lifestyle

Ihana Puotila avaa ovensa - kurkistus kutsuvierasiltaan

Puotila Vaajakoskella on uusi, pieni ja suloinen lifestylemyymälä, jonka tiloissa toimii myös Pistolan kädentaidonkurssit.

Olin otettu saadessani kutsun Puotilan & Pistolan yhteiseen kutsuvierasiltaan, jonne oli kutsuttu kourallinen jyväskyläläisiä somevaikuttajia sekä bloggaajia. Yritys on kahden ihanan ja tarmokkaan naisen toteutunut unelma ja oli mukava päästä osaksi tuon unelman ensi askeleita!

Yritys on kahden ihanan ja tarmokkaan naisen toteutunut unelma

puotila, pistola, vaajakoski
puotila, pistola, vaajakoski

Puotilan kaunis sisustus ja lämmin tunnelma välittyivät jo sisälle astellessa ja lasi kuohuvaa maistui erinomaiselta tavallisen tiistain kruunuksi. 

Puotilan valikoima koostuu suomalalaisista sekä skandinaavisista vaatteista sekä piensisustustuotteista. Omia suosikkejani valikoimassa olivat Design Lettersin tuotteet, Teeleidin hurmaavat teet, Papun laadukkaat naisten- ja lasten vaatteet, Lakridsin koukuttavat lakritsit...tai todettakoon, että putiikin koko valikoima oli niin tarkoin valittu, että selkeiden suosikkejen nostaminen ylitse muiden on jopa hankalaa, koska kaikki tuotteet olivat kovasti mieleeni.

Puotilan kaunis sisustus ja lämmin tunnelma välittyivät jo sisälle astellessa

puotila, pistola, vaajakoski, minna bakes
puotila, pistola, minna bakes

Puotilan tiloista löytyy myös Pistola

Puotilan tiloista löytyy myös Pistola, jonka moninaiset kädentaidon kurssit houkuttelevat käsillä tekemisen maailmaan ja työpajoissa on mahdollista valmistaa muun muassa luonnonmukaista saippuaa, makramee töitä sekä tehdä betonivaluja. Työpajoja ohjaa itse yrittäjä, iloinen ja eläväinen moniosaaja Laura Pisto.

puotila, pistola, vaajakoski
puotila, vaajakoski
puotila, pistola, nuppuvisuals, vaajakoski

Ilta Puotilalla soljui putiikin valikoimaan tutustuen, Nuppuvisualsin kukkabaarista kimppua asetellen sekä coctail tyylistä iltapalaa herkutellen. Illan valokuvaajana toimi Nina Vehmaa ja osa postauksenkin kuvista on Ninan käsialaa. Lisää Ninan kuvailuja pääset kurkkimaan muun muassa instagramista tililtä @staybynina

Kiitos Puotila ja Pistola eläväisestä illasta! Itse avajaisia vietetäänkin sitten perjantaina 11.1.2019! Kannattaa poiketa!

terkuin,

Vilma

ps. Intagram tililläni @byvilmablog starttasi myös arvonta, jossa voit voittaa lahjakortin Puotilaan!