hyvinvointi

kesällä(kin) kunnossa

Treenaamisesta. Lupasin postauksen urheilusta. Luin tällä viikolla Helsingin Sanomista liikuntatieteiden erikoislääkäri Pippa Laukan kolumnin fitneksestä. Käy lukemassa se tästä.

Erilaiset fitnesslajit ovat olleet tapetilla jo muutaman vuoden ajan. Niistä on tullut ehkä jonkinlainen trendi, jossa tavalliset liikkujat alkavat joko ammattilaisten valmennuksessa tai itsekseen kehittää ja muokata kehoaan. Ja tähdätä esimerkiksi Bikini fitnesskisoihin tai Body fitnekseen.

Tutkiskelin muutenkin hieman asiaa ja luin myös Pippa Laukan blogia ja olin järkyttynyt faktoista, että kilpaurheilijoilla on 26% suurempi todennäköisyys sairastua syömishäiriöön kuin muulla väestöllä ja erityisesti juuri painoluokkalajeissa sekä esteettisissä lajeissa todennäköisyys on 40 % luokkaa. Ymmärsin, että painoluokkalajit ovat esimerkiksi paini ja esteettisiä lajeja ovat juurikin fitness, tanssi ja vaikkapa baletti. Melko kovia lukuja.

On pelottavaa, että terveellisestä asiasta voikin tulla vaarallinen asia.

Itse tulevana sosiaalialan ammattilaisena olen tietysti huolissani lapsista ja nuorista. Koska esimerkiksi some on täynnä ”itseoppineita fitnessammattilaisia”, jotka jakavat tietoaan (tietämättömyyttään) ja kuviaan erilaisissa kanavissa.

Tietysti vastuu on aina lukijalla ja katselijalla. Siksipä alaikäisten tapauksessa käännän katseeni tietysti koteihin, vanhempiin ja perheisiin, että he huolehtivat ”some-kasvatuksesta” ja terveen itsetunnon rakentumisesta lapsilleen. Ettei ainoa nais- tai mieskuva perustuisi ulkonäkökeskeisiin lajien ammattilaisiin. Ja ammattilainen on tietysti ihan eri asia kuin se, että ”itseoppineesti” mattimeikäläiset, jotka ovat mahdollisesti jopa vahingollisesti kuihduttaneet kehonsa ”fitnesskuntoon”.

Minun tietoni ovat yrityksen ja erehdyksen kautta opittuja. Niin treenaamisessa kuin ruokavaliossakin. Aleksi on personal trainer ja ammattinsa puolesta hän tietää treenaamisesta ja ruokavaliosta paljonkin. Häneltä olen oppinut todella paljon ruokavalion, levon ja treenamisen merkityksistä.

Ja minua itseäni ei missään nimessä haittaa treenatut vartalot IG.ssa ja muualla. Tykkään itsekin katsoa niitä ja seuraan joidenkin urheilijoiden lisäksi Instagramissa esimerkiksi useita Victoria’s Secretin malleja. Ne kropat! Huhuh. Luotan itseeni sen verran ja tiedän itsekin jotain ravinnosta ja treenaamisesta, valokuvaamisesta ja kuvien muokkaamisesta, että oma kehonkuvani ei vääristy vaikka tuijottelekin välillä melko kyseenalaisia (tai kyseenalaisilla metodeilla hankittuja) treenikroppia. Ja ymmärrän myös ammattilaiset (mallit, huippu-urheilijat, näyttelijät, ballerinat ym.), joille keho on työväline ja sen pitäminen kunnossa ja sen muokkaaminen, on osa heidän ammattiaan.

Olen nähnyt kuitenkin mitä syömishäiriö, jatkuva treenaaminen ja kropan äärirajoille vieminen voivat tehdä ihmisen fyysiseen olotilaan ja ennen kaikkea psyykeelle. Psyykkinen puoli saattaa oireilla ennen kuin se fyysinen puoli alkaa todellisuudessa prakaamaan. Ja pahoin pelkään, että monet ihmiset eivät tajua, että esimerkiksi jojo-diettaamisesta (mm. fitnesslajeissa), voi olla kauaskantoiset seuraukset esimerkiksi kropan aineenvaihduntaan. Urheilulääkäri Pippa Laukan mukaan, niiden yleistyttyä lajista on tavallaan tullut ”hyväksytty syömishäiriön muoto”.

Ja jos minä jostain tiedän, niin lähipiirini esimerkkinä on juuri syömishäiriöt. Olen nähnyt, että yltiöpäinen laihduttaminen naispuolisella ystävälläni johti siihen, että raskaaksi tuleminen vaikeutui ja lasta yritettiin monta vuotta. Lisäksi toinen syömishäiriöstä selvinnyt ystäväni, joka aloitti toipumisen jo kymmenen vuotta sitten, sanoo, että hänen aineenvaihduntansa on pilalla, eikä hän voi enää syödä lihomatta. Ja hän on korkeasti koulutettu ja tutkii tällaisia asioita työkseen, joten hän varmasti tuntee ihmisen biologiaa. Kumpikaan syömishäiriön läpikäynyt ystäväni ei ole joutunut sairaalahoitoon syömishäiriönsä takia, tuntemattomat eivät ehkä olisi heidän pahimmassa vaiheessakaan välttämättä huomanneet häiriötä. He vain vaikuttivat superhoikilta, treenaavilta, terveellisesti syöviltä parikymppisiltä. Kuten monet fitnesstähdet näinäkin päivinä.

Minä jaksoin kannatella Aleksia! Kuva pariakrobatian workshopista viikko sitten.

En halua kuitenkaan yleistää. Olen ymmärtänyt, että fitness vaatii kovaa kurinalaisuutta ja halua muokata kroppaa ja viedä itsensä äärirajoille. Tuttavapiirissäni on myös pari harrastajaa. Enkä väitä, että kaikki heistä olisivat syömishäiriöisiä. Postauksellani haluankin ehkä vain herätellä kaikkia huomaamaan, että kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää ja kannattaa suhtautua tietyllä kriittisyydellä uusimpiin urheilu- ja ruokavaliotrendeihin. Etenkin, jos on vielä kasvavassa vaiheessa oleva nuori.

Ja miksi käytän fitnessiä yleisempinä esimerkkinä (miksen vaikkapa balettia, tai uintia tai maratoonareita, joista myös aika ajoin nousee kohuja..), varmaankin siksi koska fitness on ollut nyt jonkin aikaa muotijuttu ja ehkä siksi, että olen ymmärtänyt, että fitneksessä pystyy melko lyhyessäkin ajassa kehittymään ja aloittamaan kilpailun aika korkealla tasolla. Ja siksi ajattelen, että näiden molempien asioiden takia ne voivat olla vaarana myös nuorille ja antaa ehkä vääristyneitäkin vaikutteita kehonkuvasta, syömisestä ja treenaamisesta. Pointtini tuossa nopeasti etenemisessä on se, että usein esimerkiksi vaikkapa ammattiballerinaksi et voi päättää alkavasi yhtäkkiä kolmikymppisenä perheenäitinä, vaikka harjoittelisit kuinka paljon. Tai korkeatasoiseksi ammattiuimariksi, jos olet aiemmin vain räpiköinyt muutamassa vesijumpassa. Ne vaativat vuosien ja vuosien harjoittelun ja kilpailemisen. Mutta esimerkiksi bikini fitness -kisoissa ei tarvitse osata mitään tiettyä taitoa. Ja aika tavalliset liikkujat pystyvät vuodessa tai parissa esimerkiksi ammattivalmentajan kanssa saamaan itsensä kisakuntoon. Älkää käsittäkö väärin, en vähättele lajia, mutta siinä on mielestäni riskinsä, että voidaan puhua ”fitnessammattilaisista” aika vähälläkin kokemuksella. Tästä pääset Pippa Laukan blogipostaukseen bikini fitnesistä.

Olen itsekin käynyt läpi erilaisia ulkonäkökriisejä. Olen treenannut niin paljon, että menkkani jäivät muutamaksi kuukaudeksi pois. Olen pitänyt ruokapäiväkirjaa. Olen syönyt välillä liian vähän. Olen syönyt todella epäterveellisesti. Olen inhonnut laihuuttani. Olen pelännyt että lihon.

Olen aina keikkunut alipainon ja ”normaalipainon” rajoilla, jos katsoo painoindeksiä. Siitä voin kiittää (syyttää) osaksi varmasti geenejäni. Itseasiassa olen painanut silloin eniten kun treenasin kovaa ja yritin kasvattaa lihaksia (lihas painaa enemmän kuin läski blaablaa). Mutta tämä oli myös se aika, että kehossani ei juurikaan ollut rasvaa ja menkkani jäivät pois. Joten en suosittele tuijottamaan painoindeksejä tai vaakaa jatkuvasti. Ne eivät kerro koko totuutta kehosi hyvinvoinnista.

Luojan kiitos olen nykyisin armollisempi itselleni. Olen löytänyt itselleni ja kropalleni sopivan ruokavalion. Olen löytänyt itselleni lajin, jossa haluan kehittyä ja josta todella nautin. Olen löytänyt itselleni sopivan elämäntavan.

Nykyinen treeni- ja ruokafilosofiani on, että ole itsellesi lempeä.  Muista kokonaisvaltainen hyvinvointi. Syö sen verran kun kulutat, mutta säännöllisesti. Syö pieniä annoksia ja usein. En suosi dieettejä tai paastoja, vaan kannatan pysyviä elämäntapamuutoksia (jos niihin siis on tarvetta). Rehellisesti sanottuna pyrin itse treenaamaan ja elämään sillä tavalla, että olen ”koko ajan kesäkunnossa”, siinä kunnossa missä tunnen oloni hyväksi, kehoni ja mieleni voi hyvin ja omasta mielestäni näytän sopivalta. Ihmedieetit sun muut eivät ole minua varten, enkä niitä koskaan ole harrastanut.

Millaisesta urheilusta minä saan energiaa? Joogasta, akrobatiasta, tanssimisesta, tankotekniikasta, venyttelystä, kehon huollosta, hölkkäämisestä ja hassuttelusta. Ja joskus on ihan kiva vetää se ärrinpurrintuunkuolemaan -treeni, mutta tiedän, että se ei ole minulle se "omin juttuni". Minä tarvitsen treenatessani samalla aivojumppaa! Siksi uudet liikeet, koreografiat ja itseni haastaminen esimerkiksi akrobaattisissa lajeissa sopivat minulle. Tämän vuoden tavoitteeni on esimerkiksi saada parempi liikkuvuus! Haluan onnistua spagaatissa, käsillä seisontanikin on vielä vaiheessa, haluan kokeilla ehkäpä ilma-akrobatiaa, haluan saada molemmat jalat KEVYESTI pään taakse (niin kuin lapsena)… Lista on loputon.

Myös pariakrobatia Aleksin kanssa oli siisti juttu! Olimme viime viikonloppuna kahden päivän workshopissa Pole4Fitillä ja voin kyllä suositella sitä lämpimästi kenelle vain! Aikaisempaa akrobatia- tai muuta sellaista kokemusta ei tarvitse. Pikku vinkkisenä sanon kuitenkin, että tuo pariakrobatia workshop toimii kaikista parhaiten suurin piirtein samankokoisen parin kanssa… Koska kaikki liikkeet tehtiin vuorotellen toisille ja sanotaanko näin, että minulla oli aika haastavaa kannatella Aleksia esimerkiksi polvieni varassa tai yrittää saada hänet siirtymään reppuselästä olan ylitse etupuolelleni syliin, ilman että Aleksin jalat koskettavat maata… Siinä vaiheessa noin 30 kg painoeron kyllä huomaa. Toisin päin sekin onnistui loistavasti ja temput joissa minä kiipeilin Aleksin päällä, onnistuivat kyllä hyvin. Löysin kuitenkin tuona viikonloppuna itsestäni melkoista fyysistä vahvuutta ja sehän oli varmasti myös tarkoitus tuolla kurssilla. Opin taas uutta itsestäni!

Kivaa sunnuntaita sulle ja liikunnan iloa! Tee just sitä mitä sun kroppa kaipaa. Jos se on kova hikirääkki, niin tee se tai lempeä jooga, antaudu sille. Tai sitten jos haluat jäädä tänään sinne sohvalle, niin tee se, ilman sitä huonoa omaatuntoa. Päivä se on huomennakin!

Halituksin, Anna

Lähteet: Helsingin Sanomat, Pippa Laukan blogi, Syömishäiriöliitto SYLI Ry

Vinkki! Tästä pääset aiempaan "treeni"- ja harrastuspostaukseeni, käyhän lueskelemassa :)

comments powered by Disqus