ajatukset

"pojat on poikia" -tapaus A. Smith

Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Monesta asiasta. Ja niin on moni muukin pahoittanut. Ja ihan syystä.

Varoitus. Tämä postaus käsittelee Axl Smithin tapausta ja pohjaan tietoni perustuen saatavilla olevaan uutisaineistoon. Itselläni ei ole siis sen enempää tietoa kuin muillakaan uutisia lukeneilla.

Lyhykäisyydessään, jos joku ei ole ehtinyt näkemään uutisia tapauksesta: Juontaja Axl Smith sai ehdollisen tuomion salakatselusta, kunnianloukkauksista ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Suomeksi siis Axl Smith kuvasi salaa seksikumppaneitaan ja retosteli niillä uutisten mukaan WhatsApp-viestiketjuissa ja esitteli videoita kavereilleen.

Asiaa on puitu mediassa ja keskustelupalstoilla ja blogeissa. Tässä hyvä kirjoitus aiheesta.

Itselläni nousi tatti otsaan aiheesta erityisesti eilen kun luin Smithin kaveriringistä, ”Haippirinki”, jonka ryhmän WhatsApp -keskusteluissa Smith on levittänyt videoita miespuolisille ystävilleen. Alun perin luulin, että tässä ringissä kukaan ei ollut tiennyt, että Smith on kuvannut videot salaa, mutta julkaistuissa keskusteluissa(pääset niihin täältä) käy ilmi, että muutkin ryhmän jäsenet ovat tienneet salakuvaamisesta. HALOO! Minun mielestäni koko tämä sikailujengin pitäisi siis joutua vastuuseen tästä. Hehän ovat vähintäänkin salanneet/peittäneet rikoksen???

Yleisestikin mulla ottaa päähän tällainen ”pojat on poikia” ja ”joukossa tyhmyys tiivistyy” -ajattelu. Tai se, että noilla lauseilla oikeutetaan yksilöiden tekemiä virheitä. Miksi sen pitää olla niin? Seksistinen puhe ja seksihurjasteluilla retostelu ”vain siinä kaveripiirissä” ei mielestäni ole yhtään hyväksyttävää tai ainakaan, jos siinä halvennetaan toista osapuolta, esineellistetään ja loukataan. Ja eikö aikuisten ihmisten pitäisi ajatella niillä omilla aivoillaan. Itselläni ainakin herää inhotus ja ihmetys, jos kaverini sattuisi tekemään jotain kyseenalaista ja vieläpä jakamaan näitä asioita toisille. Mun mielestäni on ihan okei sanoa silloin, että hei tuo ei oo oikein, mä en halua tällaiseen osallistua. Ihan sama olisiko kyse kaverista tai sukulaisesta.

Missä vaiheessa se raja oikean ja väärän välillä hämärtyy jos lähipiirissä sekoillaan?

Kaiken kaikkiaan mielestäni tuo ”Haippirinki” täyttää kaikki kiusaamisen kriteerit alentavilla ja seksistisillä kommenteillaan, joille ääliöiden kruunaamaton kuningas Axl Smith syöttää rikollista matskuaan pahaa aavistamattomien uhrien kustannuksella. Ja kyseessä on siis aikuiset ihmiset. Hävetkää.

Smithin tapauksessa on kauhisteltu moniakin asioita, mutta eniten mua kiukuttaa se asenne, että naisia edelleen syyllistetään seksistä. Lainaus suoraan julkaistusta Axl Smithin Kasmirille lähettämästä viestistä silloin kun juttu oli vielä syyteharkinnassa, että mikäli juttu menee syyttäjälle, asia vedetään julkiseksi oikeudenkäynniksi ” Joutuu akat ite tulee myös paikalle ja kaikki matsku tulee näytille… Lets bring these bitches out”. Well done Axl.

Noilla naisilla ei ole mitään hävettävää ja mielestäni tuollainen kielenkäyttö on täysin asiatonta, ihan kuin sillä uhkailtaisiin uhreja. Aihe kuohuttaa tunteitani senkin takia, että itse olen joutunut muutamia vuosia sitten samantyyppisen kiusaamisen uhriksi ja kiusaaminen kohdistettiin myös perheeseeni. Kyseessä ei ollut julkisuuden henkilö (tai mistäpä minä tiedän, koska tekijää ei saatu kiinni, hah). Mutta äitini kautta tuli uhkailuja tekstiviestitse, jossa aiottiin julkaista jossain kanavassa minusta tehty seksivideo. Jeppis.

Tilanne oli ihan kauhea, mutta minä tiesin ettei mitään videota ole olemassakaan, mutta nykytekniikalla videon tekeminen olisi todellakin helppoa. Tuo syksy oli todella piinaava, koska emme tienneet kuka uhkailujen takana oli ja poliisiin oltiin tietysti yhteydessä, mutta rikos tapahtuisi ainoastaan jos minusta jokin video julkaistiin. Siinäpä sitten odottelemaan jonkun kakkanaaman kotiporno-videota, jotta voisimme nostaa syytteen kunnianloukkauksesta. Itse en missään nimessä antaisi lupaa tällaisen videon julkaisuun, mutta toisaalta odotin, että jotain tulisi ilmi, koska tietämättömyys tästä uhkailijasta oli kauheaa. Olen maininnut tästä ahdistelusta aiemmassa postauksessani, johon pääset tästä. Lisäksi tuossa samaisessa tekstissä puhun ”huorittelusta”, naisten halventamisesta ja ”joukossa tyhmyys tiivistyy” -ajattelusta.

Ja vielä siitä omasta ”keksitystä seksivideokohusta” eli uhkailutekstiviestit kuitenkin loppuivat ja pelkoni hälveni. Mutta kysynpä vaan, että onko tällainen naisten syyllistäminen todellakin vielä näin räikeää 2010-luvullakin?

A. Smithin uhrien syyllistämisestä tai oman henkilökohtaisen uhkailuviestieni suhteen haluan vielä sanoa, että kukaan Axl Smithin seksikumppaneista ei ole tehnyt mitään väärää eikä heillä ole hävettävää, koska aikuisena ihmisenä seksin harrastaminen ei ole rikos Suomessa. Kuten en minäkään tehnyt mitään väärää noin kahdeksan vuotta sitten. Kuvaamiseen ei ole annettu lupaa ja varsinkaan videon/kuvien levittämiseen ei ole annettu lupaa. Jos ne kuitenkin leviävät, ne ovat rikoksen (levittäjän) häpeä. Siksipä varmaan tämä minun perheeni ahdistelijakin tajusi tuolloin, että jos hän jotain kuvia laittaa jakoon, niin hän joutuu itse siitä vastuuseen. Mun asenne tuollon oli että bring it on hemmetin kiusaajaääliö! Ja näin mun mielestä tapauksen A.Smithinkin ja pervoporukka ”haippiringin” uhrien tulisi myös ajatella. Nämä miehet vain näyttävät oman tyhmyytensä tässä koko jutussa.

By the way. Mua ärsytti jo silloin vuosi sitten, kun Axl Smithin tapaus ekan kerran tuli julkisuuteen, se että tämä herra valehteli, keksi tekosyitä sekä tekaistuja ihmisiä ja yritti tällä tavoin, siis lisää valehtelemalla, päästä pälkähästä. Ajattein jo tuolloin, että nyt selkärankaa mies! Jos oot mokannut, niin tuu nyt vihdoin rehellisesti sieltä sun kuplasta pois ja pyydä anteeksi. Voisivat ihmiset häntäkin katsoa ehkä vähä inhimillisemmin… Mutta ei. Valehtelu jatkui, kunnes jäbä oli selkä seinää vasten ja todistusaineistoa tarpeeksi rikoksesta. Turha se nyt sitten on vikistä enää.

Ja jossain jutussa mainittiin, että Smithin uhrit rahastavat tällä "kohujutulla" ja myyvät tarinoitaan tyyliin Seiskalle ja lähtevät lehden kustantamille reissuille… Hyvä tytöt! Menkää vaan. Lähtisin minäkin hermolomalle tämmöisen sotkun jälkeen! Kivaa lomaa vaan tytöille ja Axl Smith Haippirinkeineen voi mun puolesta paeta vuorille!

Huhhuh. Olipa kiva avautua.

Anna

comments powered by Disqus