lifestyle

kuulumisia

Hello!

Pikapostauksen muodossa haluan hieman päivittää kuulumisia ja vähän myös katsausta tulevaan.

Edellinen postaus oli tosiaan pikkuinen ”purkaus” intensiivisen opiskeluviikon jälkeen. Ja kuten yleensäkin omassa elämässäni, niin en jää ”märehtimään” asioita liian pitkäksi aikaa, vaan ”aika kultaa muistot”. Projektiviikko Tallinnassa on alkanut tuntumaan jo hyvältä oppimiskokemukselta ja on ehtinyt miettiä jo kuinka paljon sitä oppikin ja kuinka paljon nähtiin ja kuultiin mielenkiintoisista aiheista (taiteesta, kulttuurista, opiskelusta jne.). Peräänkuulutan edelleen siitä omasta laatikosta ulos astumista, omien rajojen haastamista ja unelmien tavoittelemista. Ilman epäonnistumista ei voi myöskään onnistua ja oppia. Olen tyytyväinen, että olin mukana HEISE-projektissa, nyt minulla on paljon selkeämpi suunta omissa opinnoissani. Mene siis sinäkin rohkeasti uusiin tilanteisiin ja haasta itsesi! Joskus asiat, jotka tuntuvat ahdistavilta sillä hetkellä, saattavat poikia jotain kehittävää tulevaisuudessa.

HAM-kulma (Yayoi Kusama, Obliteration Room)

On ollut tosiaan kiireistä kaikin puolin tällä viikolla, lähinnä opintojen suhteen (melkoinen vuoden aloitus). On ollut kuitenkin todella kivaa olla ”omassa koulussa” ja tutuissa ympyröissä. Meillä on vaikka mitä mielenkiintoista tulossa, siistejä kursseja ja oppimistehtäviä. Yhteen opintojaksoon jopa kuuluu blogin pitäminen! Laitan osoitteen tänne varmaan jossain vaiheessa, mutta juttelen ensin ryhmäni kanssa, että sopiiko se heille. Kirjoittelemme tosiaan ryhmänä tätä koulun blogia liittyen vaikuttamiseen yhteiskunnassa.

Ollaan ehditty viettää Aleksinkin kanssa laatuaikaa taidenäyttelyssä ja leffassa. Lisäksi Aleksi oli eilen Mtv3:n Huomenta Suomessa antamassa treenivinkkejä juontajille ja katsojille. Olin niin ylpeä mun puppelista, koska koko haastattelu ja toiminnallinen osuus meni niin hienosti. Aleksi taitaa olla luotu televisioon…

Meillä on muuten tulossa kiva, yhteinen, viikonloppu. Osallistun Aleksin kanssa pariakrobatian alkeiskurssille! Toivottavasti ei tarvitse sen jälkeen lähteä pariterapiaan perheriidan saattelemana (hehee)… No ei, mutta kivaa yhteistä tekemistä siis tulossa, miksi sitä pitäisi aina möllöttää kotisohvalla! Tuleva kurssi on myös esimerkki niistä omien rajojen koettelusta. Vaikka harrastankin akrobaattista tankotanssia ja olen käynyt sirkustekniikan alkeistunneilla, minulle akrobatia on kuitenkin hyvin vieras laji, jossa en tunne olevani ”ihan kotona”. Nautin siitä kylläkin ja sitten erityisesti ne onnistumiset tuntuvat superhyviltä, kun on uskaltanut ylittää ne omat rajat!

Nyt jatkan koulutehtävien parissa. Niin ja vielä se katsaus tulevaan; tulevissa postauksissa on tulossa ihon hoidosta, minulle uusista tuotteista sillä saralla ja treenipostaus! Pysytään kuulolla.

Ihanaa loppuviikkoa just SULLE!

Anna

comments powered by Disqus