koti

Joudumme kodistamme evakkoon

Kun muutimme Jyväskylään, pelkona oli, että saattaisimme joutua asunnostamme putkiremontin ajaksi evakkoon.

Halusimme uskoa, että asiat menisivät parhain päin ja voisimme asua asunnossa remontista huolimatta. Noin kolme viikkoa Jyväskylään muuttomme jälkeen postista kalahti kirje, jossa pelkomme kävi toteen. Siinä se oli, mustaa valkoisella, ettemme saisi asua kodissamme remontin aikana.

Mielessä kävi myös, olisiko sittenkin pitänyt jäädä vanhaan kotiimme Joensuuhun 

putkiremontti, koti, evakko
putkiremontti, koti, evakko

Tarjous oli kuin taivaanlahja

6 viikkoa keskellä kesää sattuu ajalle, kun poika on lomalla ja me suurimmaksi osaksi töissä. Mikään lomailu kesämökillä ei tulisi siis mieleenkään. Myös toisten nurkissa asuminen 6 viikkoa olisi aivan liian pitkä aika, niin meille kuin meitä majoittavillekin. Kaikesta hämmennyksestä selvinneenä päädyimme ratkaisuun, että etsisimme kesälle Jyväskylästä jonkin pienen vuokra-asunnon.

evakkoon, putkiremontti

Ennen kun ehdimme naputtaa hakemuksen hakemusta, kävi meillä mäihä, sillä naapurin rouva tarjosi kaksiotaan evakkokodiksemme. Tarjous oli kuin taivaanlahja, sillä kyseinen asunto on pitkälti kalustettu, se sijaitsee nykyisen kotimme vieressä ja on riittävän suuri kolmihenkiselle pesueellemme. Myös kustannukset pysyvät kohtuullisina ja meidän on mahdollista asua asunnossa aivan niin kauan kuin tarvitsemme, mikäli remontti omassa kodissamme tahtoisi pitkittyä.

Ensi viikonloppuna menemme kurkkaamaan asunnon ja teemme siitä paperit!

Asioilla näyttää olevan taipumusta järjestyä! 

Onko sinulla kokemusta putkiremontista taloyhtiössä? Millaisia järjestelyjä te jouduitte sen aikana tekemään?

terkuin,

Vilma