkkeitä fiksattiin eläinlääkärissä, ja mummeli porskuttaa edelleen mukana. Toki Lolan vointi huolestuttaa minua aika ajoin, koska hän on vanha ja väistämättä päivä, jolloin täytyy sanoa hyvästit, on tulossa. Itkettää sekin jo valmiiksi.

<3

Muutto takaisin Helsinkiin

Kun saimme syyskuussa asunnon, stressi helpotti hetkeksi. Rakastan meidän kotiamme nyt, täällä on vielä paljon kesken, eikä opiskelijana ole mahdollisuus panostaa rahallisesti paljon sisustukseen, mutta tärkeintä oli että saimme Aleksin, Lolan ja Leon kanssa kodin, kodin missä voimme nyt asettua ja asua pidemmän aikaa. En ole muuttamassa ihan hetkeen (never say never).

Lisäksi aloitin Helsingissä terapian. Löysin huikean terapeutin, ja tämä on kyllä auttanut minua jäsentelemään asioita päässäni. Suosittelen terapiaa kaikille, jossain elämän vaiheessa. Ei asioita kannata jäädä pyörittelemään yksin, apua on tarjolla ja siihen kannattaa tarttua. Asioiden purkaminen ulkopuoliselle henkilölle, ammattilaiselle, auttaa kummasti sitä oman pään sisäistä kaaosta. Olen ehkä maininnut ennenkin asiasta ja miten ajattelen terapiasta; mutta jos mulla on hiusongelma, menen kampaajalle (ammattilaiselle), jos olen fyysisesti sairas, menen lääkäriin (ammattilaiselle), jos kaipaan apua treeneissä, konsultoin personal traineria (ammattilaista), joten jos oma mieleni särkyy, niin tietysti menen terapiaan, ammattilaiselle. Yksinkertaista vai mitä?

Mitä nyt?

Helsingin kotiin asettumisen jälkeen mulla tuli kuitenkin eteen rahastressi. Elinkustannukset nousivat ja minä jouduin siirtymään opintotuen piiriin kokonaan. Joten rahaa ei juuri ollut. Siksipä tein ratkaisun ja hakeuduin entiseen työpaikkaani vaateliikkeeseen, ja tällä hetkellä teen osa-aikaisena myyjän hommia, mikä on ollut kyllä ihanaa. Jotenkin täydellistä vastapainoa kaikkeen tähän opiskelustressiin.

Sain myös parin opinnäytetyöhöni, ja meillä on Nooran kanssa hyvä aihe, jota lähdemme tutkimaan. Saan yhdistää rakkauteni eläimiin opparissa, sillä tutkimme eläinavusteista toimintaa kuntoutustyössä, erityisesti sosiaalipedagogista hevostoimintaa. Lisäksi sain tällä viikolla hyviä uutisia liittyen ensi kevään harkkaan, aloitan harjoittelun tammikuussa Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksella, mikä on huikeaa, koska vaikuttamis- ja tutkimustyö kiinnostaa minua. Joten kaikin puolin opiskeluasiani ovat nyt kunnossa, mikä on kyllä huippu juttu. Ja sosiaaliala näyttää kohdallani nyt taas valoisammalta, toisin kuin loppukesästä.

Olen välillä melkoinen ”katastrofiajattelija”, eli stressaan ja murehdin tulevia asioita. Se kuinka asiat ovat tämänkin vuoden osalta järjestyneet, vaikka stressiä on ollut useamman vuoden tarpeiksi. Voi kunpa sen muistaisi taas, kun seuraavan kerran aloitan huolehtimisen jostain tulevaisuuden asiasta, että asioilla on tapana järjestyä (ei kyllä auta yhtään tuon mantran sanominen, nimittäin siinä pahimmassa paniikki-stressi-ahdistuksessa). Mutta yritän 😊.

Onko siellä ruudun takana muita stressaajia? Ja oletko käynyt terapiassa tai harkinnut sitä? Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin tarinoita.

Seuraavaan kertaan,

xoxo

Anna

Kuvat minusta: Joni Pesäkivi

Kuva Lolasta: Minä

Instagramissa @annataimi

Facebookissa @annaoonblogi