lifestyle

välivuosia ja muita pohdintoja

Mikä musta tulee isona?

Se on kysymys, jota lähes jokainen pohtii varmaan jossain elämänsä vaiheessa (ja jos ei, niin laittakaahan mulle viestiä, mikä on teidän salaisuutenne?). Mä oon tosiaankin 31-vuotias. Mulla on takanani lukio ja ylioppilastodistus sekä ammatti. Olen valmistunut  myös media-assistentiksi.

Lukion jälkeen tein hätäratkaisun ja kävin puoli vuotta ammattikorkeakoulussa opiskelemassa nuoriso- ja kansalaistoiminnan koulutusohjelmassa (yhteisöpedagogi), kunnes tajusin, ettei se ollut mua varten ja olin ehkä liian nuori kyseiseen alaan ja muutenkin elämä vei toiseen suuntaan. Hapuilin silloin paniikissa, että mitähän mä sitten isona tosissaan haluan.

Yläasteen jälkeen mun muutama hyvä ystävä lähti ammattikouluun opiskelemaan, koska he tiesivät mitä haluavat tehdä "isona". Ja osa meni lukioon selkeät tavoitteet mielessään (lukion jälkeen lääkikseen, kauppikseen, oikikseen...). Mä menin lukioon, koska ajattelin, että saisin taas kolme vuotta lisäaikaa miettiä mitä haluan ”isona” tehdä. Siinähän se kolme vuotta meni todella nopeasti ja taas oli kevät ja täytyi tehdä kouluvalinta. En edes harkinnut tuolloin välivuotta. En päässyt opiskelemaan medianomiksi (ykkösvaihtoehtooni) vaan pääsi toiseen vaihtoehtooni yhteisöpedagogi-koulutusohjelmaan.

Lyhyen amk-urani jälkeen pääsin toimittajaharjoittelijaksi lehteen ja mielessäni varmistui, että tahdon media-alalle ja nimenomaan kirjoittamaan. Niinpä hakeuduin viestinnän peruslinjalle opiskelemaan.

Kotonani on sanottu, että saan tehdä mitä haluan, mutta jotain täytyy tehdä, eikä kotiin saa jäädä makaamaan. Mikä tarkoitti sitä, että joko opiskelemaan tai töihin. Minulle on myös aina sanottu, että minusta voi tulla mitä vaan, mutta sen eteen täytyy nähdä vaivaa. Ja aina suorin tie ei ole ainoa tie päämäärään.

Elämän aikana olen myös oppinut, että joskus ne sivupolut voivat avata taas uusia mahdollisuuksia ja siksi en kadu tekemiäni valintoja, koska ne kaikki ovat tuoneet minut siihen pisteeseen jossa olen nyt.

Tällä hetkellä opiskelen ammattikorkeakoulussa sosionomiksi ja painotuksenani ovat luovat menetelmät. Se tarkoittaa, että pohdimme koulussa kuinka ihmissuhdetyössä voimme hyödyntää esimerkiksi taidetta tai liikuntaa ja musiikkia. Kuinka sosiaalityötä voi tukea vaikkapa valokuvauksen, luovan kirjoittamisen, musiikin tai draaman avulla. Mielenkiintoista vai mitä? Sopivaa just mulle.

Oikeastaan tämä kirjoitus oli tarkoitus olla tsemppipuhe nuorille ja vanhemmillekin, tai oikeastaan kaikille niille, jotka ovat siinä tilanteessa, että ovat hakeutumassa kouluun jatko-opiskelemaan tai muuten vain miettimässä uutta suuntaa elämälle.

Kuinka sitten pääsee opiskelemaan tai tekemään sitä työtä, josta todella nauttii ja on siinä hyvä? Tai mistä tämän yleensä voi tietää?

Lohdutuksen sana, kaikissa opiskelupaikoissa ja ammateissa jokainen varmasti miettii hetkittäin oliko tämä oikea valinta tai pääsenkö tästä eteenpäin. Mutta se kuuluu elämään ja ihmisluonteeseen. No worries!

Luin jostain, että ihmisen pitäisi tehdä työkseen, tai valita elämässään niitä asioita, mistä nautti lapsena. Ja sitä kautta lähteä pohtimaan itselleen esimerkiksi sitä tulevaisuuden haaveammattia. Hyvä neuvo. Mitä jos lapsena halusi vain syödä lunta ja juosta nakuna pihalla?

No, itse lähdin pohtimaan tätä ajatusta siltä kannalta, että kaiken ei tarvitse olla niin kiveen kirjoitettua tai itsestään selvää. Mielestäni tämä ei tarkoita sitä, että jos pidit lapsena piirtämisestä, niin sinulla ei ole sitten muuta vaihtoehtoa kuin alkaa taiteilijaksi. Vaan mietit voisitko hyödyntää tätä kiinnostuksen kohdetta tai taitoasi muuten? Innokkaat piirtäjät voisivat hakeutua esimerkiksi kuvaamataidon opettajaksi, maskeeraajaksi, tatuoijaksi, muotoilijaksi tai vaikka toimintaterapeutiksi, joka käyttää luovia menetelmiä työssään. Riippuen ihan kiinnostuksesta ja taidoista.

Tai jos rakastit lapsena eläimiä, niin ensimmäisenä tulee tietysti mieleen, että alappas sitten eläinlääkäriksi (kunpa se olisikin niin helppoa), mutta eläimistä pitävillä voi olla monia muitakin vaihtoehtoja, on pieneläinhoitajakoulutusta, maatalousyrittäjän tutkinto, biologia tai vaikka eläintenkouluttaja.

Vai olitko jo lapsena ja nuorena kiinnostunut vaatteista ja muodista? Siitäpä sitten alat muotisuunnittelijaksi tai Voguen päätoimittajaksi tai supermalliksi. Vaihtoehtoja toki nuokin, mutta muodin ja kauneuden alalla on niin monia mahdollisuuksia. Voi hakeutua meikkaaja-maskeeraaja kouluun, ammattikorkekouluun estenomiksi, artesaaniksi, stylistiksi tai sitten ihan kaupan alalle ja hakeutua vaateliikkeeseen töihin. Jostain on aina aloitettava, eikä kaikkien tarvitse pyrkiä supervaatesuunnittelijaksi tai muotitoimittajaksi.

Nämä ovat siis vain muutamia esimerkkejä ja pointtini oikeastaan on se, että kenenkään ei kannata jämähtää johonkin tiettyyn ajatukseen. Eikä liikaa stressata omia valintojaan. Joskus auttaa, kun katsoo hieman laatikon ulkopuolelta asioita ja voi huomatakin, että on ihan oikealla polulla. Tai sitten ei, mutta sitten voi vaihtaa suuntaa.

Mistä asioista sitten itse nautin lapsena?

Tämän hetkisessä koulussani kävimme viime keväänä omaa elämäntarinaamme läpi. Olen sellaisella alalla, jossa asiat ovat hyvin sensitiivisiä ja työssä tehdään läheistä ihmissuhdetyötä. Tärkein asia, jolla itseään voi suojata, on tuntea itse itsensä ja olla sujut oman historiansa kanssa.

Olen lueskellut lapsuuteni kaverikirjoja (ne oli muuten huippuja, onko sellaisia enää?). Yleisin kysymys niissä kirjoissa oli mikä sinusta tulee isona tai jokin vastaava. Pikku-Annallahan siellä vaihtelivat erilaiset vastaukset. Hauskimpana pidän ehdottomasti vastausta, jonka olen raapustanut joskus alle 10-vuotiaana: ”Mikä sinusta tulee isona? Rokkitähti”. No ei tullut rokkitähteä (tai mistä sitä koskaan tietää), mutta muita yleisiä vastauksiani olivat tietysti eläinlääkäri ja eläintenhoitaja. Olen aina pitänyt eläimistä.

Muistelin ja yritin pohtia tuota pikku-Annaa viime keväänä hieman tarkemminkin, kun mietin kuinka olen päätynyt juuri tähän kouluun. Ja olenko nyt löytänyt sen mitä todella haluan?

Kun noin vuosi sitten kuulin, että pääsin opiskelemaan sosiaali- ja terveysalalle olin todella onnellinen! Minulla oli takanani vaikea syksy ja tuntui hyvältä saada paikka koulussa, johon olin hakenut. Sattui kuitenkin yksi moka, joka ei johtunut minusta, ja jonka takia kyseenalaistin valintani sosionomikoulusta yhden päivän ajaksi. Minä hain yhteishaussa myös toiseen amkiin opiskelemaan journalismia. Ja kävin myös näissä pääsykokeissa viime syksynä. Ja nykyään jos saa yhdestä korkeakoulusta opiskelupaikan, niin muuta vaihtoehdot putoavat automaattisesti pois. Eli korkeammalla sijalla oleva hakutoiveeni (jos pääsen kouluun) hylkää alempana olevat paikat (vaikka pääsisin niihinkin). MUTTA minulle tulikin hyväksymiskirje tähän toiseenkin korkeakouluun. Olin päässyt opiskelemaan 10 vuoden takaista haavettani, journalismia. Olin hämmentynyt kahden opiskelupaikan kanssa ja soitin opintotoimistoon, jossa he pahoittelivat virhettä, että tätä alempana hakusijalla olevaa paikkaa minulle ei edes olisi pitänyt tarjota. Kuitenkin tämä ”kohtalon oikku” sai minut ajattelemaan, että mitä jos menisinkin vihdoin lukemaan sitä journalismia. Ja minulla oli siis yksi epäilyksen päivä ennen kuin vakuutuin, että minulla oli syyni laittaa sosionomikoulutus ylemmälle hakusijalle. Niinpä olen nyt opiskellut sosiaalialaa luovilla menetelmillä vuoden ajan, enkä journalismia. Ja olen tyytyväinen.

Vielä siihen pikku-Annaan. Olin lapsena taiteellinen, piirsin ja kirjoitin paljon, luin paljon kirjoja, rakastin eläimiä ja olin melko vahva luoteeltani. Viihdyin ihmisten seurassa, olin sosiaalinen, luottavainen ja empaattinen. Halusin auttaa muita, kuunnella ja jutella. Lisäksi pidin esiintymisestä (siitä tuo rokkitähti varmaan), rakastin tanssia, poneja, koiria ja halusin muuttaa maailmaa (suojella luontoa, auttaa kiusattuja). Mutta sitten olin myös ihan tavallinen tyttö, joka oli epävarma, miellyttämishaluinen, pelkäsi pimeää ja tykkäsi Disneyn piirretyistä.

Jos mietin näitä asioita nyt ja sitä, että olenko ollut uskollinen tuolle pikku-Annalle nykyisissä valinnoissani, niin vastaukseni on kyllä. Saan toteuttaa luovaa puoltani niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Opin koko ajan itsestäni enemmän sekä ammatillisesti ja muutenkin. Rakastan edelleen kirjoittamista ja olen kiinnostunut maailmasta sekä ihmisistä, saan siis toteuttaa sitä puolta itsessäni esimerkiksi täällä blogissani. Ja myös tulevassa ammatissani tulee varmasti näkymään rakkauteni luovaan kirjoittamiseen. Rakastan edelleen eläimiä ja luontoa. Haluan uskoa hyvään sekä siihen, että maailma muuttuu paremmaksi ja voin itse vaikuttaa siihen. Teen jokapäiväisiä valintoja elämässäni, että saan toteuttaa tätä puolta itsessäni. Ehkäpä joskus voisin tuoda eläinrakkauteni myös tulevaan ammattiini (koiria ja muitakin eläimiä käytetään esimerkiksi terapeuttisena apuna ihmissuhdetyössä). Olen kiinnostunut maailmasta, politiikasta ja vaikuttamisesta -> siispä osallistun ensi vuonna koulussamme kuntavaalipaneeliin ja luen ahkerasti uutisia. Lapsena pidin esiintymisestä, ja niin pidän edelleen. Työssäni markkinointitiimissä saankin olla esillä. Ja koulussa draaman tunneilla. Ja tanssi. Se on henkireikäni edelleen. Tällä hetkellä harrastuksena, mutta aika näyttää voinko hyödyntää tätä puolta tulevassa työssäni.

Olen siis omasta mielestäni juuri oikealla polulla ja teen niitä asioita mistä tykkäsin jo pienenä. Raamit ovat tietysti erilaiset ja polkuni on välillä mutkitellut ja tulee takuulla mutkittelemaan, mutta yritän ainakin olla rehellinen itselleni ja valinnoilleni.

Ja niistä välivuosistani. Lukion jälkeen olin puoli vuotta korkeakoulussa ja puolivälivuotta opiskeluista työn merkeissä. Ammattiopiston jälkeen välivuoteni (töissä) venyi kahdeksaksi vuodeksi ja nautin joka hetkestä. Niihin kahdeksaan vuoteen mahtui myös ”välivuosi” Suomesta (seitsemän kuukautta Australiassa ja vähän muuallakin), mutta ne ovat sitten toinen tarina…

Tästä pääset vanhempaan postaukseeni, jossa viittaan yllä olevaan kuvaan, jonka tein koulutehtävääni varten.

Mikä susta tulee isona?

Terkuin, Peter Ann (Peter Pan oli yksi lempparihahmoistani lapsuudessani ;))

comments powered by Disqus