hiukset

Kevennystä kampaukseen & taistelua hiusten pörröisyyttä vastaan

Oletko sinä ollut tilanteessa, kun omat hiuksesi kaipaisivat pikaisesti toimenpiteitä, mutta huomaat varaavasi parturiajan yhä uudestaan ja uudestaan vain lapsellesi.

Kriisitilanteessa olen tottunut kääräisemään omat hiukseni vaikka ponnarille ja hoen "ihan hyvin näillä vielä pärjään" - mantraa niissä kaikista heikoimmissa hiushetkissä.

Yllätin itseni kuitenkin pari viikkoa sitten, kun hieman ennen pojan parturiajan alkua nappasin vielä viimeisen tarjolla olleen hiustenleikkuu ajan myös itselleni! Etenkin kuvat Noshin -kutsuilta pysäyttivät minut huomaamaan, kuinka surkeassa kunnossa latvani oikeasti olivatkaan.

lyhemmät hiukset, blondit lyhyet hiukset, pk team joensuuu,
lyhemmät hiukset, kevennystä kampaukseen

Annoin kampaajalle vapaat kädet, enkä ole katunut

Mutta koska aika kampaajanpenkissä tuli itsellenikin hieman yllätyksenä, en ollut osannut miettiä tippaakaan, mitä hiuksilleni haluaisin tehdä. Annoin kampaajalle vapaat kädet, enkä ole katunut. Kampaaja nappasi latvastani sievoisen pätkän ja ikäänkuin koko olemukseni hiusten myötä olisi keventynyt sellaisesta alanpäin epämääräisesti valuvasta lookista ryhdikkäämpään! Ja, kun oikein muistelen, ei tämä ole aivan ensimmäinen kerta tässä lookissa, leikkautinhan tukkani vieläkin lyhyemmäksi helmikuussa 2017.

Miellän itseni kuitenkin pitkähiuksiseksi ja näin olen viettänyt suurimman osan elämästäni. Nyt  tämä napakka, hieman lyhyempi leikkaus tuntuu silti oikein omalta.Myös värini oli päässyt kellertäväksi ja ostin tehokkaan hopea shampoon keltaisuutta taittamaan ja jo muutama pesu alkoi tuottaa tulosta. 

Lisää tekohengitystä ennen varsinaista istuntoa kampaajalla hain viime perjantaina parturi-kampaamo Svengistä. Kotiutin sieltä kokonaisvaltaisen paketin Affinage Professionalin tuotteita taistelemaan hiusteni pörröisyyttä vastaan. Etenkin näin syksyisin hiukseni meinaavat heittäytyä vallan mahdottomiksi vallitsevan ilmankosteuden vuoksi ja suoristusraudalla viimeistelty kampaus on ollut hankala ylläpitää läpi päivän.

Shampooksi & hoitoaineeksi kampaaja suositteli minulle kosteuttavia ja ravitsevia tuotteita. Hiusöljy, laadukas lämpösuoja ja kosteussuojattu hiuslakka taas viimeistelevät kokonaisuuden ja auttavat pitämään hiukseni sileinä. Laitoin tuotteet siis heti testiin ja tykästyin. Postaan Affinage Professionalin tuotteista lisää ja syvällisemmin vielä tämän vuoden aikana!

affinage prosessional, apua pörröisiin hiuksiin

Nyt odottelen marraskuista aikaani Svengissä ja mietin, mitä kivaa ja mahdollisesti uutta sitä tällä kertaa keksisi...vai pitäytyisikö talvella enemmän hillityissä sävyissä... Viimeksi, kun kävin kampaajalla, värjättiin hiukseni kesää vasten laventelilla.

Mitä pidät lyhyemmistä hiuksistani? Entä uskaltaisitko sinä antaa kampaajallesi vapaat kädet hiustesi suhteen?

-Vilma

*) Tuotteet saatu blogin kautta