ajatukset

tee asioita, jotka pelottavat

Moi sinulle!

Tämä vuosi lähenee loppuaan ja väkisinkin tulee ajatus, että haluan summata mennyttä vuotta mielessäni.

Tämä vuosi on ollut minulle kaiken kaikkiaan itseni ylittämisen vuosi. Mottoni on ollut jo jonkin aikaa, että tee joka viikko asioita, jotka pelottavat. Ja se on kyllä toiminut, pelkästään positiivisella tavalla. Olen löytänyt itseni välillä hyvinkin epämukavista tilanteista, jotka loppujen lopuksi ovat olleet opettavaisia ja usein myös todella antoisia kokemuksia. Tänä vuonna olen ollut esimerkiksi koulun kautta opintojaksolla Virossa, joka oli hyvinkin rankka kokemus (voit lukea siitä tästä postauksesta), lisäksi olen juontanut keväällä useita kuntavaalipaneeleita koulullamme ja heittänyt läppää esimerkiksi perhe- ja peruspalveluministerin kanssa. Lisäksi olen esiintynyt tarinateatteriryhmän kanssa useamman kerran, improvisoinut tutun ja tuntemattoman yleisön edessä. Olen laulanut ja jopa räpännyt (en pidä itseäni kummoisena laulajana, enkä todellakaan osaa räpätä) spontaanisti improvisoiden yleisön edessä. Blogin kanssa olen myös ottanut riskejä, oppinut ja saanut uusia ystäviä. Lisäksi harrastuspuolella laitoin vihdoin toteen erään unelmani ja esiinnyin tankotanssiryhmän kanssa Pole4Fitin (linkki kotisivulle) joulujuhlassa. Tässä muutamia juttuja mainitakseni... Olen siis kaikin tavoin mennyt mukavuusalueeni ulkopuolelle ja tarttunut tilaisuuksiin. Olen sanonut tänä vuonna useamman kerran JOO kuin ei. Ja se on kannattanut.

Luin tuon kohta vuoden takaisen tekstini Heise-opintomatkasta (linkki aikaisemmin) ja on upeaa huomata, että asia, jossa tunsin epäonnistuvani onkin ajanut minua koettelemaan rajojani monen monta kertaa tänä vuonna. Ymmärrätte kun luette vanhan tekstini.

Mikä sitten tästä vuodesta tekee niin erityisen? Luulen, että opiskelujeni myötä olen saanut enemmän itsevarmuutta ja itsetuntemusta. Olen yrittänyt entistä vähemmän ajatella sitä mitä muut minusta ajattelevat. Olen pelännyt epäonnistumista vähemmän kuin ennen.

Epäonnistumisen pelko on ainakin aiemmin pitänyt minua otteessaan useammankin kerran. En luokittele itseäni täysin perfektionistiksi, mutta jollakin tavalla sen ultimaattisen täydellisyyden tavoittelun huomaan kyllä itsessäni. Olen kuitenkin menneen vuoden aikana yrittänyt pyrkiä siitä aktiivisesti pois. Ja suorittamisesta, joka on minulle myös hyvin tyypillistä. Olen ottanut mallia ja oppia ihmisiltä, joiden työtä ja tekemistä ihailen. Eri alojen ammattilaisilta ja osaajilta, ystäviltäni sekä tutuilta. Olen miettinyt aktiivisesti, että mikä tekee joistain ihmisistä menestyviä. Ja olen tullut siihen tulokseen, että onnistujan ja muiden ero ei ole se, että onnistuja menestyvät aina, vaan se että he eivät pelkää epäonnistua. He eivät myöskään pelkää liikaa mitä muut heistä ajattelevat.

Uskon, että meillä kaikilla on potentiaalia olla menestyjiä ja onnistujia, niin yksityiselämässä kuin työelämässäkin. Ainoa asia mikä pidättelee on juurikin tämä epäonnistumisen pelko, vertaaminen muihin, ja sen ajatteleminen, että mitä muut minusta ajattelevat. Todellisuushan on se, että ei voi koskaan epäonnistua, jos ei yritä. Mutta silloin ei voi myöskään onnistua. Olen tietyllä tasolla aina tiennyt tämän, mutta myönnän, että en ole aina tiedostanut sitä, ja silloin epäonnistumisen pelko on pidätellyt minua.

Uskon myös mielikuvaharjoitteluun. Sitä olen tehnyt jo vuosien ajan. Välillä sekin on meinannut unohtua, mutta viimeisen vuoden aikana se on taas erityisesti vahvistunut. Annan esimerkin kahden vuoden takaisista mielikuvaharjoituksistani. Minulla oli hyvin vaikea syksy (henkilökohtaisessa elämässäni). Olin kuitenkin kypsytellyt mielessäni jo pidemmän aikaa alan vaihtoa ja halusin lähteä opiskelemaan. Joten hain kolmeen kouluun syksyn haussa. Tein koko syksyn mielessäni töitä ja puhuin itselleni, että ”Anna, sinä aloitat opiskelun tammikuussa 2016”, mulla luki jopa peilissäni lapulla, että ”aloitan opiskelun tammikuussa 2016”, joten näin tuon lauseen joka päivä kun kurkistin peiliin. Syksy eteni ja jollain tasolla, tiedostaen ja tiedostamatta, kuljin siihen suuntaan, että tein asioita, jotta saavuttaisin päämääräni. Syksy oli järkyttävän raskas ja kävin pääsykokeissa todella huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Epäilys hiipi välillä mieleeni, mutta olin päättänyt että pääsen opiskelemaan. Puhuin jopa ääneen työkavereille ja ystävilleni halusta lähteä opiskelemaan. Aiemmin olin hakenut keväällä opiskelemaan ja en ollut juurikaan hiiskunut asiasta kenellekään, menin asenteella ”käyn nyt kokeilemassa”, enkä päässyt kouluun. Ja sainkin sitten seuraavana syksynä huomata selvän eron ajatuksilla ”käyn vain kokeilemassa” -epävarmuudesta varmaan ”minä lähden opiskelemaan” -ajatuksille. Pääsin tuona syksynä kolmeen kouluun! Kahteen korkeakouluun ja yhteen ammatilliseen oppilaitokseen! Minä sain siis valita ja niin päädyin pääkaupunkiseudulle Laureaan opiskelemaan sosionomiksi painotuksena luovat menetelmät ihmissuhdetyössä. Huomaatteko te eron ajatuksissa?

Ja tämän jälkeen olen huomannut useasti, pienillä, mutta merkittävillä tavoilla mielikuvien voiman. Valmistautuessani esitelmään, työhaastatteluun, tanssiesitykseen ja ihan kaikkeen. Ennen jännittäviä, pelottaviakin juttuja, puhun mielessäni (ja joskus ääneenkin) itselleni, että ”tämä menee hyvin Anna, sinä onnistut ja vaikket onnistuisikaan, olet ainakin yrittänyt". Koska usein asioita, jotka jättää tekemättä, katuu enemmän kuin asioita, jotka lopulta tekee.

Meillä kaikilla on voima vaikuttaa omaan mieleemme ja silloin kun vaikutamme siihen positiivisesti, alamme huomaamattamme tehdä asioita siihen suuntaan, joka edistää hyvinvointiamme ja onnistumisen kokemuksiamme. Aion siis tulevaisuudessakin sanoa uusille mahdollisuuksille kyllä ja taputtaa itseäni olalle sekä tsempata itseäni ”sinä pystyt tähän Anna”, koska se tunne, kun ylität itsesi, olipa se pieni tai iso juttu, on yksi siisteimmistä jutuista, mitä voi kokea!

Millä tavalla sinä haluaisit ylittää itsesi tulevaisuudessa? Uskotko mielikuvien voimaan?

Näihin tunnelmiin,

Hat: Cubus / Shirt: from a friend / Sweater: Bik Bok / Jeans: Cubus / Coat: H&M / Scarf: Cubus / Shoes: Dinsko

Photos by Laura Pensasmäki, Rising Mess, edited by me

Psst! Jos kiinnostuit kuinka olen päätynyt opiskelemaan sosiaalialaa, käy lukemassa vanha postaukseni välivuosia ja muita pohdintoja

comments powered by Disqus