ajatukset

kesä, mitä kuuluu?

Hei!

Mulla tuli eilen pienimuotoinen ahdistus kesän loppumisesta. Typerää, mutta inhimillistä. Nyt ollaan jo pitkällä heinäkuuta ja musta melkein tuntuu, että kesä on kohta ohi tai oikeastaan, että koko kesä on mennyt multa ohi! Mietin mennyttä reilua kuukautta ja kelasin mielessäni mitä olen tehnyt. No töitä. On totta, että tämänhetkinen työni vie multa viikolla tosi paljon aikaa, tuntuu, että sosiaalinen elämäni on aina viikolla kuopattu, koska olen illat töissä. Lisäksi mulla on tulossa blogin kautta yhteistyöjuttuja, jotka nekin vievät aikaa (mutta niistä oon kyllä superinnoissani, kuulette kyllä).

En halua kuulostaa valittavalta tuon kesätyöni suhteen, täytyy olla onnellinen, että mulla on oman alan töitä ja saan lisäksi harjoittelupisteet samalla, joten olen siitä tyytyväinen. Ja mulla on aiiiivan ihanat työkaverit ja meillä on kyllä töissä niin rento meininki, että ei voi valittaa! MUTTA silti olen pohtinut, että olisinko tehnyt enemmän juttuja tai nähnyt kavereita jos työ ei veisi niin paljon aikaa viikolla… Tankotanssi ja akrobatiatunnit ovat nekin olleet vähän katkolla, koska tunnit ovat lähinnä iltaisin, jolloin en pääse treenaamaan.

En ole tänä kesänä käynyt vielä kertaakaan rannalla. No okei, nämä säät ovat olleet kyllä sellaiset, että eipä tässä montaa rantapäivää ole muillakaan ollut. Maailman lyhyin vitsi: Suomen kesä.

On tähän kesään mahtunut kyllä kivojakin juttuja. Esimerkiksi Juhannus Pohjanmaalla oli superhauska, sain olla ystävien ja perheen parissa, maalaismaisemissa. Olen ehtinyt tehdä mökkireissun tyttöjen kanssa, se oli ihanaa ja sillä reissulla heitin perinteisesti talviturkin! Olen ehtinyt käydä Joensuussa blogitapaamisessa. Ja ollaan Aleksin kanssa tehty pieniä treffailuretkiä ympäri Helsinkiä. Olen käynyt kummitytön kanssa Linnanmäellä ja kaksi tärkeää ystävää pohjoisesta olivat mun luona viikonlopun ihan kesän alussa. Ja tänä viikonloppuna olen ollut HWF:ssa, oli siistiä nähdä muotinäytöksiä ”ison maailman tyyliin”. Käy lukemassa edellinen postaus Helsinki Fashion Weekistä tästä.

Festareita en ole tänäkään kesänä ehtinyt miettiä. Mulla olisi ollut pressipassi Oulun Qstockiin (linkki) ensi viikolle, mutta päätettiin Aleksin kanssa, että ei lähdetä nyt pohjoiseen niin lyhyen reissun takia, koska maanantaina pitäisi taas olla töissä… Ennen olin melkoinen festarieläin, mutta viime vuosina kesät ovat täyttyneet ystävien häistä, polttareista tai töistä, joten festarointi on ollut hieman katkolla.

Vaikka en pääsekään tulevana viikonloppuna Qstockiin, niin onneksi mennään viikonloppuretkelle koko poppoo Lahden suuntaan kylään rakkaan ystäväpariskunnan luo… Eli kiva viikonloppu taas tulossa!

Nyt kun siis summaa tätä kesää ja vielä tulevia juttuja, niin onhan tässä tapahtunut ja kliseistä mutta totta: Vielä on kesää jäljellä! Eikö ne parhaat säät ole juurikin elokuussa?

Meillä on muuten mitä luultavammin muutto syyskuussa edessä, kaikki on vielä auki ja kerron lisää, kun tiedän varmasti asiasta. Ollaan Aleksin kanssa todettu tämä asunto ihan liian kalliiksi meille. Toki tuntuu typerältä lähteä muuttamaan vain vähäksi aikaa, koska mehän muutamme Valenciaan ensi tammikuun lopussa. Joten ehditään asua toisessa asunnossa jotain viisi kuukautta ja sitten alivuokrata se taas eteenpäin... Mutta näistäkin asioista lisää, kun tiedän enemmän.

Blogeissa on pyörinyt kaikenlaisia "bucket listeja" esimerkiksi kesän suhteen, kiinnostaisiko teitä lukea jonkinlainen Bucket List -postaus? Ehkä loppukesään liittyen tai vaikka syksyyn...?

Yhden jutun teen kuitenkin tänään, mikä on ollut mielessä jo monta kertaa. Lähden Aleksin kanssa treenaamaan ulkosalille Eiran rantaan, Eira Open Air -ulkoliikuntakeskukseen. Aleksi on treenaillut, säiden salliessa, lähes koko kesän ulkosalla. Itselläni ulkourheilu on ollut satunnaiset juoksulenkit ja niiden aikana pienet lihaskuntoliikkeet (=15 minuutin vatsat, hehe) esimerkiksi lenkkipolun varressa sijaitsevilla ulkoliikuntapisteillä. Mutta tänään pääsen Aleksin mukaan!

Tämmöinen valitusvirsi tai pohdinta tähän sunnuntaihin. Joskus on ihan kiva kirjoittaa ylös mitä on tullut tehtyä, jotta voi sitten murjotuspäivinä taas muistaa, että onhan tässä tapahtunut!

Toivottavasti sulla on ollut kiva viikonloppu!

Anna

Instagram: @annataimi

comments powered by Disqus