terveys

Kokemuksia pakuriuutteesta

Ensimmäiset mielikuvani pakurista linkittyyvät vahvasti mummooni, jonka muistan pyöritelleen kokonaista pakurikääpää keittiössään aikeina tarjoilla minulle pakurikääpäteetä.

Kieltäydyin tarjoilusta kerta toisensa jälkeen, näyttihän tuo kyhmyinen pakuri ihan hurjalta sisäisesti nautittavaksi! Myöskään mummon vakuuttelut tuotteen moninaisista terveyttä edistävistä ominaisuuksista eivät saaneet minua maistamaan pakurista valmistettua ihmejuomaa.

pakuriuute, testissä pakuriuute, polarnnutrition
pakuriuute, testissä pakuriuute, polarnnutrition

Uutteen testaaminen ei tuntunut lainkaan yhtä villiltä ajatukselta kuin aikaisemmin mummoni tarjoilema pakuritee

Nyt vuosia myöhemmin sain Polar Nutritionilta, 100% laatutakuulla testiini kauniisti purkitettua pakuriuutetta. Uutteen testaaminen ei tuntunut lainkaan yhtä villiltä ajatukselta kuin aikaisemmin mummoni tarjoilema pakuritee. Uutetta käytetään puolikas teelusikallinen päivässä kylmään tai kuumaan nesteeseen sekoitettuna. Itse olen sekoittanut sen suoraan veteen.

Tuotteen maku on miedohko, ei erityisen hyvä muttei pahakaan. Mutta makuhan on pakurin käytössä se sivuseikka, sillä tuotetta käytetään lähinnä sen terveyttä edistävien ominaisuuksien vuoksi. Pakurin käyttö ei ole sinänsä uusi keksintö, mutta rohdokskasviksi se on rekisteröity vasta vuonna 2013.

pakuriuute, testissä pakuriuute, polarnnutrition
pakuriuute, testissä pakuriuute, polarnnutrition
pakuriuute, testissä pakuriuute, polarnnutrition

Mielenkiintoinen tuote! Kerrassaan!

Luin, että pakurin on muun muassa tutkittu lievittävän tulehdusta kehossa, lisäävän vastustuskykyä sekä rauhoittavan ylikierroksilla käyvää kehoa. Ei siis liene ihme, että pakurituotteet ovat kasvava trendi länsimaisessa arjessa porskuttavien ihmisten keskuudessa. Olen myös lukenut, että pakurilla on hoidettu syöpää, autoimmuunisairauksia, iho-ongelmia sekä vatsavaivoja.

Omalla testailullanihan en näitä tietenkään voi todeksi näyttää, mutta tarjolla olevat tiedonjyväset innostavat minua sekoittamaan ”drinksun” tuosta tummanruskeasta jauheesta yhä uudestaan ja uudestaan!

Mielenkiintoinen tuote! Kerrassaan!

Onko sinulla kokemuksia tai näkemyksiä pakurin käytöstä itsehoidossa?

terkuin,

Vilma