lifestyle

Terveisiä Jyväskylästä: asuntoasioiden hoitoa & hurvittelua

Pitkästä aikaa blogin äärellä  ♡ ... tai ainakin musta tuntuu siltä, että viime kerrasta on jo liikaa!

Me oltiin viime viikonloppuna reissun päällä Jyväskylässä.

Perjantai-illan hoidin omistusasuntooni liittyviä asioita. Tapasin kiinteistönvälittäjän, kävin asunnolla, treffasin vanhoja vuokralaisia sekä tapasin tulevat asukkaat. Parin viikon päästä uusi reissu Keski-Suomeen ja sitten asunto olisi virallisesti myynnissä! Niin jännää!

byvilma, bloggaaja,
byvilma, minna bakes, kahvileipää

Oli myös todella outo fiilis palata tuonne entiseen kotiin näin vuosien jälkeen ja nähdä asunto toisten ihmisten tavaroilla sisustettuna

Oli muuten outo fiilis palata tuonne entiseen kotiin näin vuosien jälkeen ja nähdä asunto toisten ihmisten tavaroilla sisustettuna. Myös pihan lapset olivat kasvaneet "isoiksi", mutta olivat silti tunnistettavissa samoiksi veijareiksi. Täytyy myöntää, että jotain haikeaakin asunnolla vierailemisessa oli ja paljon muistoja kumpusi pintaan. Lisää omistusasunnosta kirjoitin viime kuussa tänne

Lauantain pyhitimme pelkälle nautiskelulle ja hengailulle ystävien kanssa. Kun mies pelasi golffia veljensä seurana toisaalla, niin minä ja poika otettiin iisiä serkkulassa. Syötiin hyvin, ulkoiltiin, shoppailtiin ja puitiin maailma paremmaksi paikaksi.

Eipä sitä onnistuneelta päivältä paljon muuta kaipaakaan! Ja kun kerta Jyväskylässä oltiin, oli kahvileivät suorastaan haettava Minna Bakesilta. Jos kyseinen leipomo sijaitsisi Joensuussa, löytyisin ovenkahvasta varmaan vähän turhankin usein...

byvilma, posterit, koti, makuuhuone
byvilma, posterit, sallakshop

Vilinää ja vilksettä siis riittää, mutta samalla olen niin kiitollinen siitä, kuinka paljon ihania ihmisiä meidän elämässä on!

Sunnuntaina ajettiin kotiin ja matkalla pysähdyttiin kummipojan 5-v synttäreille. Vilinää ja vilksettä siis riittää, mutta samalla olen niin kiitollinen siitä, kuinka paljon ihania ihmisiä meidän elämässä on! ♡  Nyt eletään taas perjantaita ja uusi viikonloppu siintää näköpiirissä. Minne se viikko oikein hujahti? 

Meillä on tänäkin viikonloppuna luvassa extra hupia , kun Joensuuhun avattava Super Park kutsui meidät vierailulle! Kunnon energianpurkua siis 7-vuotiaalle! Uskon, että hän jos joku, osaa ottaa paikasta kaiken ilon irti!

Tällaisia oikein perus perus kuulumisia siis tällä kertaa! Kaikki on paremmin kuin hyvin, pienestä some- & blogihiljaisuudesta huolimatta!

Olen myös sisustellut meidän kotia tässä sivussa ja niistäkin haluan teille pikapuolin kirjoitella! Etenkin löydöt mummolan vintiltä on olleet kovin mieleisiä ♡ Postauksessa vilahtelevat posterit on meidän makkarin uutukaiset, jotka sain valita pari viikkoa sitten SallaKShopista Insta yhteistyön merkeissä. Ne tuovatkin toivottua särmää makuuhuoneen uuteen ilmeeseen.

Tuntuuko susta, että arkiviikot vain hujahtelevat silmissä? Entä onko viikonloppusuunnitelmat jo selvillä, vai onko paras suunnitelma olla ilman suunnitelmia?  Myös vinkit ja kokemukset Super Parkeista kiinnostaa! Me ei olla vierailtu Super Parkeissa nimittäin koskaan ennen...!

Viikonloppu fiiliksin

-Vilma

comments powered by Disqus