wayout

WayOut Jyväskylä

Moikka kaikille!

Viikot kuluu kuin siivillä, kiirettä pitää ja välillä tuntuu, ettei vuorokaudessa riitä tunnit. Oon kuitenki nauttinu tästä kiireestä, sillä tuntuu, että tekee koko ajan sitä, mistä oikeesti tykkää. Näin kuukauden jälkeen Tiimiakatemialla voin sanoa, että täällä aloittaminen oli elämäni yksi parhaista päätöksistä. Näiden viikkojen aikana oon saanut huikeita tyyppejä mun elämään, joiden kanssa on ilo työskennellä sekä viettää vapaa-aikaa. Toisaalta vapaa-aika on ollut aika tiukassa, sillä ollaan laitettu meidän osuuskuntaa pystyyn urakalla, ja ensimmäiset projektit on pistetty vauhdilla käyntiin. Ajan kulua ei huomaa, kun on niin paljon kivaa tekemistä! 

Virkistäytyminen, työhyvinvointi ja elämästä nauttiminen kuuluvat onneksi meidän tiimiläisten prioriteettien kärkeen. Tuntui, että se pääsi unohtuu tässä parin viikon aikana, kun uppouduimme täysille projekteihimme. Onneksi meille sattui hieno mahdollisuus päästä testaamaan WayOut Jyväskylän escape room! En ollut ennen käynyt missään vastaavanlaisessa, niin vähän jännitti! WayOutilta löytyi erilaisia escape roomeja, muun muassa Paparazzi ja Prison Break, mut päädyin valitsemaan huoneen teemaltaan Hangover

Tässä linkki Hangover-huoneen videoon, josta saa vähän esimakua siitä, millaista on tulossa!

Lähdettiin tosiaan virkistäytymään 4 hengen porukalla, mikä oli mun mielestä just sopiva määrä pelaamaan. WayOut sijaitsi mukavasti Jyväskylän keskustassa, niin pääsi helposti työpäivän jälkeen paikalle. Oli kiva päästä tekemään jotain vähän erikoisempaa yhdessä, silti helposti keskellä viikkoa. Yksikään porukastamme ei ollut käynyt ennen huonepakopelissä, niin oli tosi hauskaa lähteä ratkomaan mysteeriä puhtaalta pöydältä. 

Kokemus WayOutilla oli todellakin kokeilemisen arvoinen juttu! Henkilökunta ja vastaanotto WayOutilla oli huippumukavaa, sekä ohjeistus oli rentoa mutta selkeää. Itsessäänkin Hangover huoneena oli todella hauska ja jännittävä kokemus. Päästiin yhdessä ratkomaan salaisuuksia, eikä oltais pärjätty kyllä ilman toisiamme. Saatiin kyllä nauraa ja huutaa tunnin aikana, ei ollut hetkeäkään tylsää! Hangover sisälsi juuri sopivasti ratkottavaa useammalle henkilölle, ja huone oli hauskan todentuntuinen. Mun mielestä tällänen kokemus tulee kokea itse, edes kerran elämässä! Koko tunnin aikana muu maailmanmeno unohtui, eikä arjen murheet tai stressit vaivanneet. Kun uppoutui peliin, ajantaju hävisi, mikä on musta tosi hyvä juttu. Just sitä mitä lähdettiin hakemaan! Musta tuntuu, et jäätiin kyl kaikki tähän vähän koukkuun, kun aloin jo suunnittelemaan, mitä haluan alkaa ratkomaan seuraavaksi! WayOutilta matka jatkuikin sitten mukavasti läheiseen pubiin, missä riittikin vielä juttua ja naurua meidän yhteisestä kokemuksesta. Kokonaisuudessaan mahtava elämys, mikä piristi meidän kaikkien työviikkoa. (Mahtia kiittää!)

Aikoja WayOutille saa varattua esimerkiksi helposti nettisivujen kautta (https://www.wayout.fi/). WayOutilta löytyy myös instagram-tili (@wayoutjkl), mistä näkee vähän paikallista menoa ja meininkiä.

Muistakaahan lukijatkin virkistäytyä ja tehdä kaikkea erikoista ja kivaa, vaikka syksy etenee ja talvi lähestyy. Valon määrän vähentyessä on tosi tärkeetä muistaa liikkua, tehdä omia juttuja (koulun ja työn lisäksi) sekä olla aktiivinen. Sillä on jo hurjan ison askeleen kaamosta edellä! 

Tsemppiä syksyyn!!

<3 Ella

comments powered by Disqus