lifestyle

kauneusihanteista ja kehonkuvasta

Heippa teille ihanat lukijat!

Luin Bluestocking -blogista Minja Koskelan postauksen kauneusnormeista ja vaa’alla käymisestä. Itse en ole koskaan ollut kova vaa’an tarkkailija. Olen luottanut enemmänkin peilikuvaani ja omiin fiiliksiini. Ja tietysti vaatteiden istuvuuteen. Minulla ei ole koskaan diagnosoitu syömishäiriötä. Olin yläasteella niin laiha, että sitä tosin epäiltiin, mutta kasvoin vuodessa 12 senttiä ja muu kroppa ei pysynyt oikein hommassa mukana, vaikka söin paljon, joten olin kyllä aikamoinen kukkakeppi. Olen aimmissakin postauksissani sivunnut tätä aihetta ja tästä pääset vanhempaan postaukseeni, jossa puhun esimerkiksi fitnessistä harrastuksena ja omasta treenifilosofiastani.

Juurikin tuossa Bluestocking -blogissa käsitelty aihe sai minut kuitenkin miettimään, että kyllä minullakin on aikoinaan ollut syömishäiriöön liittyviä piirteitä. Olen pitänyt ruokapäiväkirjaa, vältellyt turhia rasvoja, tuntenut huonoa omaatuntoa syömisestä jne. Ja ehkä se kaikki on osaksi median luoman kuvan takia, en tiedä, tai se on voinut liittyä elämän hallintaan tai sen menettämisen pelkoon... Nämä oireet tulivat ensimmäistä kertaa vasta parikymppisenä (en muista peruskoulu- tai lukioaikanani miettineeni tällaisia), kun tuli Facebook ja muita "kuvakanavia". Hoikkia ja "kauniita" ihmisiä oli entistä helpompi ihailla, kun heitä ei nähnyt vain teeveessä tai lehdissä.

Olen aina ollut hoikka (laihakin ajoittain), mutta olen myös aina halunnut olla/ja pysyä hoikkana. En voi kuitenkaan samaistua lauseeseen "Aina välillä muistelen kaiholla sitä, kun olin hirveän onneton ja laiha", joka oli Minjan blogissa. Mä en muista tällaista aikaa :D. On totta, että suuret surut elämässäni ovat joskus vieneet ruokahaluani, mutta enemmän minusta tuntuu, että olen ollut onneton, jos en ole ollut tyytyväinen kroppaani, ja olen muuten voinut huonosti. Esimerkiksi silloin kun minulla oli ärtyvän suolen oireyhtymä ja refluksitauti pahimmillaan. Joka paikkaa turvotti, en voinut pitää lempifarkkujani turvotuksen ja kivun takia, ja olo oli vetämätön sekä saamaton. Eli olen ollut onnettomampi, kun minulla on ollut turvotusta ja enemmän kiloja. Mistä tämä sitten johtuu? Onko minulla vääristynyt kehonkuva?

Olen tällä hetkellä ehkä pari kiloa painavampi kuin mitä peruspainoni on, rehellisesti sanottuna en ole käynyt vaa'alla ainakaan kuukauteen, mutta arvelin näin housujen kiristäessä aamulla... Joulun ja uuden vuoden aaton herkuttelu näkyy kropassani edelleen. Näin päälle kolmikymppisenä olen huomannut, että se hoikan vartalon pitäminen mitoissaan ei olekaan enää niin helppoa kuin kaksikymppisenä. Aineenvaihdunta on takuulla hidastunut. Saan olla kiitollinen geeneistäni, koska todellisuudessa olen nyt vasta pikku hiljaa oikeasti joutunut alkaa miettimään mitä laitan suuhuni, kymmenen vuotta sitten saatoin vetää huoletta hamppareita ja sipsejä ja karkkia, potea yhden päivän herkkukrapulaa ja housut eivät siltikään kiristäneet edes seuraavana päivänä. Enää ei ole niin.

Ja nyt pääsenkin siihen asiaan, että minä en rehellisesti sanottuna halua lihoa tästä yhtään. Olen tällä hetkellä normaalipainon rajoissa (monia vuosia olen keikkunut alipainon ylärajalla, mikä mielestäni ei kerro koko totuutta edes painosta...), olen hoikka kropan malliltani, ja haluan pitää sen sellaisena. Joten tiedän, että se vaatii hieman syömisen tarkkailua ja joistain herkuista luopumista. Olenko silti onneton? En mielestäni. Minä haluan olla hoikka, kiinteä ja tuntea oloni hyväksi kropassani. Ja minulle se tarkoittaa urheilua, lähinnä hyvän mielen takia, mutta myös terveyden ja hoikkana pysymisen takia sekä terveellistä ruokavaliota. En oikeastaan ihaile lihaksikkaita fitnesskroppia (paitsi Aleksilla ;)), vaan enemmänkin hoikkia ja jänteviä vartaloita. Mutta jos ei puhuta vain ulkonäöstä, niin eniten ihailen hymyileviä, ja sinut itsensä kanssa olevia, rehellisiä, hyviä tyyppejä. Olipa koko mitä tahansa.

Takaisin tähän hoikkuus-asiaan. Oman kropan malliini on tällä hetkellä esimerkiksi aika helppo löytää vaate kuin vaate. Useat vaatteet tehdään tämän tyyppisiin "vaatehenkarikroppiin", missä ei ole liian treenattu fitnesspylly tai isot boobsit tai missään juurikaan "ylimääräistä". Ja haluan pitää asian myös näin, ja tämän ikäisenä se vaatii myös vähän työtä. Ei herkkuja joka päivä, ei edes joka viikko, terveellinen ja puhdas ruokavalio, vedenjuonti, hyötyliikunta ja muu urheilu. Kuulostaako hullulta? Tai itsekeskeiseltä?

Syömishäiriöt ovat monisyisiä mielensairauksia, joita en toivo kenellekään. Ja tämä postaus ei ole laihuuden ihannointia, vaan enemmänkin mun oman kropan ihannointia. Koska eivät kaikki hoikat ja laihatkaan ihmiset ole onnettomia tai järkyttävän syömishäiriön kourissa! Eivätkä kaikki normaalipainoiset ole terveitä... On myös hyväksyttävä se tosiasia, että me kaikki emme ole samanlaisia, emmekä voi näyttää samalta (ja hyvä niin), toisten pitää tehdä enemmän töitä joidenkin asioiden eteen kuin toisten. Ja viittaan siihen, että minulla ei ole koskaan ollut painon kanssa ongelmia ja vasta kolmekymppisenä minun on tosiaan vasta pitänyt alkaa miettimään elintapojani, etten lihoisi. Tiedän, että näin ei ole kaikilla.

Joskus tuon kaiken sanominen tuntuu väärältä. Tiedän, että naisten "pitäisi" potea ulkonäkökriisejä (ja toki olen niitä kokenut), mutta joskus minulla on oikeasti huono omatunto siitä, että olen hoikka, olen aina ollut. Ja tuo, että "pitäisi kokea huonommuutta/ulkonäkökriisejä", on taas sitä median ja ulkoisten odotusten luomaa kuvaa, jota rakennamme itsestämme ja muista. 

Haluan siis ajatella, että en ole huonompi enkä parempi kuin kukaan muukaan, vaikka olen luonnostani hoikka, ja haluan pitää sen asian ja painoni aisoissa. Kuitenkin omista syistäni, enkä halua ajatella, että minut pakotetaan median ja patriarkaalisen yhteiskunnan takia kapeaan naisen-muottiin, vaikka siinäkin ehkä on perää...

Sekin harmittaa joskus, että koska olen hoikka, niin en saisi valittaa turvotuksesta tai "paksusta" olosta. Totuus on se, että jos painan viisi kiloa enemmän kuin nyt niin minulla on pöhöttynyt olo. Ja se painomäärä voi olla toiselle normaali tai jopa laiha. Kaikki on niin suhteellista, ja olemme jokainen erilaisia ja yksilöitä.

Joskus olen yrittänyt pitää hoikkuuteni/laihuuteni ehkä kyseenalaisillakin tavoilla (vältellyt jopa terveellistä ruokaa, juonut paljon sokeritonta limsaa mahan täytteeksi ym.), tuijottanut vaatteiden kokolappuja, mutta onneksi tiedän, että "unelmakropan" voi saavuttaa (tai minun tapauksessani pitää) terveellisilläkin keinoilla, eikä hyvä fiilis ole kiinni siitä kokolapusta. Omistan itse XS-L-kokoisia vaatteita.

Kuten olen aiemminkin sanonut; en kannata laihdutuskuureja ja itsensä rääkkäämistä. Kannatan pysyviä elämmäntapamuutoksia, olipa kyseessä sitten terveellisempi elämä, itsensä lihottaminen tai laihduttaminen tai oma hyvinvointi.

Käytiin kuvailemassa Lauran kanssa tämän vuoden ensimmäiset asukuvat, jotka ovatkin nyt tässä postauksessa. Laura on myös tehnyt melkoisen elämäntapamuutoksen, jota on ollut mielenkiintoista seurata hänen blogissaan!

Olkaa ylpeitä itsestänne,

IG: annataimi

FB: annaoonblogi

Photos by Laura Pensasmäki, edit by me

Jacket: Bershka, menswear / Shirt: Cubus / Jeans: Monki /  Tights: Cubus / Shoes: Dinsko / Beanie: Cubus / Textile bag: U6 Uusix-verstaat

comments powered by Disqus