minä

+ 10 faktaa, osa 2

Niinhän tässä sitten kävi, että innostuin jaarittelemaan itsestäni lisää. Näin se lähtee näpsäkästi uusi vuosi käyntiin!

Kymmenen ensimmäistä faktaa minusta voit käydä lukemassa tästä. Loput tulevat tässä:

1. Minulla on huono pimeänäkö. Ehkä tämä on yksi syy miksi pelkään pimeää. Pupillini eivät reagoi valoon tai sen muutoksiin niin nopeasti kuin silmä normaalisti. Myös siitä syystä minulla on aina ollut todella isot pupillit. Olen käynyt silmälääkärissä ja se ei vaikuta periaatteessa näkööni, en siis tarvitse silmälaseja, mutta esimerkiksi aurinkoisella säällä minulla täytyy olla hyvät aurinkolasit UV-suojalla, koska silmäni ovat tavallista herkemmät valolle. Tästä pääset aiempaan postukseeni, jossa kerroin pimeän pelostani (sama linkki kuin blogin alussa).

2. Saatan syödä aamupalaksi lämpimän ruuan. Minulle ei tuota vaikeuksia vaikkapa kello kuuden aikaan herätessä lämmittää edellisen illan perunamuusi sekä kastike ja kasvispyörykät ja syödä ne aamupalaksi! Toki en tee tätä usein, mutta aamupala on minulle aika tärkeä juttu ja se saa olla runsas. Olen ihan lapsuudesta saakka oppinut, että ”oikean” ruuan voi syödä aamupalaksi.

3. Olen käynyt silmien laserleikkauksessa. Tämä operaatio on tehty minulle muistaakseni 2007. Minulla oli huono kaukonäkö, sain jo ala-asteella silmälasit ja yläasteella käytin jo usein piilolinssejä. Haaveilin yläasteelta asti, että voisin korjauttaa näköni ja keräsin rahat leikkaukseen. Se on ollut elämäni paras päätös, koska elämä on ollut paljon helpompaa ilman piilolinssejä ja laseja (etenkin kun minulla oli todella huono näkö, enkä voinut olla hetkeäkään ilman niitä). Ja näkö on säilynyt leikkauksen jälkeen hyvänä melkein 10 vuotta (ja toivottavasti jatkossa myös)! P.S. Tällä hetkellä kyllä haaveilen silmälaseista (kehyksistä), olen nähnyt ihmisillä niiiiiin mageita kehyksiä…

4. Minulla on yliliikkuvat nivelet. Jep, minuun tämä ei ole koskaan vaikuttanut negatiivisesti, paremminkin positiivisesti. Olen ollut luonnostani siis aina melko notkea. Tiedän kuitenkin, että yliliikkuvat nivelet voivat aiheuttaa pahojakin ongelmia, polven sijoiltaan menoa, kudosvaurioita tai nivelien kulumista ennen aikojaan. Uskon kuitenkin, että se että olen aina liikkunut ja pitänyt huolta kunnostani, on auttanut vahvistamaan lihaksiani yliliikkuvien nivelten ympärillä, joten olen säästynyt pahimmilta vaurioilta. Nilkkani on tosin taittunut kaksi kertaa pahasti, mutta ei ole onneksi murtunut ja venähdys on mennyt ohi levolla ja kylmäpussilla. Nilkan turvotus tosin molemmissa tapauksissa kesti useamman viikon. Ja tuosta luontaisesta notkeudestani, enpä ole enää niin notkea kuin ennen, se on tämä ikä. Minun pitää aktiivisesti venytellä ja pitää yllä notkeuttani, päivittäin. Haluan muistuttaa etenkin ihmisille, joilla on yliliikkuvat nivelet, lihaskuntoharjoittelun tärkeydestä. Sillä voi estää monet inhottavat tapaturmat.

5. Tykkään irtokarkeista. En voi ottaa vain yhtä. Vaan syön kerralla vähintään 300 g tai melkein puol kiloo. Ähky. Työstän asiaa. Pakko vielä mainita, että en kuitenkaan syö karkkia edes joka viikko.

6. Minulla on paha tapa puhua ihmisten päälle. Eipä tähän lisättävää. Työstän asiaa…

7. Saan unihalvauksia. Tiedättekö mitä unihalvaukset ovat? Minäpä kerron: Unihalvaus on termi jota käytetään joko normaalista REM-unen aikana tapahtuvasta halvaustilasta tai häiriöstä nukahtamisvaiheessa, jolloin ihminen säilyttää tietoisuutensa kehon halvaantuessa, tai häiriöstä heräämisvaiheessa, jolloin keho jää hetkeksi halvaantuneeseen tilaan herätessä. Unihalvauksen epäillään aiheutuvan mekanismeista aivorungossa, jotka normaalisti estävät kehoa liikkumasta REM-unen aikana. Nämä estävät vartaloa vastaamasta unen aikana tapahtuviin ärsykkeisiin. Unihalvauksen aikana ihminen pystyy liikuttamaan silmiään ja jotkut kieltäänkin, ja myös hengitystä on mahdollista kontrolloida halvauksen aikana. Unihalvauksen aikana voi nähdä tai kuulla olemattomia. Unihalvauksessa siis aivot aktivoituvat heräämistilaan, mutta kroppa ei ole tässä mukana. Friikkiä, eikö? Milloin ja millaisia unihalvauksia sitten MINÄ saan? Ensimmäisen kerran olen kokenut unihalvauksen ollessani lukiossa. Ja erityisen useasti sain unihalvauksia, kun tein yötöitä baarissa (silloin unirytmini oli sekaisin ja minulla oli vaikeuksia nukkua). Nykyisin unihalvauksia tulee harvemmin, mutta huomaan, että jos olen stressaantunut tai unet ovat useana yönä jääneet vähäisiksi, niin silloin saatan saada unihalvauksen. Minulle ne tulevat yleensä päiväunien aikana tai heräämisvaiheessa. Ja olen huomannut, että ne tulevat ainoastaan jos nukun selälläni. Mitä niissä sitten tapahtuu? Omat unihalvaukseni ovat aika harmittomia, mutta tavallaan hieman pelottavia. Tunnen olevani hereillä, mutta en esimerkiksi pysty liikuttamaan käsiä. Lisäksi yritän puhua, mutta en saa ääntä aikaan. Näen huoneen selvästi (vaikka todellisuudessa minulla on kai silmät kiinni), usein kuulen puhetta ja tunnen, että joku on huoneessa kanssani, vaikka en ketään näe. Siksi sanon, että unihalvaukseni ovat ”harmittomia”, koska olen kuullut ihmisiltä, että ne saattavat olla hyvinkin pelottavia. Jotkut kokevat puristusta rinnassa, kuoleman pelkoa ja tunnetta, että tukehtuu tai jokin yrittää tukehduttaa sinut. Hui! Unihalvauksista johtuen olenkin hieman neuroottinen yleensä huoneen oven kanssa, jossa nukun. Haluaisin, että ovi on kiinni, koska omassa unihalvauksessani siihen tilanteeseen yleensä liittyy ovi ja pelkään, että joku tai jokin tulee ovesta huoneeseen… Huh, melkoista KUKKUUU-hommaa! Mutta käykää lukemassa netistä unihalvauksesta, jos kiinnostuitte. Sitähän on pidetty keskiajalla demonien ja riivaajien tekosilta… Onneksi eletään 2010-lukua, niin meikäläiselle ei tarvitse kutsua manaajaa paikalle! Ainakaan vielä.

8. Minulla oli kielikoru lähes 15 vuotta. Halusin teininä jonkin lävistyksen. Monilla ystävilläni oli joko huulikoru, napakoru tai bridge (silmien välissä) ja laittoipa yksi lävistyksen nänneihinkin. Olisin halunnut huulikorun, mutta olen nyt tyytyväinen etten sitä silloin ottanut. Tutkiskelin tuolloin erilaisia lävistyksiä ja päädyin kielilävistykseen, koska sen paraneminen oli kuulemma nopeaa ja laittaminen helppoa, koska kieli on niin pehmeä lihas. Se on lisäksi sellainen lävistys, jota ei välttämättä heti huomaa. Kävin sitten salaa vanhemmiltani ammattitaitoisella lävistäjällä laittamassa 16-vuotiaana kielikorun (alaikäinen, älä tee näin!). Homma oli ohi nopeasti ja kieli parani todella äkkiä. Jossain vaiheessa minulla heräsi pelko hampaideni puolesta, kun tuttu hammashoitaja varoitteli, että teräksinen koru saattaa vaurioittaa hampaita, lisäksi oli kuullut kauhutarinoita, että vahingossa voi puraista kirurginteräksistä korua ja silloin hampaat ainakin lohkeavat. Onneksi sain kuitenkin asianmukaista tietoa lävistyksistä, kun työskentelin Cybershopissa Helsingissä (2009-2011) ja Turussa. Tuolloin tutustuin ensimmäistä kertaa muovilävistyskoruihin. Tein tuolloin itse bioplastista (muovia) oikean pituisen kielikorun itselleni. Muovi oli joustava, kevyt ja vaara korun puremiselle tai siitä aiheutuville vahingoille oli pieni. Kielikorujen pitäjille suosittelenkin ehdottomasti vähintäänkin muovisia palloja ja jos mahdollista niin myös korun ”tappi” kannattaa hankkia muovisena. Muutama vuosia sitten otin koruni kuitenkin pois ja en koskaan muistanut laittaa sitä takaisin. Luulen, että kieleni on nyt jo umpeutunut, enkä ole korua juurikaan kaivannut. Ihailen edelleen joitakin lävistyksiä. Joillekin ne sopivat tosia kivasti, esimerkiksi bridge silmien välissä on magee ja nenälävistys, septum (tullut aika muotijutuksi, jota ilmeisesti sitä pidetään ihan feikkikorunakin nenässä, eikä siinä mitään, riskit ovat pienemmät) ja microdermalit voivat olla hienoja. Luulen, että oma lävistysaikana on kuitenkin ohi. Aika aikaansa kutakin.

9. En ole koskaan kokeillut heliumia. Tiedättekö sen, että ilmapallosta vedetään pienet henkoset heliumia ja sitten puhutaan hassulla äänellä. En ole uskaltanut. Ja ei se taida olla kovin terveellistäkään? Minulla on ainakin yksi hyvä ystävä, joka ei ole tätä tehnyt ja ollaan sovittu, että tehdään se joskus yhdessä. Vanhoilla päivillä sitten!

10. En käytä meikkivoidetta. Enkä käytä myöskään BB- tai CC-voidetta (kaikkea on kyllä kokeiltu). Lopetin meikkivoiteen käytön kesällä 2014. Jotenkin se vaan jäi ja varsinkin kun asuin Australiassa ja reissasin vuosina 2014-2015, niin oli helpompi elää ilman jatkuvaa pakkelia nassussa. Ihoni ei pahentunut eikä parantunut tästä. Jotenkin Suomeen palattuani en kokenut meikkivoidetta enää tarpeelliseksi. Meikkipohjani koostuu valokynästä (silmien alla) ja peitevoiteesta satunnaisiin ihon pieniin virheisiin ja riisipuuterista. Ja aurinkopuuteria käytän ympäri vuoden! Muutenkin meikkaan todella vähän nykyään. Saattaa mennä montakin päivää, että en laita meikkiä, se on urheilun ja kaiken kannalta vain helpompaa. Tykkään kuitenkin pitää kulmakarvani siistinä ja jos en laita muuta meikkiä ulos lähtiessäni, niin kulmakarvoihin lisään aina vähän väriä. Lisäksi jos olen ollut jossain, mihin olen päiväksi laittanut meikkiä (työ, koulu tms), minun on pakko heti kotiin palatessa pestä meikkipohja pois. Jotenkin en osaa kotona olla meikit päällä. Ja tuntuu paremmalta antaa ihon hengittää. Käy tästä lukemassa ensimmäinen kosmetiikkapostaukseni, jossa kerron muun muassa riisipuuterista!

Oletko sinä koskaan kokenut unihalvausta? Tai mitä mieltä olet lävistyksistä? Onko sulla jotain omia tapoja tai ”erikoisuuksia”? Olisi kiva kuulla muidenkin tavoista tai ominaisuuksista!

Kivaa päivää, Anna

comments powered by Disqus