perhe

Jösses mikä hiihtoretki!

Hahaa, mikä otsikointi tähän väliin, mutta se kuvannee parhaiten sunnuntaista hiihtoretkeämme, joka nyt ei mennyt kaikilta osiltaan ihan putkeen :D Nyt naurattaa, silloin ei... :D 

Koko viikonloppu oli ihanaa ulkoilu aikaa, lauantaina luisteltiin ja sunnuntaina minä houkuttelin pojan hiihtoladulle. Tai itseasiassa minun ei tarvinnut paljon houkutella, kun hän oli jo monot jalassa varaston ovella odottelemassa, koska lähdetään suksimaan. Itsekin olen aina pitänyt hiihtämisestä ja viime talvena vihdoin hommasin ensimmäiset hiihtovarusteeni näin aikuisiällä.

Kaivoimme välineet varastosta, ja varoittelin poikaani ettei laskisi suksiaan lämpinänä maahan. Viime vuodesta viisastuneena, en halunnut nyt samanmoisia lumipaakkuja suksiemme pohjiin. Arvaatteko, kuinkas sitten kävikään? No tietenkin hän halusi kokeilla, pitääkö kertomani paikkaansa...ja KYLLÄ se päti myös tänä vuonna... 

Pienenä vinkkinä siis teille, jos haluatte hiihtää ilman lumipaakkuja suksienne pohjassa, älkää laskeko välineitänne lämpiminä lumelle, vaan antakaa niiden jäähtyä pakkassäässä hetki ennen kuin lähdette hiihtämään. Lupaan homman sujuvan näin astetta paremmin ;)

...no me saimme paakut raaputeltua ja fiiliksissä lähdimme läheiselle ladulle. Hiihdimme pari kilometriä läheistä latua. Luonto oli niin kaunis ja ladullakin mukavan rauhallista. En voinut myöskään olla ottamatta muutamaa kuvaa, koska puut olivat niin ihania ja aurinkokin pilkisteli oksien raoista. Kun aloimme lähestyä kotia, poikani kaatui...ja siitäpä se riemu sitten ratkesikin ja naps myös ympärillä olevan luonnon kauneus unohtui. Suksien kanssa ylös nouseminen osoittautui yllättävän haastavaksi ja äänihermoja kuluttavaksi toiminnaksi. Etenkin vaikeaa siitä teki se, ettei sitä oltu ennen harjoiteltu.

Työskentelen arkisin lasten parissa, ja on ollut jännä huomata, miten töissä omat hermot venyvät ja paukkuvat suhteellisen loputtomasti, mutta kun oma lapsi alkaa kiukuttelemaan, menee se tunteisiin aivan eri tavalla. Siinäpä ladulla telkkusimme sitten viimeiset minuutit. Toisaalta harmitti itseäkin, kun niin kiva reissu muuttui hetkessä reissuksi, jonka jälkeen 6v ilmoitti vihaavansa hiihtoa. Myöhemmin illalla mittasin eskarilaiselta hiukan lämpöä, joka selittänee voimien totaali loppumisen ladulla...mutta enhän sitä ymmärtänyt silloin siellä metsässä...vaan vaadin eskarilaisen käytöstä ja tsemppiä.

Juttelimme retkestä jälkikäteen ja sovimme, että alamme hiihtää entistä enemmän ja harjoittelemaan ylösnousua jo etukäteen. Paras tilanne ylös nousemisen harjoittelemiseen ei ole selvästikään se hetki, kun lapsi on vetänyt flipat ladulla, häntä on sattunut ja ärtymyskin noussut tappiinsa. Syy, miksi halusin jakaa tämän meidän epäonnistuneen hiihtoreissun tarinan, on se, että meille kaikille vanhemmille tulee tilanteita, kun hommat lasten kanssa ei suju odotetusti. Se on inhimillistä, se on elämää ja sitä käy meille kaikille ja todellakin myös minulle JA MYÖS JOULUN ALLA. Ehkä joku samanlaisen hiihtoreissun vetänyt vanhempikin voi saada tästä vertaistukea?...että jos teillä ei mennyt niinkuin strömössä, niin ei sitten meilläkään...

Viikonloppuna lähdemme uusintakierrokselle, saa nähdä selviämmekö siitä kunnialla...luotto on kova! ;) Itse valmistan mieleni yllättäviin takaiskuihin, ettei mitkään ladulla tulevat tilanteet kävisi hermorakenteelleni vastaavanlaisesti. Uskon, että onnistun palauttamaan poikani innon hiihtoa kohtaan entiselle tasolleen tämän tappiollisen retken jälkeen, ja että meillä on vielä monet kivat hiihtoreissut kokematta :)

Mitä teidän lapsenne pitävät hiihdosta? Onko teillä kokemuksia samanlaisista tilanteista, kun vietätte mukavaa aikaa yhdessä ja hetkessä tilanne kääntyykin aivan päinvastaiseksi?  Kuinka te selviätte näistä tilanteista?

-Vilma

comments powered by Disqus