sisustus

Olohuoneen uusi tapetti

Viime viikonloppuna kääräisimme hihat, sekoitimme sangollisen liisteriä ja tutustuimme tapetoinnin saloihin, kun olohuoneemme sai viimein uuden tapettinsa.

Kun päätimme muutosta omistusasuntoomme Jyväskylään, tiesimme, että haluaisimme tehdä asunnossa pientä pintaremonttia. 6 vuotta sitten fiksatut seinät alkoivat olla elämää nähneet ja varsinkin olohuoneen suurikuvioinen tapetti hyppi silmille. Olohuone sijaitsee kotimme keskiössä, joten tilan freesaaminen vuoteen 2019 meni kiireellisyyslistan kärkeen! 

Olohuone sijaitsee kotimme keskiössä, joten tilan freesaaminen vuoteen 2019 meni kiireellisyyslistan kärkeen!

uusi tapetti, olohuoneen sisustus, tapetointi, netrauta, robin tapetti
uusi tapetti, olohuoneen sisustus, tapetointi, netrauta, robin tapetti

Selailin eri tapetteja muutaman kuukauden ajan ja ennätimmepä harkitsemaan myös muita ratkaisuja olohuoneemme seinää elävöittämään. Eri vaihtoehtoja selaillessa huomasin ihastuvani yhä uudelleen ja uudelleen tapettiin, jonka kuvio muodostui mustavalkoisista ruuduista. Ruudukko silmääni miellyttävässä tapetissa oli kuitenkin sen verran tiheä, että jäin pohtimaan, miltä tapetti mahtaisi suurella pinnalla näyttää.

Lopullinen päätös seinälle päätyneestä tapetista syntyi uimahallin kahviossa, kun selailin jälleen kerran tapetteja eri verkkokaupoista ja silmiini osui Robin niminen valkea tapetti astetta suuremmalla salmiakkikuviolla. Niinpä laitoin tapetit tilaukseen ja suuntasimme tapetointitarvikkeiden ostoon. 

Lopullinen päätös seinälle päätyneestä tapetista syntyi uimahallin kahviossa

uusi tapetti, olohuoneen sisustus, tapetointi, netrauta, robin tapetti
uusi tapetti, olohuoneen sisustus, tapetointi, netrauta, robin tapetti

Henkinen valmistautuminen tapetointiin kestikin sitten useamman viikon, mutta kun hommaan ryhdyttiin, se loppuun saatettiin. Ja vaikka ennätin jossain vaiheessa myös epäillä tapettivalintaani, näytti tapetti kuitenkin seinälle liisteröitynä heti siltä, kun olin toivonutkin.

Puhtaanvalkea pohja tapetissa raikasti tilaa ja toi siihen toivottua valoa. Tapetissa toistuva musta salmiakkiruutu ylläpitää tiettyä dynaamisuutta ja on linjassa omien sisustus mieltymysteni kanssa. Vaikka viime vuonna hetkellisesti humahdinkin boheemimpaan sisustustyyliin, huomaan pikku hiljaa palailleeni takaisin mustiin, valkoisiin ja selkeä linjaisiin sisustusvalintoihin.

Uuden tapetin lisäksi olohuoneestamme löytyy myös uusi VM Carpetin Hattara matto, jonka ominaisuuksista etenkin liukuestepohja on ollut eläväiselle poppoollemme aivan älyttömän hyvä ratkaisu!

Miltä tapettivalintamme sinun silmääsi näyttää? Oletko sinä kohentanut kotisi ilmettä tapetoimalla?

Sisustusterveisin,

Vilma

ps. Muistatko vielä, kun kohensimme edellisen kotimme ilmettä maalaten?