harrastukset

treenistä, keho & mieli

Tässä se sitten tulee. Ensimmäinen treenipostaus. Näitähän netti on puolillaan, joten pistän lusikkani itsekin tähän soppaan. Omasta näkökulmastani voin kertoa, että en ole ”superliikkuja” enkä ole käynyt salilla kymmenenvuotiaasta asti, vaan liikunta on minulle rauhoittumisen, itseni haastamisen ja turhautumisen estolääke.

<3

Vähän liikunnallisesta harrastushistoriastani. Ensimmäisen kerran nousin ponin selkään noin seitsemän vuotiaana. Se oli rakkautta ensiratsastuksella. Siinä vierähtikin talleilla noin kymmenen vuotta. Minulle hevosharrastuksessa ei kysymys ollut niinkään ratsastuksesta vaan ihan hevosten kanssa puuhastelusta. En käynyt juurikaan perusratsastuskouluissa vaan hoitoheppojani olivat naapureiden entiset ravurit tai kaverin hevoset. En siis harrastanut ratsastusta kovinkaan tavoitteellisesti vaan halusin ymmärtää noita suuria eläimiä ja viettää aikaani tallilla.

Noin 13-vuotiaana tutustuin lännenratsastukseen ja natural horsmanshipiin. Se vei minulta jalat alta, koska se oli minulle vastaus hevosten ymmärtämiseen hevospsykologian kautta ja harrastus sai ihan uuden ulottuvuuden. Sen jälkeen en ole klassista englantilaista ratsastustyyliä tai hevosfilosofiaa juurikaan seuraillut.

Ratsastus- ja hevosharrastukseni hiipui kuitenkin lukiossa, kun muutin pois lapsuudenkodistani Ouluun. Ratsastaminen on aika kallis harrastus, etenkin kaupungissa, ja toki opiskelut lukiossa ja muut harrastukset veivät minut mukanaan pois tallilta. Mutta edelleen rakastan hevosia, mielestäni ne ovat kauneimpia olentoja maan päällä. Vielä jonain päivänä jatkan harrastusta, kun sen aika taas on. Ehkä vanhoilla päivillä vedän chapsit taas jalkaan ja ratsastelen auringonlaskuun.

Nykyisin olen kuitenkin tarkastellut ratsastus- ja raviharrastusta entistä kriittisemmin. Lännenratsastuksen filosofiaan kuuluu hevosten ehdoilla meneminen ja pehmeät otteet koulutuksessa, jossa kuunnellaan hevosta ja tutustutaan hevosen ”sielunmaisemaan” sekä edetään niiden omilla ehdoilla. Olen ymmärtänyt, että klassinen kouluratsastus noudattelee näitä samoja arvoja, mutta omien kokemusteni perusteella ihmiset harvoin ovat tutustuneet hevospsykologiaan kovinkaan paljon ja se millaista toimintaa olen joissakin ratsastuskouluissa nähnyt, niin tuntuu että siinä toiminnassa hevosen kuunteleminen on kaukana. Ja onhan ratsastus melkoista bisnestä ja välineurheilua, siinä missä moni muukin. Pointtina vaan, että tässä harrastuksessa on kaksi osapuolta, joista toinen on herkkä, suuri ja tunteva eläin.

Aikoinaan luin paljon kirjoja hevosten ymmärtämisestä ja niin sanotusta hevospsykologiasta. Olen aina lukenut mielelläni tietokirjoja ja ollut kiinnostunut niin ihmismielestä kuin myös eläinten ajatusmaailmasta. Siksipä yksi lempikirjoistani on tänä päivänä biologi Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? -kirja. Sitä suosittelen oikeastaan kaikille, jotka ovat muodossa tai toisessa eläinten kanssa tekemisissä tai esimerkiksi jos harkitset lihansyönnin vähentämistä, niin tästä kirjasta saatat saada potkua aiheeseen. Kirja ei rajaudu pelkästään yhteen eläinlajiin, vaan antaa uusinta, tutkittua tietoa monien lajien mielenliikkeistä ja faktaa eläinten tutkimuksesta sekä biologiasta. Mielenkiintoinen opus luettavaksi kenellä vain.

Mutta takaisin siihen urheiluun. Muita liikuntaharrastuksia ratsastuksen ohella (vaikka en ajatellut heppaharrastustani niinkään urheiluna, vaikka se onkin fyysisesti raskasta, vaan se on ollut minulle enemmänkin rentoutumista ja mielenharjoitusta) minulla oli nuorempana satunnaiset tanssitunnit (show-, jazz- ja lattarit). Ala-asteella vielä nautin koululiikunnasta, koska maalla kasvaneena kaikki pihapelit ja leikit olivat minulle hyvin tuttuja. Yläasteella en kuitenkaan kuulunut niin sanottuun ”urheilijajengiin” ja innostukseni koulun liikuntaan hiipui lukion loppuun saakka. Vapaa-ajalla minä tosin harrastin noita edellä mainitsemiani.

Päädyin ensimmäisen kerran kuntosalille noin parikymppisenä ja tuolloin innostuin lähinnä ryhmäliikuntatunneista. Erityisesti niissäkin hakeuduin tanssillisille tunneille. Ja samaan aikaan tutustuin ensimmäisen kerran joogaan ja kävinkin jonkinmoisen astanjajoogan peruskurssin ihan liikkuvuuden ja venyttelyn kannalta. En vielä tuolloin ajatellut joogaa sen syvällisemmin myös mielen harjoituksena. Ihmettelin muun muassa hathajoogan tunneilla, että mitä ihmeen laiskottelua moinen onkaan, en minä tullut tänne nukkumaan.

Muutettuani Helsinkiin vuonna 2008 tutustuin erään työkeikan aikana tankotanssiin. Olin mukana erään tv-sarjan kuvauksissa ja siinä esiintyi pari tankotanssijaa. Lumouduin täysin koko hommasta ja kyselinkin näiltä tytöiltä, että missä moisen harrastuksen voisi aloittaa. Niinpä menin mukaan alkeistunneille Helsingin ensimmäiselle tankotanssisalille ja se vei minut mukanaan.

Tankotanssi yhdisti tanssillisuuden, akrobatian, lihaskuntoharjoittelun ja tekniikan loistavasti. Ja se on siitä kiva laji, että välttämättä mitään aikaisempaa liikuntaharrastuneisuutta siinä ei tarvita. Ja silti siinä pystyy etenemään aika nopeastikin, kunhan ei pelkää mustelmia ja jaksaa sinnikkäästi yrittää. Tankotanssi on aluksi keholle (etenkin minunlaisilleni, joilla ei ole esimerkiksi vaikkapa telivoimistelutaustaa) melkoinen haaste, koska kaikki liike tapahtuu lähinnä painovoimaa vastaan. Olet saattanut tottua vetämään leukoja horisontaalisella tangolla tai harjoitellut jalannostoja balettisalin tangolla. Ja sitten tankotanssissa tämän kaiken saakin unohtaa. Lisäksi kun aloitin lajin, niin omiin käsiin luottaminen spinneissä (eli pyörähdyksissä) vaati ainakin minulta pientä aivotyöskentelyä. Kuitenkin hyvissä tankotanssikouluissa alkeet aloitetaan todella helpoista liikkeistä ja tutustutaan omaan kroppaan ja tankoon. Suosittelen siis lajia kenelle vain!

Tämä on hyvä harjoitus koko kropalle...
... mutta liike on myös raskas staattisena pitona, kuten ilmeestä voi päätellä

Vuoden 2008 lopusta vuoteen 2010 kävin melko ahkerasti tankoilemassa ja siinä samalla aloitin aikuisbaletin (baletti on muuten täydellinen lisä- ja vastapaino tankotanssille, edistää liikkuvuutta ja kehonhallintaa). Jostain syystä parin vuoden jälkeen innostukseni hieman hiipui, osaksi senkin takia, että tankotanssi on melko kallis laji. Se ei sinällään vaadi paljon varusteita, mutta lukukausimaksut/tuntimaksut saattavat olla melko hintavia (tosin lähes kaikki harrastukset maksavat ja etenkin hieman erikoisemmat). Lisäksi tapasin 2010 Aleksin, joka innostutti minut uudestaan kuntosalimaailmaan ja hankin tuolloin salijäsenyyden. Halusin saada hieman lihaksia, enkä halunnut enää mennä vain tankotunneille tai jumppatunneille.

Niinpä tankoilu sitten jäi hieman tauolle, satunnaisia tunteja lukuun ottamatta ja kotona treenaamista. Muutimme 2011 Turkuun ja tunneilla käyminen oli vaikeampaa, joten ihana Aleksi osti minulle tangon kotiin. Turussa keskityin kuitenkin enemmän ja enemmän kuntosaliharjoitteluun.

Sain uuden kipinän tankotanssin tänä vuonna, kun muutin takaisin pääkaupunkiseudulle opiskelemaan. Ja tänä syksynä kun muutimme Aleksin kanssa Helsinkiin, uuden asuinalueemme lähistöllä sattuu olemaan tankotanssikoulu. Joten tällä hetkellä treenaan kolmesta kuuteen kertaan viikossa tankoilua. Siihen lisäksi olen mennyt sirkustunneille eli siis akrobatian alkeisiin sekä aloittanut taas aikuisbaletin. Näitä treenaan kerran viikossa samalla tankotanssisalilla Pole4Fit :ssa. Lisäksi olen edelleen kuntosalin jäsen, täytyyhän minun kannattaa Aleksin työpaikkaa (hän toimii siis personal trainerina) Sats/Elixialla. Kuntosaliharjoitteluni oli jäissä pari kuukautta, mutta nyt jatkan taas, koska se on hyvää vastapainoa tankoilulle. Lisäksi olen ihastunut Elixian Online Training -palveluun, koska melko kiireisenä en aina jaksa raahautua salille ja näin voin treenata kotona (onneksi uudessa asunnossamme on tilaa harjoitella). Kotimme näyttääkin välillä ihmeelliseltä salin ja venyttelyalueen sekoitukselta. Meillä on siis olohuoneessa tankotanssiin tarvittava Fitpole ja sekalaisia välineitä kuten joogamattoa, foamroller, erilaisia kuminauhoja ja painoja. Että sellainen fengshui tässä huushollissa. Aleksi sanoi haaveilevansa, että saataisiin myös renkaat kattoon, mutta en ole ihan vielä vakuuttunut siitä tarvitsemmeko niitä tänne sekamelskaan…

Kun treenaan kotona minulla on yleensä yksi tai kaksi silmäparia yleisönä

Ja sitten vielä tähän mielikuvaan, joka monilla varmasti vieläkin tulee tankotanssista mieleen; strippaus, vähissä vaatteissa keikistelevät tytöt ja seksikkyys. Ja kyllähän tankotanssi voi olla myös tätä kaikkea, mutta voin kertoa, että naama punaisena ja kädet hikisenä tangolla kieppuvat "tanssijat" tankotekniikan harjoitustunneilla, joihin itsekin lukeudun, ovat kyllä kaukana keikistelevistä seksipommeista. Tankotanssi on raskasta ja liikkeet vaativat tekniikan kanssa myös voimaa. Erityisesti kun harrastuksen aloittaa niin mustelmilta ranteissa ja säärissä ei varmasti välty. Minulle tulee edelleen mustelmia kun harjoittelen uusia liikkeitä. Siksipä vähennän yleensä kesää kohden tätä harrastusta, jos haluan näyttäytyä ihmisten ilmoilla lyhyissä shortseissa tai hameessa ilman että minulla on dalmatialaisen täplikkäät sääret ja kädet.

Ja siitä vähäpukeisuudesta. Tankotanssissa ja yleensäkin tunneilla tehdään kahta asiaa: spinnejä eli pyörähdyksiä ja tangolle kiipeämistä. Ja etenkin tässä jälkimmäisessä on erityisen tärkeää, että harrastajalla on esillä paljon ihopinta-alaa, joka takaa pidon tangosta. Usein vaikeimmat liikkeet tangolla kiipeillessä onnistuvat yleensä vain lyhyissä shortseissa ja urheilutopissa, joka paljastaa myös vatsan. Siksi vähäpukeisuus. Jos laji kiinnostaa enemmän ja haluat nähdä ammattilaisen työssään, niin käyhän katsomassa Youtubesta, FB:sta tai Instagramista tankotanssin maailmanmestarin, suomalaisen Oona Kivelän esityksiä. Niistä on strippaus kaukana! Kivelä tekee lajista taidetta, hän yhdistää kehonhallinnan, lihaskunnon, tekniikan ja tanssillisuuden kauniiksi kokonaisuudeksi, joka on samalla rankkaa urheilua, mutta myös kaunista tanssia. Go Oona!

Lopuksi vielä yhdestä harrastuksesta. 2013 innostuin elämäni ensimmäistä kertaa juoksemisesta, mutta voin rehellisesti myöntää, että nykyinen juoksuharrastukseni on "sunnuntaihölkkäilyä". En ole koskaan pitänyt itseäni kummoisena juoksijana, olen jopa ajatellut, että se on tylsä harrastus. En ole koskaan ollut pikamatkojen juoksija, minussa ei ole sellaista räjähtävää voimaa, vaan enemmänkn pidemmillä matkoilla tunnen olevani kotonani. Kävin Elixialla viime keväänä muutaman kerran juoksukoulussa, missä sainkin hyviä vinkkejä juoksuun ja oli mukavaa juosta muiden kanssa. Vuonna 2014 osallistuin ensimmäisen kerran Extreme Run -tapahtumaan Oulussa, joka oli minusta kaikin puolin hauska kokemus ja toisen kerran juoksin Extreme Runin Vantaalla viime keväänä. Hupisarjassa tietysti molemmilla kerroilla! Nykyisin juoksuharrastukseni on satunnaista 4-6 kilometrin juoksua/happihyppelyä ja olen aloittanut koiranpentumme Leon kanssa juoksemisen hiljakseen. Toivon, että saan hänestä vielä lenkkikaverin. Käymme Leon kanssa muutaman kilometrin hölkällä kerran-pari viikossa ja pysähtelemme välillä haistelemaan sekä ihastelemaan maisemia. Kasvavan koiran kanssa ei voi lähteä vielä vetämään päivittäin kymmeniä kilometrejä (enkä kyllä ehtisi ja jaksaisikaan). Muutama vuosi sitten kävin ahkerammin juoksemassa ja jopa sen 8-10 km useamman kerran viikossa (mikä oli minulle paljon), mutta nykyisin on niin paljon harrastuksia ja tekemistä, että juokseminen on supistunut happihyppelyhölkäksi, mikä on minusta ihan ok. Urheillessa täytyy kuunnella omaa kehoa ja mieltä. Itse haluan pitää liikunnan iloisena asiana, josta saan energiaa, enkä pakkopullana, koko ajan hampaat irvessä treenaamisena.

Näihin tunnelmiin.

Energistä päivää, Anna

comments powered by Disqus