lifestyle

Viikonlopun voimaannuttavimmat

Meidän viikonloppu on ollut täynnä hetkiä, joista olen saanut imeä hyvää mieltä ja energiaa tulevaan viikkoon.

Olin ajatellut postata tänään hampaiden valkaisusta, mutta tuntuisi melkein vääryydeltä ohittaa näin kivan viikonlopun meinigit ja olla jakamatta niitä myös tänne.

Sen lisäksi, että viikonloppu on ollut täynnä mielekästä tekemistä ja ihania tyyppejä, on Joensuu kylpenyt viime päivät auringonpaisteessa ja se, jos mikä on nostattanut mielialaa entisestään. 

Meidän viikonloppu on ollut täynnä hetkiä, joista olen saanut imeä hyvää mieltä ja energiaa tulevaan viikkoon

Perjantai

Perjantaina suuntasin työpäivän jälkeen keskustaan fiilistelemään Ilosaarirockin tunnelmia piknikin merkeissä. 

Vadelmia, pensasmustikoita, pähkinöitä, tomaatti-mozzarellapitsaa, namusia ja muutamia driksuja nautiskellen juttua pulppusi ja maailma parani huomattavasti. 

Suuntasimme piknikin jälkeen terassille, jossa juttu jatkui ja lämpö helli, vaikka auringonpaiste jäikin varjon taa. Saattoipa muuten olla kesän ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun eksyin terassille, joten siinäkin mielessä merkittävä kesätapahtuma kohdallani ;)

viikonlopun parhaat, by vilma, joensuun kesä
byvilma, kesä, kesä 2018 , joensuun kesä

Lauantai

Vaikka perjantai venyi omalta kohdaltani pikkutunneille, olin varannut pojan parturin klo 11.00 aamuun. Sinneppä siis ja tukka ojennukseen tulevia 8- vee synttäreitä silmällä pitäen!

Illemmalla saimme ystäväni kaksostytöt ensikertaa yökylään ja täytyy sanoa, että ovat kyllä niin suloisia ja ajattelevaisia neitejä, että voisin ottaa heidät tänne koska vain uudestaan! 

Lähdimme illaksi rantsuilemaan Vehkalahdelle, lapset ottivat ilon irti vedestä ja minä auringosta. Kun saavuimme uintireissulta kotiin halusin kattaa iltapalan ulos viltille. Mukava päätös kesäiselle päivälle ja selvästi myös lapset nauttivat ulkoilmassa herkuttelusta.

Viikonlopun voimaannuttavimmat koostuivat siis ihanien ihmisten kanssa vietetystä ajasta, spessu herkuista, lapsista ja auringosta

Sunnuntai

Aamulla heräsin ennen lapsia ja nautin kahvikuppini kaikessa rauhassa. Omassa rauhassa pitkän kaavan mukaan juotu aamukahvi on yksi parhaista asioista, joita tiedän.

Päivälle olimme saaneet kutsun joensuulaisen bloggaajan Heinin luo. Tyylikäs koti, kaksi sympaattista chihuahuaa ja eläväinen Heini - viihdyin todella, vaikkemme olleet koskaan aiemmin tavanneetkaan livenä. Bloggaaminen yhdistää kummasti ja ainakin itse kuulun niihin ihmisiin, joista on suorastaan nautinto tutustua uusiin ihmisiin. Näin aikuisena sitä ei kuitenkaan tapahdu enää samoin kuin lapsena tai nuorena, niinpä tämänpäiväinen visiittimme oli tervetullut poikkeus! 

Viikonlopun voimaannuttavimmat koostuivat siis ihanien ihmisten kanssa vietetystä ajasta, spessu herkuista, lapsista ja auringosta. Voiko viikonlopulta muuta toivoakaan? 

Huomenna onkin hyvä suunnata töihin, kun viikonloppu on tarjoillut täydellistä vastapainoa arkiselle aherrukselle. Ensi viikon tunnelmat pyörivät pitkälti pojan 8-vuotis synttäreiden merkeissä. Juhlistamme 8-vuotiasta pariin otteeseen: oikeana merkkipäivänä sekä näyttävämmin viikonloppuna, kun suurin osa vieraista on kutsuttu. Muistatko vielä, miten juhlimme viime vuonna 7-vuotiasta Minecraft tunnelmissa ?

Tällaisia pieniä, mutta minulle merkityksellisiä hetkiä ovat siis viikonloppuni voimaannuttavimmat.

Vielä olisi ollut muutama ystävä, joita olisin halunnut viikonloppuna nähdä, mutta nyt ei tunnit ja hetket päivissä riittäneet. Lisäksi halusin pyhittää sunnuntai-illan kotoilulle ja työviikkoon valmistautumiselle, että energiaa riittää yhtälailla myös tulevan viikon rientohin ja synttärivalmisteluihin!

Miten sinun viikonloppusi sujui? Nautitko sinäkin pitkistä aamukahveista tai uusiin ihmisiin tutustumisesta kuten minä? 

Olen myös pyöritellyt mielessäni, jos ottaisin parin viikon päästä itse itselleni haasteen ja kirjoittaisin blogia joka päivä. Kommentoi rohkeasti, olisitko kiinnostunut visitoimaan blogissani vaikka päivittäin vai tympäännyytäisikö tiheämpi postaustahti?

terkuin, 

Vilma