sisustus

home sweet home

Uusi vuosi sai minussakin asuvan pesän rakentajan sisustamaan ja laittamaan kotiani! Olen aina rakastanut kauniita esineitä, asioita, vaatteita ja kenkiä. Mutta jostain syystä en ole koskaan kokenut suurtakaan sisustusvimmaa. Saattaa johtua ”kiertolaisen” luonteestani, siitä etten ole oikein vielä koskaan osannut kunnolla asettua aloilleni. Yleensä minulla on sellainen tunne, että tämä hetki on vain väliaikaista, tämä asunto ja tämä kaupunki… Mutta aloin miettiä, että miksi en siltikin tekisi tästä(kin) asunnosta itseni näköistä ja mukavaa. Alanko aikuistua?

Joka tapauksessa. Sain inspiraation maalata asuntomme seiniä uuden vuoden aaton kynnyksellä. Itseasiassa sain ensimmäisen inspiraation jo syksyllä, kun muutimme tähän asuntoon. Silloin maalasin tuolit, kenkätelineen, vaatetelineen ja hyllyn. Lisäksi päällystin keittiön tuolit uudella kankaalla. Ja tein ylimääräisistä aikakauslehdistä meille matalat yöpöydät.

Vaikka ihailenkin välillä sisustuslehtiä ja -kuvastoja, niin pyrin hankkimaan kotiini tavaroita käytettynä tai hylättynä (mutta kyllä meiltä löytyy ihan IKEAakin, tosin kaikki ne ovat kavereilta saatuja). Tai sitten juuri kavereilta ylimääräisiä huonekaluja. Enkä tarkoita hylätyillä tavaroilla nyt ihan mitä sattuu rappukäytävän roskikselta raahattua sänkyä (dyykkaus toki kunniaan, mutta esimerkiksi sänky ja patja ovat minulle pyhät ja niitä en hanki käytettynä). Mutta tarkoitan vaikkapa sukulaisten varastoista löytyneitä, vanhoja huonekaluja, joita voi ihan pienellä pintaremontilla uudistaa.

Tällaiset ovat esimerkiksi nykyiset keittiön tuolimme. Saimme ne Aleksin perheeltä. Tullessaan meille ne olivat siniset ja päällystetty sinertävällä kankaalla. Eikä siinä mitään, mutta sininen ei mielestäni sopinut meille. Niinpä hiomme ne ja ostin mustan kalustemaalin ja maalasin ne. Kangas oli myös helppo vaihtaa, koska istuinosan sai nostamalla irti ja kangas oli laitettu kiinni muutamilla niiteillä. Ihastuin syksyllä mustaan ja kultaiseen väriin ja hankin pari koristetyynynpäällistä näissä väreissä. Siitä sainkin idean yhdistää saman kuosin ja värit keittiöntuoleihin. Niinpä ostin tyynynpäällisiä kaksi lisää. Aina yhdestä sai leikkaamalla kaksi tuolin päällistä. So simple! Ja nämä pienet jutut ovat juuri sopivia minunlaiselleni laiskalle sisustajalle, joka ei omaa suurta intohimoa askarteluun ja erilaiseen väsäilyyn. Mutta on kiva huomata kuinka pienillä jutuilla saa persoonallisuutta ja ”omaa kädenjälkeä” omaan kotiin.

Muita ihania ”hankintoja” (Aleksin isän varastosta) meillä on superkiva, vanha eteisen pöytä/vetolaatikko. Sille ei edes tarvinnut tehdä mitään. Lisäksi saimme vanhan kirjoituspöydän, josta ensinäkemältä ajattelin, että maalaan sen mustaksi tai valkoiseksi. Onneksi en sitä tehnyt. Jätimme sen puunväriseksi, mutta se kaipaa vielä lakkauksen ja/tai vahauksen. Siitä myöhemmin lisää työhuoneen uudistuspostauksessa. Ja pakko vielä mainita ihana perintökeinutuolini, jonka äidinisäni teki 1960-luvulla. Pappa hioi ja maalasi sen mustaksi muutamia vuosia sitten ja sain sen perinnöksi. Se on mukava persoonallinen lisä meidän kotiin. Eräs kaveri kysyikin vasta, että kuinka monella kolmikymppisellä on kiikkutuoli? No meillä ainakin.

Sitten tähän seinään. Olin lukenut efektimaalauksesta ja ystäväni, joka on muotoilija ja muutenkin tehnyt remppaa ja sisustanut työkseenkin, inspiroi minua tekemään hieman erilaisen seinän. Viime vuosina blogeissa, instassa, pinterestissä ja muuallakin on vilahdellut kokovalkoisia koteja ja sisustusta. Ne ovat ihan kauniin näköisiä, mutta eivät sovi minulle. Itselläni oli joku kymmenen vuotta sitten sellainen ”valkoinen” vaihe, jolloin silloisen poikaystävän kanssa hommattiin valkoiset sohvat ynnä muut. Silloin myös haalea beige ja "neutraalisisustus" viehätti. Tällä hetkellä olen suosinut värivalinnoissa (maalatessa ja uutta hankkiessa) tavaroissa musta-valko-harmaata, koska ne ovat helppoja yhdistää mihin tahansa.

Huomatkaa tyylikäs maalarinasu ;) not

Haluan kuitenkin kotiini erilaisia pintoja, värejä (hillitysti), syvyyttä, tummia (ja vaaleita) värejä ja sielua. Itseni näköistä. Toki minun täytyy ajatella toisen puoliskonikin mielipiteitä… Jonkin verran. Mulla oli esimerkiksi juurikin tämän kultaisen värin hinku syksyllä. Jos olisin ollut yksin päättämässä, niin veikkaan, että olohuoneessani olisi ainakin yksi kultainen tehosteseinä tällä hetkellä ;). Aleksi kuitenkin jarrutteli, wonder why?

Olen kuitenkin supertyytyväinen tähän lopputulokseen, tummaan, teräksisen harmaaseen, epätasaiseen tehosteseinään. Ja Aleksi on myös, hän katsoi mua tosin hyvin epäilevästi kun join kahvia perjantai-iltana noin kello kymmenen aikaan ja päätin aloittaa maalaamisen (talon sekopäinen emäntä kofeiinihuuruissa riehumassa telan kanssa). Sidoin pienen muovipussin telaan, sekoitin maalin ja sanoin vaan Aleksille ”luota muhun” ja maalasin ensimmäisen kerroksen! Toisen kerroksen maalasin myös yöllä. Niinpä meillä oli valmis seinä lauantaina aamulla. Ja Allu oli TOSI tyytyväinen. Siitä olikin sitten lauantaina kiva aloittaa siivoaminen, lamppujen vaihto ja huonekalujen uudelleenjärjestely.

Ja vielä siihen kultaisen värin vimmaan. Valitettavasti kultaista meillä on tällä hetkellä vain tuolien päällysten kuvioissa ja parissa koristetyynyssä sekä ihanassa ”villakoirasäästölippaassa”, joka on tosi ”kitsch” -tyylinen, mutta ihana ja sillä on tunnearvoa, koska sain sen ystävältä… JA vedenkeitin on kulta/rosterinen :). En ole siis vielä luovuttanut kulta-värin suhteen.

Työhuoneemme on seuraava projektini. Sinne ostin uuden ihanan lampun (siinä muuten kultaista) ja siellä olisi tarkoitus maalata yksi seinä. Alunperin haaveilin turkoosista/syvän smaragdinvihreästä, tasaisesta seinäväristä. Mutta koska innostuin efektimaalauksesta niin paljon, niin ehkäpä laitan kultaisen maalin pohjalle ja vedän teräksen harmaalla toisen kerroksen siihen päälle… Hmm.

Mielikuvitus on siis rajana kodin sisustuksessa! Meillä on tällä hetkellä ihanan vähän tavaraa ja haluankin pitää sen juuri näin. Vähemmän on enemmän. Ostoslistalla on kuitenkin pari mattoa ja lamppu, mutta en aijo hätiköidä näiden kanssa. Kysymys on myös rahasta ja joskus päätökset ovat vaikeita (vaikka en olekaan sellainen kovin pitkään suunnittelija, vaan teen päätökset intuition ja fiiliksen pohjalta).

Lolan valkoisen pedin teki Aleksi isänsä kanssa! Ja minä tuunasin <3 Musta koiranpeti on ostettu Mustista ja Mirristä

Tavaran vähyyteen vaikuttaa se, että ensinnäkin olemme molemmat aika laiskoja siivoamaan. Tai ei niinkään siivoamaan, pidämme puhtaudesta, mutta järjestyksen ylläpitäminen on vaikeaa, jos on paljon tavaraa, huonekaluja ja koriste-esineitä.

Tunnustan, minä olen melkoinen tavaroiden levittelijä...

Luen tällä hetkellä Marie Kondon Kon Mari -kirjaa (ilmeisesti tämä on ollut suuri hitti viime vuosina), tämä on myös saanut ajattelemaan järjestelyä ja tavaroiden karsimista elämästä uudessa valossa. Kirjasta lisää myöhemmin, kun olen lukenut sen loppuun. Luulen, että tänä keväänä kotimme kokee pienen invaasion Kon-Marin innoittamana. Ainakin näin yli puolet lukeneena voin suositella kirjaa, tietyllä kriittisyydellä kuitenkin.

Ja tauluista vielä. Jossain vaiheessa haalin kaikenlaisia tauluja, oli Ikeaa ja mistä milloinkin matkoilta tuotuja juttuja. Rakastan tauluja ja kuvia, mutta olemme tulleet siihen tulokseen, että haluamme jonkun ystävämme maalaaman taulun (meillä on onneksi ystäväpiirissämme lahjakkaita taiteilijoita). Emme ole vain osanneet vielä päättää mitä värimaailmaa ja mitä aihetta/tyyliä haluamme taulumme olevan ja tietysti täytyy sitten konsultoida kaveria ;). Tästäkin lisää varmasti myöhemmin!

Ensin pintaremppa kuntoon ja sitten viimeistely sekä hifistely tauluilla. Nyt mulla on tosin pieni maailmankartta (harmaa-valkoinen) seinällä ja siihen ajattelin tehdä oman lisäyksen laittamalla pienellä punaisella pisteet maiden kohdalle missä olemme matkustaneet (tai vaikka mihin haluaisimme matkustaa). Yksinkertaista, jälleen kerran!

Mun kotona pitää olla jotain hassua. Tässäpä mun villakoirasäästölipas <3

Miltä sun koti näyttää?

Fiilistellen, Anna

* Seinämaalissa pohjaväri oli puhtaanvalkoinen, maalasin "muovipussitelalla" kaksi kerrosta Clas Ohlsonin Iron Ore -nimisellä harmaalla seinämaalilla.

*Keittiönpöydän tuolit on maalattu pariin kertaan Tikkurilan puolihimmeällä mustalla kalustemaalilla.

*Valkoinen hylly (tämäkin papan tekemä) olohuoneessa on maalattu kolmeen kertaan Clasun valkoisella kalustemaalilla samoin pieni valkoinen jakkara ja pari tuolia, jotka vilahtelevat kuvissa.

*Lolan pedin (puulaatikon) maalasin kaksi kertaa Clasun valkoisella kalustemaalilla ja kirjoitin mustalla akryylimaalilla nimen laatikkoon.

*Ananastyynyn ja -tuolinpäälliset on ostettu H&M:sta

comments powered by Disqus