sisustus

MINIMALISTINEN joulukoti

Joulu saapui vihdoin myös meidän kotiimme ♡ Kun vielä viime vuonna varjelin vanhoja koristeita ja muistoja niiden ympärillä, saivat ne tänä vuonna kyytiä päätyen kirpputorille. Jotenkin kammoan tavaraan ripustautumista, joten nyt oli aika freesata meidän joulukoti vuoteen 2017.

Jotenkin kammoan tavaraan ripustautumista, joten nyt oli aika freesata meidän joulukoti vuoteen 2017.

minimalistinen joulukoti, joulukuusi, joulusisustus, koti
minimalistinen joulukoti, joulukuusi, joulusisustus, koti
minimalistinen joulukoti, joulukuusi, joulusisustus, koti

Kuusi on aito ja aitona se pysyy, sillä kuusen tuoksua ei korvaa mikään

Kuusi on aito ja aitona se pysyy, sillä kuusen tuoksua ei korvaa mikään. Tänä vuonna kuusemme sai myös ihanan uuden maton, jonka löysin hieman vahingossa Jotexin valikoimasta. Minulla kävi taannoin hyvä tuuri, kun voitin Jotexin kuvakisan ja sain 200e lahjakortin verkkokauppaan. Tällöin tuli selattua Jotexin sivuja tarkkaan, eikä tätä mattoa voinut ohittaa! Sopiihan tämä minimalistiseen joulukotiimme sen tuhat kertaa paremmin kuin entinen juuttihässäkkä.

Olen myös erityisen tyytyväinen uuteen kuusenjalkaan. Tämä löytyi Prismasta ja myöskin yllättäen! Se on musta, metallia ja nätisti muotoiltu. Voisiko tyylikkämpää enää ollakkaan? 

Tavaroiden ja koristeiden vähyys ikäänkuin alleviivaa niitä muutamia tarkoin valittuja yksityiskohtia

Myös Topi on ollut jouluvalmisteluista erityisen innoissaan ja voitte varmaan arvatakin, kuinka se härkkää alaoksien koristeita tassullaan! Kunhan ei keksisi kiivetä tuohon puuhun, niin kaikki on hyvin!

Kuusen lisäksi virittelin kotimme keittiöön uuden metallisin somistein koristellun valonauhan. Nyt meidän joulukoti on valmis. Kun kaikki rönsyily on karsittu, kiinnittyy huomio sisustuksessa olennaisimpaan. Tavaroiden ja koristeiden vähyys ikäänkuin alleviivaa niitä muutamia tarkoin valittuja yksityiskohtia. Uskon joidenkin pitävän kotiamme ehkä askeettisenakin, mutta minä pidän kovasti sen selkeydestä.

Millainen sinun joulukotisi on? Rakastatko minimalismia sisustuksessa, kuten minä? Vai tykkäätkö enemmän rönsyilevästä tyylistä?

Tästä pääset lukemaan viime vuoden mietteitäni jouluvalmisteluista. Toisaalta on aika kamalaakin huomata millaisia postauksia on tullut "päästeltyä ilmoille" vuosi sitten...mutta toisaalta ne ovat osa strooria...

Rakkaudella,

-Vilma

comments powered by Disqus