lemmikki

Iita mummeli

Niin se arki pyörähti käyntiin.

Tänään minulla oli toinen päivä töissä ja pojalla ensimmäinen hoidossa. Päivällisen jälkeen poitsu suuntasi kavereiden kanssa pihaleikkeihin ja mies mökkeilemään, joten minä kaivoin koneen esiin ja ajattelin tuulettaa päätäni bloggaillen.

Kuvassa patsasteleva Iita on perheemme täysivaltainen jäsen, mutta hänen olemassaolonsa on minulle niin itsestäänselvyys, ettei siitä useinkaan tule sen enempää puhuttua. Tämän postauksen kuitenkin voisin omistaa Iitalle, onhan hän aivan äärettömän tärkeä ja ihana koira. Mummelilla on ikää jo kunnioitettavat 13-vuotta, joista viimeiset vuodet olemme jo vähän etukäteen surreet, milloin Iitan aika koittaa. Iita tuli minulle olleessaan 2-vuotias, joten yhteistä taivalta meillä on jo 11-vuotta. Hurjaa!

Tämän postauksen kuitenkin voisin omistaa Iitalle, onhan hän aivan äärettömän tärkeä ja ihana koira

Iita Iita on luonteeltaan aika omanlaisensa tapaus,ehkä hieman semmoinen kissamainen koira

Iita on luonteeltaan aika omanlaisensa tapaus,ehkä hieman semmoinen kissamainen koira. Toisaalta maailman helpoin, eikä se tee itsestään sen suurempaa numeroa, mutta toisaalta taas aikamoinen jäärä. Iita viihtyy paljon omissa oloissaan ja iänmyötä nukkuu suuren osan päivästä. Iltaisin Iita pyytää päästä rapsuteltavaksi sohvalle ja ottaa näistä hetkistä kaiken ilon irti, löhöillen milloin selällään, milloin kyljellään.  Myönnän, että olen vuosien saatossa myös antanut Iitalle aikamoisia oikeutuksia, ja hän mm. saa vain toivomaansa ruokaa...lihaa.

Iita oli Ilosaarirock viikonloppuna hoidossa vanhempieni ponifarmilla (josta edellisessä postauksessa vähän kerroinkin...) ja joutui valitettavaan onnettomuuteen. Iita oli huomaamattomasti seuranut isääni poniaitaan ja sai kaviosta tassulleen. Onneksi vain pari varvasluuta murtui ja ne ovat lähteneet paranemaan hyvin.

ps. Aika ihana mies, oli siivonnut kodin, tehnyt ruokaa ja ostanut kukkia, kun palailimme ponien lomituksesta <3

-Vilma

comments powered by Disqus