ajatukset

ikäkriisit ja odotukset

Aika ajoin pysähdyn pohtimaan omaa elämääni. Mennyttä, nykyisyyttä ja tulevaa. Onko minulla ollut kolmenkympin kriisi? Ehkä on, ehkä ei. Riippuu mitä sillä tarkoitetaan. Kriisejä on kyllä elämässäni ollut. Ehkä isoimpia parikymppisenä ja muutama pari vuotta sitten.

Erityisesti nyt kun olen saanut ystäväpiiristäni vauvauutisia, viimeisen vuoden aikana on ollut ainakin seitsemät häät, kaverit ostavat omistusasuntoja ja tekevät ”aikuisten” ratkaisuja. Silloin sitä itsekin pohtii, että mitäs minä sitten?

Olen vähän päälle kolmekymppinen, opiskelen korkeakoulussa, asun vuokra-asunnossa ja minulla on poikaystävä (vai miesystävä?). En ole koskaan ollut naimisissa, minulla ei ole lapsia, en ole koskaan asunut rivitalossa enkä omista autoa. Missä on mun omakotitalo- ja volvo- tai vauvaunelmat? Pakko sanoa rehellisesti, että mulla ei ole sellaisia.

Asuin koko lapsuuteni ja nuoruuteni isossa omakotitalossa. Tiedän millainen vaiva sellaisen pihan ja huushollin kanssa on ;). Olen nähnyt miten ihmiset ovat 15-vuotiaasta saakka saman kumppanin kanssa ja tekevät lapset ja ostavat asunnot kotiseudultaan ja asettuvat aloilleen ja valitettavan usein myös eroavat (eivät aina, mun vanhemmatkin ovat edelleen yhdessä, vaikka teineinä lyöttäytyivät yhteen).

Olen nähnyt miten monet menevät sen tietyn kaavan mukaan. Eikä siinä ole mitään pahaa. Se kuulostaa ihanalta, jos siitä todella nauttii, haaveilee ja on onnellinen. Olen kuitenkin aina tiennyt, että se ei ole minua varten. Ainakaan vielä.

Kun mietin elämääni taaksepäin niin olen tajunnut, että en ole koskaan haaveillut sellaisesta. Parikymppisenä minulla oli hetkeni, kun silloisessa parisuhteessa mietin tulevaisuutta ja ajattelin, että tässä se nyt on. Minulla oli tarkkoja suunnitelmiakin. Mutta mitä enemmän niitä mietin, ne alkoivat tuntua jonkun toisen haaveilta ja suunnitelmilta. Ehkä silloin jollakin tavalla HALUSIN haluta niitä asioita, koska muutkin puhuivat niistä.

Nyt tiedän kuitenkin paremmin. Olen tavannut erilaisia ihmisiä, nähnyt itse maailmaa, tehnyt välillä erikoisiakin ratkaisuja elämässäni, toiset huonompia ja toiset parempia, mutta kaikki ne ovat vieneet minua johonkin suuntaan.

Ja nyt paljastan pari faktaa itsestäni. (rumpujen pärinää) En ole koskaan kokenut vauvakuumetta. Enkä ole koskaan kokenut hääkuumetta. Huuh. Nyt se on sanottu ääneen. Minulla on kuitenkin ollut hetkeni. Erään hyvän ystäväni häissä ja niiden jälkeen viime vuonna aloin leikittelemään ajatuksella häistä. Mutta innostus haaleni parissa viikossa… Olen myös vastustanut kihlausta useamman vuoden ajan, mutta olen kuitenkin (salaa) haaveillut siitäkin aika ajoin. Mutta sekään ei ole ollut mikään must-juttu.

Vauvakuume on jännä juttu. Mulla on ollut monta kertaa koirakuume, asukuume, festarikuume ja ihan vain kuume. Mutta ei vauvakuumetta. Pidän kyllä lapsista. Mutta. En ole VIELÄKÄÄN valmis luopumaan itsenäisyydestäni. Onko se sitten itsekkyyttä vai mitä, mutta tiedän, että olisin hyvin omistautunut vanhempi. Niinku olen kaikessa mitä teen. Ja voin vain kuvitella sen äidinrakkauden määrän. Ja tahtoisin tehdä kaiken ”oikein”, niin oikein kuin pystyisin. Niin siksi en ole vieläKÄÄn valmis. Eihän sitä tosin koskaan tiedä saako niitä lapsia. Sekään ei ole itsestäänselvyys… Mutta sitä en aijo nyt murehtia.

Mutta mistä sitten haaveilen? Tasapainosta, tyytyväisyydestä ja seikkailuista. Ja niitähän on elämä pullollaan, kuten seuraava asiani sen todistaa. En olekaan tainnut vielä kertoa tästä seuraavasta paljastuksesta blogin puolella: Minä lähden ensi vuoden alussa vaihtoon! Minut hyväksyttiin koulumme vaihto-opiskelija-ohjelmaan, ensi tammi-helmikuussa minulla (ja toivottavasti Aleksilla ja koirilla) on edessä muutto Espanjaan, Valenciaan. Pääsen siis vaihtoon Valencian yliopistoon! Hola vaan, Espanjassa ollaan sitten vähintään se puolisen vuotta! Eli aloitan myös espanjan opiskelut tässä lähiaikoina. Kuinka jännää! Ja jännää on myös se, että haaveilen aika ajoin takaisinmuutosta pohjoiseen, mahdollisesti Ouluun, niin kuin tässä blogipostauksessa. Mutta se jää vielä, koska ensin kutsuu Espanja!

Nyt minulla on edessäni kesä oman alani työtehtävissä, ihan huippua. Uusia haasteita ja kokemuksia tulossa siis lisää. Lisäksi täällä blogirintamallakin tapahtuu jo tämän kevään aikana. Sain kutsun bloggaajien ammattitapahtumaan Blogger’s Inspiration Dayhin tänne Helsinkiin, mikä kuulostaa niin mukavalta!!! Siitä kuulette varmasti piankin lisää… Ja meillä on muutaman muun bloggaajan kanssa tulossa tapaamisia, kiva päästä tutustumaan enemmän tähänkin maailmaan!

Ja mitäs muuta? Kovasti haluaisin kuitenkin ”pesää rakentaa” elikkäs sisustaa, mutta en ole ehtinyt ideoimaan tarpeeksi, koska kiirettä riittää erityisesti opiskelurintamalla tällä hetkellä. Ja kesäsuunnitelmia riittää. Tänä kesänä haluan festareille! Viime kesänä en ehtinyt ihanan lähipiirini hääbuumin takia.

Sellaista tähän päivään. Olen superonnellinen ystävieni ja tuttavieni puolesta, jotka toteuttavat unelmiaan ja haaveitaan perhettä perustamalla, omalla kodilla, työrintamalla, parisuhteessa, sinkkuna ja elämässä yleensä. Jokaisen tulee nauttia niistä asioista, mitkä tekevät kulloinkin onnelliseksi. Olipa ikä tai muiden odotukset mitä tahansa.

Tässä eräs vanha postaus, jossa pohdiskelen välivuosia elämässäni.

Suurella sydämellä,

Anna

comments powered by Disqus