yhteistyö

testissä maybeauty

Heippa vaan, tällä kertaa puhun jälleen ihonhoidosta. Viimeksi kerroin ihoni tilanteesta tässä postauksessa. Minusta tuntuu, että nyt olen löytänyt hyvän tasapainon ihoni hoidossa, ja ihoni on paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Vakio-hoitorutiineihini kuuluvat kasvojen pesu iltaisin herkälle iholle tarkoitetulla kasvogeelillä (LV) sekä puhdistus kasvovedellä ja lopuksi kosteutus NuSkinin moisture restore voiteella. Aamuisin kastelen kasvot viileällä vedellä (herättää kivasti) ja pyyhin kasvovedellä, jonka jälkeen levitän kasvovoiteen. Lisäksi käytän kerran-pari kertaa viikossa NuSkinin kasvonaamiota. Noin kaksi kertaa kuussa käytän myös mustapäiden poistolappuja (yleensä Nivean).

Maybeauty otti minuun yhteyttä jokin aika sitten ja kysyi haluaisinko kokeilla heidän kasvojen hoitotuotteitaan. Tämä sopi minulle mainiosti koska vakkari-kasvojenkuorinta-aineeni oli ihan lopussa ja mustapäiden poistolaput olivat myös loppuneet. Niinpä sain noin kuukausi sitten Maybeautyltä (linkki Maubeautyn sivuille) paketin, joka sisälsi kattavan Face Kitin ihon puhdistukseen.

Face Kit. Oikea kasvojen hoidon "Survival Kit" :)

Sain siis käyttööni Maybeautyltä The Incredible Facemaskin, The Incredible Face Gelin ja The Incredible Pore Maskin. Olen nyt testaillut muutaman viikon ajan kaikkia näitä tuotteita.

En muista olenko maininnut blogissa, että olen hieman ehkä jopa yli-innokas ihohuokosten tutkija ja hoitaja. Minusta tuntuu, että minulla on aika suuret ihohuokoset ja erityisesti kasvojen T-alueelle kerääntyy helposti epäpuhtauksia (mustapäitä). Siksipä olinkin ihan innoissani, kun sain testiin Poremaskin, josta olinkin lukenut jo aiemmin blogeista. Minulla on nyt selkeästi tullut kerran viikossa rutiini, jossa käytän illalla suihkun jälkeen Poremaskia (annan vaikuttaa noin puolituntia), sen jälkeen pesen kasvoni ja levitän T-alueelle vielä Facemaskin. Hyvästi mustapäät! Facemaskin poistamisen jälkeen viimeistelen hoidon mahdolisesti vielä komedoraudalla (mustapäärauta) ja sitten vielä kasvovesi sekä kosteuttava voide. Ai että iho tuntuu puhtaalta ja huokoset ovat seuraavana aamuna huomattavasti pienemmät.

Kun kokeilin mustaa Facemaskia ensimmäisen kerran, levitin sitä koko kasvoilla. JA minusta tuntui, että poistamisvaiheessa koko nassuni lähtee irti. Hahhhaa. Facemask jumittuu siis todella kiinteästi ihoon kiinni kuivuessaan. Hyvänä puolena tietysti on, että myös pienet ihokarvat saavat siinä samalla varmasti kyytiä! Mutta jatkossa olen levittänyt tuotteen vain ongelma-alueelle (kasvojen T-alue ja vähän poskiin, kuten alla olevasta kuvasta näette), koska tunsin että koko kasvoni eivät kaipaa niin radikaalia ”puhdistusta”.

Väritön Face gel tekee mielestäni ihostani ihanan hehkuvan. Olenkin tykännyt käyttää sitä esimerkiksi maanantai-iltaisin suihkun jälkeen, silloin kun tuntuu, että kasvot kaipaavat erityistä kirkastamista.

Maybeaytyn tuotteen tulevat annospakkauksissa, mikä on mielestäni hygieenistä. Niinpä joka käyttökerralla avataan uusi annospaketti, mikä vähentää tuotteen turhaa sorkkimista ja varmistetaan, että tuotteeseen pääsee mahdollisimman vähän mitään likaa tai epäpuhtauksia sormista. Annoskoot ovat kuitenkin riittoisia, joten yhdestä pakkauksesta voi saada maskin kahdellekin kasvoille (Aleksi on samalla pari kertaa testannut tuotteita). Paketin mukana tuli myös kätevä sivellin, jolla tuotteet on helppo levittää kasvoille (tosin Facemaskin levitin mieluummin sormin). Pesen siveltimen saippualla jokaisen käyttökerran jälkeen, jotta se säilyy mahdollisimman puhtaana.

Onko Maybeuty sinulle tuttu?

Nyt vielä marraskuun ja joulukuun ajan osoitteessa Maybeauty.com (linkki Maybeautyn sivuille) saat alennuskoodilla annaoon30 alennuksen tuotteista -30%, joten käyhän kurkkaamassa ja hyödyntämässä tarjous Maybeautyn sivuilla! Tämä voisi olla vaikka kiva joululahjaidea kaverille tai sukulaiselle ”jolla on jo kaikkea”. 😊

Seuraavaan kertaan ihanat,

Anna

Pore mask

P. S. Tässä kuussa blogiin on tulossa arvonta, giveaway, joten kannattaa seurailla blogin kuulumisia ja pistää seurantaan.

IG: @annataimi

FB: @annaoonblogi

Tuotteet saatu Maybeautylta, kiitos.

comments powered by Disqus