ajatukset

menkkakiukku

Hei vaan.

Taas on vierähtänyt hetki edellisestä postauksesta.

Syytän hormoneita. Ja miksikö? Koska mulla oli tässä taannoin ihan järkyttävä menkkakiukkuhulluus -päivä! Mitä se sitten tarkoittaa? Noh luulin tulevani hulluksi, itketti, v*****i ja oisin voinut syödä sokeria suoraan purkista.

Tuona pahimpana menkkakiukku -päivänä en saanut lähdettyä urheilemaan, mikä ärsytti entistä enemmän. Sen verran sain itseni ylös sohvalta, että marssin lähikauppaan hakemaan herkkuja. Ja ai että toivon, etten olisi mennyt. Se on jännä, että silloin kun olet itse ihan raivona, hermostunut ja ahdistunut, niin kaikki muukin ympärillä oleva menee pieleen. Musta tuntui, että ihmiset kävelivät kaupassa hitaasti edessäni, joku etuili mua jonossa ja kassatätikin oli jotenkin ärsyttävän hidas.

Ajatelkaa mikä mahti omilla ajatuksilla tosiaankin on? Jos olisi ollut peruspäivä ja mulla olisi ollut tosi iloinen mieli, niin uskon, että silloin kaikki kaupassakin olisi sujunut jouhevasti, ihmiset tervehtisivät toisiaan ja kassatätikin hymyilisi, koska minäkin hymyilen. Mutta tuo ei ollut se päivä. Olisin voinut kiljua suuttumuksesta kun pääsin kaupasta, kassissani oli ainakin kolme jäätelöä, karkkipussi ja erinäinen määrä lakritsipatukoita… Sitten kotona lopulta söin namit ja eiköhän illan päätteeksi vatsa tullut kipeäksi, puhumattakaan siitä sokerikrapulasta… Että miten meni noin niinku omasta mielestä Anna?

Onneksi näitä päiviä ei ole edes kerran kuussa, ainakaan näin pahoina. Mutta kyllä tää naisen elämä on vaan välillä hassua. Kyllä mulla on kuukautisia ennen noin viikon ajan vähän turvotusolo, mikään vaate ei istu ja tuntuu, että peilistä katselee joku rumilus. Ja sitten tekisi mieli syödä vain herkkuja ja kun syöt niitä, niin sitten kasvojen iho räjähtää ja sieltä peilistä tosiaan katselee kolmekymppinen pitsanaama.

Nyt tuosta ”menkkapäihtymyksestä” selvinneenä uskon entistä vahvemmin siihen positiiviseen ajatteluun ja siihen, että me kutsumme ajatuksillamme ja teoillamme ympäristöstä ja muista ihmisistä juuri sitä mitä ”haluammekin”. Jos on paskapäivä, niin se varmasti onkin paska. Koska oma olemuksemme jo viestii negatiivisuutta ja näemme vain negatiivisia asioita.

Oletko koskaan potenut vauvakuumetta? Hääkuumetta tai koirakuumetta? Itse olen tuota jälkimmäistä ja silloin mä näen joka paikassa vain koiria ja koiranpentuja. Sama pätee negatiivisuuteen ja positiivisuuteen ajatuksissa ja käytöksessä.

Onko sulla kiukkupäiviä? Menkkojen kanssa tai ilman?

Haluaisin pitää blogin positiivisena, mutta elämä ei aina ole hauskaa ja täydellistä, vaikka niin haluaisi ehkä ajatella. Haluan uskoa, että tällaiset päivät ovat normaaleja. Ja loppujen lopuksi mikä on normaalia? On normaalia olla välillä epänormaali. Eikö niin?

Joku voisi suositella mulle tän postauksen jälkeen meditaatiota, joogaa tms. Mutta trust me, kokeiltu on ;).

Mulla on tulossa postaus liittyen hormoneihin ja hormoniehkäisyyn, haluan jakaa niistä omat kokemukseni. Mutta se voisi olla vaikka ensi viikon hyvinvointiosiossa? Jos liitän sen tähän postaukseen, niin tästä tulisi romaani...

Kivaa päivää sulle ja positiivisia ajatuksia,

Anna

Photos: Aleksi Paju

p.s. Oletko lukenut aiemman postaukseni vähän samaan aiheeseen liittyen? Pääset siihen tästä (linkki)

FB: @annaoonblogi

IG: @annataimi

comments powered by Disqus