herkut

Viikonloppu puuhastelua

Niin se on taas viikonloppu, ja aika latailla akkuja tulevaan työviikkoon. Meillä on ollut tänään ohjelmassa pojan parturikäynti ja pian lähdetään koko porukalla katsomaan Lemmikkien salainen elämä- elokuvaa. Tässä postauksessa palaillaan kuitenkin meidän viime viikonlopun tunnelmiin. Viikko sitten lauantaina piipahdettiin pitkästä aikaa kirjastoon. Kirjastosta meillä on tapana lainailla lähinnä lastenkirjoja, ja kuuntelu cd:itä unisaduiksi. Aika-ajoin lainaan itselleni jonkin romanttisen hömppäkirjan, tai mielenkiintoisen elämänkerran. Nyt poikkesin kuitenkin keittokirja osastolle ja silmiini osui molemmat Kinuskikissan leivontakirjoista. Ne oli pakko napata mukaan, sillä usein kyseiset kirjat ovat tiukasti lainassa. Siinäpä sitten söin silmilläni eri leivonnaisia kirjan toinen toistaan ihanemmilta sivuilta <3 

Sunnuntaina sain hyvän syyn väsätä vieraille Kinuskikissan helpot suosikit- kirjasta ranskalaisen kinkkupiirakan ja pikatoffeeta. Voin kertoa, ettei herkut kovin kauaa päässeet vanhentumaan. Etenkin toffee oli aivan törkeän hyvää ja valmistus idiootti helppoa. Ainekset sekaisin ja mikroon. Ensimmäinen erä jäi minulta liian löysäksi, eikä siitä saanut leikattua kunnon toffeepaloja, joten tein uusinta erän viikolla. Naureskelin työkaverille, että naamani näppylöiden määrästä voi laskea, kuinka paljon kyseistä herkkua tulikaan syötyä. Ahh, sokeri puskee niin heti naaman ruvelle! Poltin myös kieleni pahasti, kun en malttanut olla maistamatta kuumaa toffeeta! Olen toivoton :D

Onko kyseiset kirjat sinulle tuttuja? Mikä on lemppari reseptisi? :)

-Vilma

comments powered by Disqus