pohdiskelua

Ymmärtämättömyyden ymmärtämistä

Me kaikki ollaan päivittäin arvostelun kohteena ulkoisen olemuksemme perusteella. Ja kyllä, tietoisesti tai alitajuisesti, me kaikki luomme mielikuvia ja ennakko-odotuksia toisista ihmisistä ympärillämme. Se on luonnollista, kai eräänlaista itsesuojelua. Ennakkovarautumista mahdolliseen uhkaan, jotta ihmisen kohtaaminen olisi helpompaa. Monilla on myös tapana arvostella toisia sosiaalisen statuksen ja pelkästään muilta kuulemiensa huhupuheiden mukaan. Millon me mennään liian pitkälle?

Mun periaatteena on ottaa kaikki ihmiset vastaan sellaisena, kuin he ovat. En mä jaksa välittää enää siitä, mitä toiset ovat jostain henkilöstä varoitelleet. Esimerkiksi vuosia sitten monet varoittelivat edes yrittämästä tutustua nykyisiin parhaimpiin ystäviini, ja  pysymään heistä loitolla negatiivisuuden ja katkeruuden sävyttämänä. Ja missäs sitä nyt ollaan, ehkä maailman fiksuimpien, avoimimpien ja luotettavimpien ihmisten ympäröimänä, kuin ikinä. Tragikoomista. Et sä voi ikinä tietää, millainen ihminen oikeasti on, ellet itse tutustu. Olen niin monta kertaa itsekin joutunut tuomituksi ihmisten perättömien puheiden ja ennakko-oletuksien perusteella.

Ihminen on helppo tuomita ulkonäkönsä takia. Se on myös yksi epäreiluimmista tavoista tuomita ja tyrmätä ihminen. Miettikää nyt, ei ihminen voi omalle ulkonäölleen tai omille piirteilleen mitään syntyessään. Hörökorvat, nöpönenä, ohuet hiukset tai karvaiset kädet, minkäs sitä niille mahtaa? Astuminen toisen asemaan ja ymmärtämään tämä välttämätön fakta, kertoo mun mielestä viisaudesta ja empatiakyvystä. Toisen kenkiin astuminen usein pudottaa maan pinnalle. Toisten jatkuva arvostelu ja maahan lyttääminen kertoo mun mielestä kiusantekijän epävarmuudesta. Kiusaaja toisen uhkaksi koettuaan yrittää lytätä toisen jo valmiiksi alas epävarmuutta koetessaan. Silloin kannattaa muistaa ja ymmärtää, että loukkaavien sanojen takana on vain epävarma ja itsetunnoltaan heikko ihminen. Älä ota sitä itseesi.

Hyvänä esimerkkinä toimii, tässä tapauksessa kärjistettynä, niin sanottu ''lähiöteini'' Mira. Elämänkoululainen. Kouluttamaton sossupummi. ''Räkismuija''. Stereotyyppisinä tunnusmerkkeinä toimii erittäin paljastavat, rikkinäiset topit. Keskenjäänyt, kasaan kuivunut hiustenvaalennusprojekti. Kaikessa sotkuisuudessaan huomiota herättävä, kömpelö meikki, fritsuin koristeltu kaula ja hatara tatuointi vilkkuu matalien farkkujen kruununa alaselässä. Ongelmia ja draamaa puoleensavetävä, äänekäs ja asenneongelmainen, jollain tavalla vajaa. ''Hirvee lortto, kattokaa nyt tota taas..''

Samantyylisesti olisin varmaan itsekin reagoinut aikaisemmin, sitä mä en lähde kieltämään. Siksi mä tämän esimerkin otinkin: henkilö on todella helposti tuomittava monesta eri näkökulmasta. Ympäristössä vallitseviin keinotekoisen arvomaailman asenteisiin ja pinnallisiin arvoihin on helppo yhtyä ja samaistua.

Asiaa alkoi tosissaan pohtia, kun itsekin on joutunut pinnallisen arvostelun kohteeksi. Varhaisteininä mua luultiin todella kylmäksi, ujoksi  ja jopa ylimieliseksi ulkonäköni perusteella. Ei mulle sitä kasvokkain koskaan sanottu, vasta jälkeenpäin mulle näin sanottiin. Silloin mua välteltiin ja jätettiin yksin, ja syyn selvittyä se oli asia, mikä sai vähän sisäisesti kiehahtamaan. Sen ikäisenä kävin omassa elämässäni todella vaikeita asioita läpi, mitkä muuttivat persoonaani ja traumatisoivat. Paljon ikäviä asioita sattui omassa lähipiirissä, joille en mahtanut mitään. Mä en voinut asioille mitään, ja mulla ei ollut ympärillä ihmisiä, jotka olisivat mua ymmärtäneet. Asiat vaivasivat vuorokauden ympäri, enkä halunnut koulussa jakaa asioita, mistä mua oltas voitu kiusata tai vältellä enemmän. En jaksanut hymyillä, olin shokissa, eikä varhaisteinin aivokapasiteetti pystynyt käsittelemään sellaisia asioita niin yhtäkkiä. Menin lukkoon, olin turta.

''Resting bitchface'', tyhmä, hiljainen vajakki ja ylimielinen. Varsinkaan siinä tilanteessa näiden asioiden kuuleminen ei oloa helpottanut, kun oli vain ymmärrystä ja tukea vailla.

Takaisin esimerkkileidiimme Miraan. ''Mikä tota räkismuijaa vaivaa, menis hoitoon!''

Mietitäänpä asiaa vähän laatikon ulkopuolelta: astutaan toisen saappaisiin. Voi olla, että paljastavilla vaatteilla hän hakee ihmisten hyväksyntää ja turvaa esimerkiksi miessukupuolisilta, mitä ei kotonaan saa. Päihteiden väärinkäyttö voi olla ainoa ympäristön tarjoama pakokeino pois kodin ongelmista. Jos hän on kotonaan siihen oppinut, eikä muusta tiedä? Entä jos hän on menettänyt esimerkiksi äitinsä, tai koskaan häntä tavannutkaan, ja on joutunut omaksumaan vääriä roolimalleja, koska ei muusta tiedä? Mitä jos röyhkeän käytöksen takana on pelokas pieni tyttö, joka huutaa apua, mutta ei tiedä, miten? Agressiivinen, hyökkäävä tapa puhua ja ylimielinen asenne muita kohtaan voi olla ympäristöstä opittu keino peittää omaa epävarmuuttaan ja heikkouksiaan. Jos Mira ei ymmärrä itseään ja oman käytöksensä syitä, niin me ympärillä olevat voimme edes yrittää. Ehkä jopa tarjota apua, ennemmin kuin heittää bensaa liekkeihin kiusaamalla.

Vaikeat taustat eivät kuitenkaan oikeuta ketään kohtelemaan muita huonosti. Vaikka olisikin elämässään kokenut vaikka mitä, ei voi nostaa itseään kuninkaan tai kuningattaren jalustalle vaatien erikoiskohtelua. Loppujen lopuksi se on oma päätös, siivoaako luurangot kaapistaan vai heittääkö sinne lisää romua ja tavaraa. Olisin mäkin voinut taustojeni takia katkeroitua ja haistattaa paskat kaikille, purkaa kerääntyneet aggressiot ympärillä oleviin ihmisiin ja luovuttaa koulunkäynnin tai koko suhteen.

Mussa kuitenkin paloi eräänlainen lapsen usko tulevaan. Mä päätin luoda oman elämäni uudestaan. Ihminen ei voi valitettavasti valita, mihin syntyy. Ihminen voi kuitenkin valita, tuhlaako energiaansa valittamiseen ja luopuu oikeudestaan luoda oma maailmansa tyytyen kohtaloonsa, vai päättääkö harjoitella lentämään ja hypätä uusiin kuvioihin. 

Uskoen siihen, että mun aika tulee vielä, jaksoin mä pitää pään ylhäällä. Unelma omasta perheestä, turvallisesta kodista ja onnellisesta, aktiivisesta elämästä. Ihmisistä ympärillä ja antoisasta työstä. Jokaiselle annetaan mahdollisuuksia päästä eteenpäin, ne pitää vain huomata. Ikinä ei ole liian myöhäistä muuttua, jos pitää mielensä avoimena ja vastaanottavaisena. Mun mielestä meidän ei tarviis kattoo ketään alaspäin, -tai peläten ylöspäin. Arvojärjestykset päämme sisällä ja erilaiset kuvittelemamme statusasemat ovat ympäristöstämme omaksumia asioita, joita valitettavasti pidämme ainoana mahdollisena totuutena. Rajoitamme omia oikeuksiamme ja unelmiamme kuviteltujen arvojen mukaan. Kuvittelemme, että emme pysty, koska emme ansaitse tai osaa. Totta kai me pystymme, kun ajattelemme js itse uskomme pystyvämme.

En nyt kuitenkaan tarkoita sitä, ettei ketään pitäisi kunnioittaa: se on taas aivan eri asia.

Jokaisen inhimmillisyyden tiedostaminen ja ihmisten luomien statuksien olemattomuuden tajuaminen on hyvin avartava kokemus, sillä jokainen voi luoda oman arvomaailmansa ja todellisuutensa. Tämä voi parantaa elämänlaatua huomattavasti, ja esimerkiksi parantaa toimintaa niin kouluissa kuin vaikka työpaikoilla: asiat on paljon helpompi esittää esimiehelle jännittämättä, kun ymmärtää, että hänkin on vain yhtä lailla tunteet omistava ihmisolento. Luokan eteen meneminen helpottaa, kun tajuaa kaikkien sitä vähän joskus jännittävän, tai jännittäneen.

Mun maailmassa viisautta on ymmärtää toisia, kauneutta astua toisen saappaisiin, ja rohkeutta esittää kunnioitusta ja hyväksyntää toisiamme kohtaan. Tehään tästä maailmasta parempi paikka tukemalla toisiamme ymmärryksen kautta, vaikka emme ymmärrä itseämmekään välillä.

Ella

comments powered by Disqus