ulkönäkö

silikonit vai ei?

He sulle,

tänään tahdon puhua vartalosta. Tai oikeastaan tisseistä ja itsensä hyväksymisestä. Olen aiemminkin kertonut omia näkemyksiäni ulkonäköön ainakin tässä postauksessa.

Mitä mieltä sinä olet silikonirinnoista? Tai yleensäkin plastiikkakirurgiasta? Onko se turhaa, epävarmojen ihmisten ulkonäkökeskeistä hömppää vai varteenotettava vaihtoehto, jos omassa kropassa tai kasvoissa on jokin itseäsi häiritsevä juttu?

Minä olen ”salaa” ja vähemmän salaa haaveillut lähes koko ikäni kunnon tisseistä. Kun tajusin joskus 13-14-vuotiaana, että omat ketunnokat eivät lähde kunnolla kasvuun, mietin ensimmäisen kerran silikoneja. 18-vuotiaana olin aikalailla sinut itseni kanssa, silloin ajattelin, että silikonirinnat ovat vain huomionhakuisuutta ja pärjään kyllä rintsikoiden toppausten kanssa, mutta olin kuitenkin lihotuskuurilla, ja toivoin, että kroppaan kertyvä rasva päätyisi tissien korkeudelle. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Päälle parikymppisenä mietin aika ajoin rintojen suurennusta, mutta olin ottanut asenteen, jossa ”väännän itselleni vaikean asian huumoriksi”, jotta kukaan ei ehdi minua ainakaan arvostella asiasta (on muuten ollut aika toimiva, mutta ajoittain raskas selviytymismekanismi). Eli vitsailimme kaveriporukassa pienistä tisseistäni, ja saatoin vitsailla silloiselle deittikumppaneillekin, että ”näihin tisseihin riittää postimerkit bikineiksi” tai ystäväni kanssa, joka jakaa pienitissisyyden kanssani, nauroimme että joku päivä reissataan Tallinnaan ostamaan tissit :D.

En ole kuitenkaan koskaan kuullut mitään ”kritiikkiä” tai pahaa sanoo pienestä rintavarustuksestani. PAITSI yläasteella yksi poika sanoi mulle ja kaverilleni, että ollaan kakkosnelosia, eli lautoja. Minä tietysti heitin tälle jäbälle heti vastaan, hän oli mua päätä lyhyempi, että mees kotiis kasvamaan pätkä. En ole koskaan ollut kiusaaja, mutta en ole antannut myöskään itseäni kiusata, joten voihan olla että olen ohittanut muunkin kritiikin vartalostani olankohautuksella. Mutta muistan edelleen tuon pojan huomautuksen, vaikka vastareaktioni ehkä loukkasikin häntä. Siksipä pitäisi aina muistaa kenelle puhuu ja miksi.

Pointtini ehkä on, että omat syyni rintojen suurennusleikkauksen miettimisessä ei omasta mielestäni johdu muista ihmisistä, tai ulkoisista vaikutuksista tai epävarmuudesta. Se on ihan oman pään sisäinen juttu, jota olen pyöritellyt mielessäni aika ajoin.

Kolmisen vuotta sitten olin ihan varma, että otan silikonirinnat. Juttelin tuttavieni kanssa, jotka ovat suurentaneet rintojaan kirurgisesti, pyörin keskustelupalstoilla ja juttelin asiasta ystävilleni. Kävin jopa parissa ilmaisessa konsultaatiossa parilla eri klinikalla. Olin ihan varma, että ostan tissit itselleni! Myöhemmin ajateltuna minulla taisi olla jonkinlainen kolmenkympin kriisi ja lisäksi parisuhteemme Aleksin kanssa oli myös murrosvaiheessa ja halusin jotain uutta. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen päätökseeni, että en rintoja suurentanut. Koska olisin joutunut ostamaan ne varmasti osittain velaksi, olisin joutunut laittamaan rakkaan harrastukseni tankotanssin ainakin puoleksi vuodeksi hyllylle ja pelkäsin myös komplikaatioita sekä itse leikkausta, jossa on aina riskinsä.

Tuona keväänä kävin tunteiden myrskyn läpi ja mietin omia motiivejani silikonien hankkimiseen. Onko se huono itsetunto? Halusinko huomiota? Boostaisiko se itsetuntoani? Tuntisinko enemmän itseni ”naiseksi” vai mikä oli ”ongelma”? Olisiko kroppani sopusuhtaisempi, jos rinnoissani olisi enemmän kokoa, koska lantioni on aika leveä… Tulin siihen tulokseen, että en ole asiaan vielä valmis. Nämä pikkutissini ovat äärimmäisen helpot urheilussa, minun on helppo löytää istuvia vaatteita yläosasta, minulle sopii löysät yläosat loistavasti, ilman että näytän isommalta kuin olen tai että näyttäisin raskaana olevalta. Lisäksi voin huoletta pitää TODELLA avonaisia mekkoja ja toppeja, ilman että pelkään vilauttavani jollekin, ja niinkuin eräs rintavampi ystäväni tokaisi nähtyään yhden avonaisen paitani, että "hän ei haluaisi/voisi pitää tuota samaa toppia, koska silloin hänellä olisi "tissit niin tiskissä" ja tyrkky-olo" (toki jos joku haluaa tällaisen habituksen, en tuomitse). Mutta siitä minulla itselläni ei ole pelkoa! Lista silikoneja vastaan oli siis suurempi kuin niistä tuleva hyöty. Mutta never say never. En ole haudannut ajatusta kokonaan, mutta jos joskus niihin päädyn, se on minun oma asiani. Oma ajatukseni leikkauksesta on, että en haluaisi jäätäviä hinkkejä, vaan sopusuhtaiset vartalooni, tasapainottamaan ylä- ja alakroppaa, eli lisää täytettä noin yhden kuppikoon verran.

Ajatukseni tälle postaukselle lähti myös siitä, että haluaisin sanoa kaikille, jotka pohtivat mahdollisesti samaa asiaa, että tehkää lista plussista ja miinuksista. Ja älkää tehkö sitä jonkin ulkoisen asian tai painostuksen takia. Olen sitä mieltä, että aikuinen ihminen saa tehdä kasvoilleen ja vartalolleen mitä haluaa. Käytämmehän me ripsien pidennyksiä, hiuspidennyksiä, meikkejä, värjäämme hiuksia jne. Mihin sen rajan sitten vetääkin... Enkä tykkää myöskään siitä, että ihmisiä arvostellaan sen perusteella mitä he tekevät vartaloillaan tai kasvoilleen. Koska loppupeleissä ihmisen ulkonäkö ei kerro koko tarinaa tästä henkilöstä ja ilman tutustumista kukaan ei voi tietää heidän tarinaansa. On väärin leimata muita pinnalliseksi vain ulkonäön perusteella. Ihmisen teot ja sanat merkitsevät enemmän. Koska kehon muokkausta on maailmassa ollut aina. Nykyisin se on helppoa plastiikkakirurgialla, oikealla ruokavaliolla ja urheilun harrastamisella. Olen puhunut myös fitnessistä tässä postauksessa.

Suhteeni kehon muokkaamisen on siis välillä ristiriitainen. Minulla on tuttuja, jotka ovat suurentaneet rintojaan kirurgin veitsen alla, ottaneet botoxia, täyttäneet huuliaan ja tunnen myös ihmisiä, jotka ovat tai haluavat pienentää rintojaan. Suuret rinnat eivät myöskään ole autuaaksi tekevä asia. Mutta tästä saisi jo oman postauksen. Minulla on myös tuttuja, jotka tuomitsevat kaikenlaisen kirurgisen kehonmuokkauksen. Ehkäpä haluaisin vain, että itsekin, ja kaikki muutkin osattaisiin katsoa ihmistä pintaa syvemmälle ja olla rehellisiä niin itsellemme kuin toisille. Vähemmän arvostelua, enemmän kehuja!

Ja miksi tämä aihe nousi mieleeni jälleen? Ehkä siksi, että kun asuin puolisen vuotta Espanjassa, huomasin, että siellä kauneusleikkaukset ovat enemmän jo "arkipäivää" ja tissien tai huulien suurentaminen tai ryppyjen silottelu on mielestäni siellä "sallitumpaa" ja keskustelu on avoimempaa kuin meillä Suomessa. Yleensäkin oli asia mikä tahansa, kannatan avointa keskustelua, se vähentää ennakkoluuloja ja tabuja.

Mitä mieltä sä oot? Silikonit vai ei? Olisi mielenkiintoista saada keskustelua aikaan asiasta.

xoxo

Anna

P.S. Mietin pitkään näiden kuvien julkaisua blogissani, tein nämä kuvat yhteistyössä suomalaisen merkin La Mar Bikinin kanssa, ja nämä ovat aika pikkuruiset bikinit ja totta kai oma katseeni hakeutui heti kuvissa pieneen rintavarustukseeni, mutta toisaalta olen tyytyväinen urheilullisesta, mutta naisellisesta kropastani (melkein joka päivä). Meillä kaikilla on omat epävarmuutemme, ja siksi olisi hyvä oppia katsomaan peiliin, ja sanoa itselle, että ”minä riitän”. Psst! Toiset lempparibiksuni La Marilta ovat tässä postauksessa.

Bikinit: La Mar Bikini (linkki heidän nettisivuilleen) bikinit saatu blogin kautta / Farkkushortsit: Levi's / Hattu: Parfois (Espanja)

Kuvat: Aleksi

Nähdään somessa: ig @annataimi ja fb @annaoonblogi