vaihto-opiskelu

maasta (lemmikin kanssa) muuttajan muistilista

Moikka!

Muuttomme Espanjan Valenciaan lähestyy. Haikeat fiilikset ovat aikalailla taakse jäänyttä elämää, nyt ajatukset ovat odottavia ja innokkaita, vaikka paljon on vielä tehtävää täällä koto-Suomessa.

Kokosin alle pienen listan siitä, mitä tulee ottaa huomioon ulkomaille muuttaessa, tai ainakin mitä itse olen huomannut tässä kuluneen puolen vuoden aikana. Muuttoamme ulkomaille on täytynyt senkin takia suunnitella ”enemmän”, koska kaksi koiraamme muuttaa kanssamme. Lemmikin viemiselle ulkomaille on tietysti omat haasteensa. Muuttolistani koskee lähinnä Eurooppaan ja EU-maihin muuttamista, muualle muuttaminen vaatii tietysti vähän enemmän vielä työtä (viisumit, rokotussuositukset ym.), ja lemmikin kanssa Euroopan ulkopuolelle muuttaminen vaatisi vielä enemmän ennakkotyötä.

Mitä minulla on ollut mielen päällä viimeisen kuukauden aikana?

Tilaa Kelasta Eurooppalainen sairaanhoitokortti. Done!

Lentoliput on ostettu jo pari kuukautta sitten, vain menoliput…

Hoida passisi ajantasalle. Itselläni on uusi passihakemus vetämässä, koska edellinen vanhentui viikko sitten. Onhan tässä vielä kaksi viikkoa lähtöön… Onneksi uudet passikuvat olen ottanut joulukuun alussa (huoh, passikuvien ottaminen on aina yhtä kauheaa).

Koirille passit ja sirut. Meillä molemilla koirilla on passit ja ne ovat sirutettuja, joten se ei ole ongelma. Rokotukset täytyy myös olla ajantasalla sekä niistä merkinnät passeissa. Vanhemman koiramme Lolan passi on itseasiassa vielä tällä hetkellä eläinlääkärin merkittävänä, koska kesällä, kun kävimme uusimassa rokotukset, olin unohtanut (!) Lolan passin kotiin, joten merkintä uusimmasta rokotuksesta oli vain paperilla. Tämä eläinlääkärin allekirjoittama paperi ei kuitenkaan käy tullissa, vaan passiin/rokotuskorttiin pitää saada oikea leima ja merkintä rokotuksesta. Koomista tässä on, että minulla ja Lolalla on nyt molemmilla passit vielä vähän vaiheessa. Jäädään sitten mun uskollisen ystävän kanssa yhdessä tulliin/ rajalla, jos passit eivät ole saapuneet! Hehheh.

Kun koirien perusrokotus on hoidettu, täytyy selvittää maakohtaiset suositukset rokotuksille. Esimerkiksi Eviran sivuilta. Meidän koiramme saivat (perusrokotusten lisäksi) leptospiroosirokotteen, jonka vahvistuksen otamme Espanjassa. Myös madotus täytyy huolehtia kuntoon. Vahvistusrokotteen yhteydessä kohdemaassa selvitämme myös tarvittavat loishäätölääkkeet, joita suositellaan Espanjassa. Koirillemme tehtiin leptospiroosirokotteen yhteydessä terveystarkastus ja kumpikin on matkustuskunnossa.

Ota yhteyttä lentoyhtiöön, jossa matkustatte. Kannattaa tarkistaa hyvissä ajoin, että koirien kuljetuskoppa/häkki täyttää lentoyhtiön vaatimukset. Tämäkin on hoidettu, mutta menemme matkustuspäivänä hyvissä ajoin kentälle, jotta ei tule ikäviä yllätyksiä...

Jos itselläsi tai koirilla on jokin reseptillinen lääkitys, hoida reseptit ja lääkkeet reissuun mukaan. Selvitä myös kuinka lääkkeet voi uusia kohdemaassa. Tämä asia minulla on tällä hetkellä vielä selvityksen alla...

Alivuokraa asuntosi tai hoida kotimaan asuminen/muutto hyvissä ajoin kuntoon. Tämä ei mennyt meillä ihan putkeen, koska uudet vuokralaiset peruivat viime hetkellä. Siksi on hyvä olla suunnitelma B. Mikä meillä nyt tarkoittaa kokonaista muuttoa (kirjoittelen täällä muuten kaaoksen keskellä, kirjoja ja vaatteita lojuu pusseissa ja laatikoissa...). Meidän suunnitelma B on siis tämä: Myymme lähes kaiken irtaimistomme ja loput viemme Aleksin isälle säilöön muuttoautolla edellisenä päivänä kun lennämme. Meillä on siitä onnellinen tilanne, että on sukulaisia, joiden nurkkiin meidän tavaroitamme mahtuu, muussa tapauksessa meidän olisi pitänyt vuokrata jostain Helsingistä varastotilaa. Tarkoituksena meillä on kuitenkin päästä suurimmasta osasta tavaroita eroon.

Kill your darlings! Pakkaamista ja muuttoa suunnitellessa, vähemmän on enemmän. Olipa muutto ulkomaille tai Suomeen, kannattaa tehdä kunnon inventaario niin vaatekaappiin kuin muuallekin. Eli mitä vahemmän joutuu ottamaan tavaraa, ja vaatteita mukaan, sen parempi. Olen tehnyt yhden pidemmän reppureissun, jolloin kuljin lähestulkoon seitsemän kuukautta rinkka selässä, siinä vaiheessa oppi aika hyvin karsimaan kaiken turhan pois. Oikeasti emme kaipaa materiaa niin paljon kuin luulemme.

Hoida matkavakuutus kuntoon. Minä olen lähdossä opiskelija-vaihtoon, joten meillä on koulun puolesta suurin osa vakuutuksista kunnossa.

Muista palauttaa kaikki kirjaston kirjat. Kirjaston kirjat ovat akilleen kantapääni (olen niin huono palauttelemaan kirjoja)… Onneksi nykyään muistan uusia lainaukset netissä, koska ennen jouduin välillä makselemaan myöhästymismaksuja.

Aloita pakkaaminen hyvissä ajoin. Tämä on ikuinen ongelmani, olipa muutto samassa kaupungissa tai muualle. Mutta pakkaaminen on kuitenkin jo aloitettu!

Järjestä läksärit! Minä vähän vastustin tätä ajatusta, koska meillä on niin kiire, kun asunnon alivuokraaminenkin meni mönkään, ja koko viimeisen kuukautemme kaikki viikonloput ovat niin täynnä. MUTTA Aleksi sai tahtonsa läpi, ja meillä on pienet läksärit, mikä on kuitenkin lopulta minustakin ihan kivaa. Kaikki kutsutut eivät tietenkään pääse, mutta olen yrittänyt sitten nähdä kavereita ja ystäviä näin muuten tässä viimeisen kuukauden aikana. Tavallaan kannatankin, erityisesti ystävien kesken sitä, että näemme ihan "spesiaalisti" vaikka kahvilla tai lounaalla tai yökyläilemässä, koska silloin saa viettää aikaa kaksistaan tai kolmistaan, kuitenkin pienemmällä porukalla. "Isoissa" juhlissa se juttelu jää kuitenkin vähän pintapuolisemmaksi. Mutta joka tapauksessa me saamme vähän isommat "kekkerit", ja olen myös sopinut näkemisiä ihan yksittäisten kamujenkin kanssa. Ja eihän tässä olla mihinkään maailman toiselle puolelle muuttamassa loppuelämäksi. 5-6 tunnin lentomatkan päähän Eurooppaan! Itseasiassa sama matkustusaika kuluu junalla Helsingistä Ouluun... Pidempikin... :)

Tässäpä tämän hetkiset, mielen päällä olevat ajatukset. Varmasti on paljon muutakin pientä, mitä pitää muistaa. Jos sinulla tulee siellä ruudun toisella puolella jotain kysyttävää, niin laitahan kommenttiboksi laulamaan! Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä jos siellä ruudun toisella puolella joku on suunnittelemassa maasta muuttoa, yksin tai lemmikin kanssa.

Teen lähiaikoina myös postauksen koiran kanssa lentokoneella matkustamisesta (tämä tulee olemaan minulle ensimmäinen kerta koiran kanssa), ja siihen valmistautumisesta. Esittelen myös meidän hauvojen lentoboxin! Ja kerron tarkemmin lemmikin kanssa matkustamisesta, koska siitä on kyselty jonkin verran :).

xoxo

Coat: H&M / Hat: Cubus / Shirt: Monki / Skirt: Cubus / Shoes: Dinsko / Bag: s.Oliver

Photos by Ilona Koivusalo, edit by me