hyvinvointi

Köyhä lapsuus jätti jäljen ja nyt haluan muutoksen

Kun kolmenkympin rajapyykki lähestyy, sitä huomaa pohdiskelevansa kaikenlaista. En koe kriiseileväni, mutta huomaan kelailevani niin menneitä kuin tulevaa.

Huomaan miettiväni onnellisuutta, saavutuksiani ja toiveita tulevaisuudelle. Ja miksi olen tällainen kuin olen? Olen kova suorittamaan ja hyväksyn itsestäni vain parhaan mahdollisen version. Näiden piirteiden kanssa on aika-ajoin rankka elää, mutta juuri nuo piirteet ovat myös auttaneet minua saavuttamaan asioita, joita olen halunnut. 

Näiden piirteiden kanssa aika-ajoin rankka elää

muutos valmennus, köyhä lapsuus, voittavat tavat

Lapsuuttani varjosti perheemme tiukka taloudellinen tilanne.  Olen elänyt lapsuuden, jossa jääkaapissa ei ollut aika-ajoin kuin valo ja ketsuppi, välipalaksi syötiin kuivia makarooneja ja päivällisenä saattoi olla kolmenä päivänä peräkkäin mannapuuroa, kun varaa ei yksinkertaisesti ollut muuhun. Nälkä oli tuttu tunne ja sen kanssa oppi elämään.

Vaatteet alusvaatteita myöten sain tuttavien lapsilta, polkupyörän kaatopaikalta ja viikkorahasta oli turha haaveilla. Kun muutin omilleni, sain ohjeen, että voin juoda lihalientä, jos rahani loppuvat kesken. 

Lapsuuteni sai minut rakastamaan ruokaa ja se teki minusta ihmisen, joka rakastaa arjen pieniä ylellisyyksiä. Koen, että köyhä lapsuus on vaikuttanut myös siihen, että olen ollut aina, jo murrosiästä saakka, valmis myymään kaiken vapaa-aikani tienatakseni ja saavuttaakseni asioita paremman elintason toivossa. 

Kolmenkympin lähestyessä olen kuitenkin huomannut pohtivani sitä, olenko koskaan tyytyväinen. Elintasoni alkaa olla sitä luokkaa, että se riittää minulle. En ole rikas, mutta minulla on kaikkea riittävästi. Minulla on kaikkea, paitsi aikaa. Minulla ei ole aikaa nukkua viikonloppuisin pitkään, sillä teen "töitä" ennen perheeni heräämistä, ettei vapaa-aikani heidän kanssaan kärsisi. Minulla ei ole riittävästi aikaa ystävilleni ja myös ajan löytäminen liikkumiseen on jatkuvaa taiteilua.

Haluan muutoksen.

Haluan muutoksen

voittavat tavat, muutos, köyhä lapsuus, muutos valmennus

Se, että haastan hyvinvointiani jatkuvasti myymällä vapaa-aikani saadakseni enemmän materiaa tai rahaa, on hiljattain lipumassa siihen pisteeseen, ettei tilanne tuota niin paljon kuin se ottaa.

Tilanteeseen herättyäni ilmoittauduin mukaan 3.6.2019 alkavaan MUUTOS valmennukseen. Valmennus on Voittavat tavat -kirjan tekijöiden räätälöimä valmennus tukemaan muutosta. Valmennus tukee muutosta missä tahansa yksilön tärkeäksi kokemassa ja arvottamassa asiassa. 

Valmennuksen avulla pureudutaan pieniin tapoihin, joita toistamme 40-50% ajastamme. Valmennuksen avulla tavoista tehdään tietoisia ja niitä valjastetaan tukemaan tavoitettamme. Onhan menestyminen missä tahansa asiassa mahdollista juuri hyväksi havaittujen tapojen toistamisella. Haluan löytää nuo tavat.

Minulle menestyminen tässä hetkessä tarkoittaisi, että saisin enemmän vapaa-aikaa ja tätä myöten hyvinvointia.

Pääsin käsiksi valmennuksen sisältöihin jo etukäteen ja opin heti sen ensi metreillä, että juuri hyvinvointi on työkalu tavoitteiden saavuttamiseksi ja menestyminen on seurausta hyvinvoinnista.

Haluan valmennuksen avulla tietoisesti lähteä etsimään keinoja, joiden avulla teen työskentelystäni tehokkaampaa. Haluan löytää blogini ja someni kanssa ne tavat toimia, jotka tuottavat käytettyyn aikaan nähden enemmän ja paremmin, tekemättä niistä kuitenkaan laaduttomia tai vähemmän näköisiäni. 

Valmennus tukee minua reflektoimaan, kirkastamaan arvojani sekä lisää tietoisuutta omasta käyttäytymisestäni. Valmennus tukee minua suunnitelmallisuudessa, jonka avulla tähtään tavoitteeseeni lisätä vapaa-aikaani. Valmennus tukee minua myös suunnitelmien muuttuessa, sillä tilanteiden muuttuessa myös suunnitelmien kuuluu muuttua.

Valmennus toteutetaan verkkomateriaalin avulla, joka sisältää niin videoita, harjoitteita, e- kirjan sekä suljetun ryhmän ajatusten vaihtamiseen sekä vertaistukeen. Valmennuksen materiaali puristaa tutkitun tiedon käytännönläheiseksi paketiksi palvelemaan ketä tahansa, joka haluaa lisätä itsetuntemusta, kristallisoida tavoitteitaan tai etsii suuntaa ja tarvitsee tukea muutokselle. 

Onko sinullakin unelma, josta haluaisit tehdä totta? Jos vastasit myöntävästi, niin kantsii toimia super nopeasti, sillä MUUTOS valmennuksen Early- bird hinta 39e on voimassa enää huomiseen 26.5.2019 klo 22.00 saakka. Ja siitä sinä saat vielä -10% koodillani VILMA10. Huomiseen jälkeen hinta on 49e (josta toki tuo koodini -10% ale on käytössäsi!) Ilmoittautuminen on auki valmennuksen alkuun 3.6.2019 saakka ja siihen otetaan mukaan 100 ensimmäistä osallistujaa. 

Ja vaikka pääsin tutustumaan valmennuksen materiaaleihin jo hieman etukäteen, odotan myös itse kovasti valmennuksen oikeaa alkua ja vuorovaikutusta muiden ryhmäläisten kanssa. Jos sinä haluat kurkata valmennuksen sisältöihin hieman laajemmin, on se mahdollista lataamalla valmennuksen maksuton näyte sekä sisällysluettelo Voittavat tavat etusivulle nousevan pop upin kautta

Minä haluan suoda itselleni parhaan mahdollisen elämän ja nyt haluan löytää tieni ulos murrosiästä saakka jatkuneesta vapaa-aikani laiminlyönnistä. Lapsuudestani en ole katkera, mutta sen luoman suorittamisen varjon haluan karistaa hartioiltani.

Haluan lisätä hyvinvointiani, sillä juuri hyvinvointi tuottaa menestystä.

Haluan löytää uusia voittavia tapoja!

Nähdääkö valmennuksessa?

-Vilma

*) Valmennus saatu & postaus tehty yhteistyössä Voittavat tavat kanssa