ajatukset

treenipäiväkirja osa 4: ei-niin-fitnesspäiväkirja

Moikka!

Tässäpä tulee pitkästä aikaa treenikuulumisia. Muistat varmaan viimeksi tässä postauksessa kun kerroin treenaamisen jääneen vähemmälle sairastelun ja stressin vuoksi. Noh, tilanne ei ole juurikaan muuttunut. Treenit eivät ole yksinkertaisesti kiinnostaneet yhtään (sairastelu on kuitenkin loppunut, jeij). Aleksikin (linkki hänen instagramiin) on ollut kiireinen omien (maksavien) asiakkaidensa kanssa, joten hänkään ei ole mua ehtiny patistella treenaaman.

Tankotanssitreeneissä olen kuitekin käynyt useamman kerran viikossa (tää on vaan mun ehdoton rakkaus-harrastus, henkireikä). MUTTA olen jälleen muistanut miksi en yleensä tankoile kesällä. En pysy tangolla enää yhtään! Hommassa tulee kuitenkin sen verran kuuma, ja hiki valuu, että liu'un tangolta alas kuin hississä konsanaan. Tankoilustudiolla on kuitenkin muitakin tunteja kuten venyttelyä ja hiit-tyyppisiä treenejä, ja niissä olen käynyt.

Harmittaa kun hyvä treeniohjelma on kuitenkin nyt jäänyt miltei kokonaan taka-alalle. Huomasin Aleksin tekemän treeniohjelman aloituksen jälkeen jo parissa viikossa tuloksia kropassani, mutta näköjään se ei ole riittänyt motivaatioksi jatkaa treenaamista. Mistä sinä saat motivaatiota? Jos jollain on hyviä vinkkejä niin heitä niitä ihmeessä minulle kommenttiboksiin, olisi mielenkiintoista tietää MIKSI kukakin treenaa!

Lisäksi täällä Valenciassa on päivisin jo niin kuuma, että olisi hulluutta mennä päivällä puistoon treenaamaan (yli 30 astetta joka päivä). Treenit pitäisi tehdä aikaisin aamulla (hitto kun saisi itsensä ylös, olen nykyään aamu-uninen, tai siis haluaisin nukkua noin yhdeksään) tai tosi tosi myöhään illalla... Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa, tai jatkaa. Mä ajattelin nyt ottaa rennosti treenien suhteen nämä kaksi viimeistä viikkoa Espanjassa, mitä meillä on jäljellä (hullua että aika meni niiiin äkkiä) ja jatkaa tavoitteellisempaa treeniä sitten viimeistään Suomessa.

Seuraavassa postauksessa kerron vihdoin mun vinkit Valenciaan ja lempipaikat täällä! Ehkä nyt viiden kuukauden jälkeen on aika postata matkailuvinkit tästä ihanasta kaupungista. Pysytään kuulolla ihanat <3. Ja toivottavasti sulla oli rento ja ihana juhannus!

xoxo

Anna

P.S. Kuvat eivät oikeastaan liity juttuun, mutta viimeisen kuukauden aikana bikinit ovat olleet vakioasusteeni (asuni), ja olen kertakaikkisen ihastunut näihin suomalaisen merkin, La Marin*, (linkki heidän instagramiin) biksuihin!

Wearing

Bikini: La Mar, Top Eve Top & Lina btms, Midnight

*Bikinit saatu blogin kautta