joulu

JOULUPUKIN tuomisia

Lupasin teille katsausta joululahjoistani Tapaninpäivänä ja tässäpä se nyt olisi! Tänä vuonna pukki osasi yllättää todella, sillä en osannut aavistella pakettejen sisällöistä etukäteen mitään  ♡

joululahjat
joululahjoja
joululahjoja
joululahjoja

Mieheltäni sain uudet treenikengät - ja ne tulee niin tarpeeseen!

Mieheltäni sain uudet treenikengät - ja ne tulee niin tarpeeseen! Olen jo useamman vuoden haaveillut uusista salikengistä, mutta jostain syystä niitä ei ole tullut hommattua! Anoppini & vanhempani olivat paketoineet lämpimät huovat, jotka molemmat pääsevät kovaan käyttöön, eikä haittaa yhtään että huopia tuli tuplat!

Lisäksi mieltäni ilahdutti kovasti, kun sai pikkuveljeltäni puisen arkun jonka voin tuunata itse mieleisekseni & lahjakortin askarteluliikkeeseen. Lahjassa lämmitti erityisesti se, että lahja oli ajatuksella annettu. Muista paketeista löytyi kynttilöitä, lehti, elokuvaliput, keittiönpyyhe...  eli kaikkea pientä ja kivaa  ♡

Poika on vietellyt joulua Keski-Suomessa ja hänen lahjavuorensa oli hieman toista luokkaa kuin tämä omani - ja niin sen kuuluukin olla! Kotosalla olisi vielä 5-6 lahjaa odottamassa kuusen alla kunhan V palailee reissustaan!

Tämä postaus jääkin joulun 2017 viimeiseksi - ja on aika palata muihin aiheisiin.  Huomenna sukellan lopullisesti tästä omasta joulukuplastani pois ja suuntaan koulutöiden pariin! 

Mitä sinä sait lahjaksi? Jotain samaa kenties kuin minä? Ja oletkos muuten samaa mieltä kuin minä, että lahjavuoret kuuluvat lapsille?

comments powered by Disqus