Broileri

Broileria valkoviinikastikkeessa

Broileri hautuu meheväksi valkoviinissä ja kuohukermassa

Joskus vuosia sitten bongasin ystäväni Terhin blogista mehevän broileriohjeen, jossa broileri haudutettiin vichyssä kypsäksi ja kastikkeeksi lorautettiin lisäksi tomaattia sekä kermaa. Tein siitä aikanaan oman versioni ja ruokaa on tullut varioitua useampaan otteeseen. Ihan parasta! Nyt jääkaapissa oli jämät alkoholittomasta valkoviinistä, jota käytin alunperin muistaakseni raparperihilloon. Niinpä ajattelin tehdä vaalean kastikkeen valkkarinjämistä broilerille ja olipa hyvää. Pastaksi kannattaa valita sellaista, jossa on kunnolla tilaa herkulliselle kastikkeelle. Basilikassakaan ei kannata säästellä. Suosittelen kokeilemaan!

2 annosta

  • 2 broilerin perhosfileetä
  • voita paistamiseen
  • merisuolaa myllystä
  • mustapippuria myllystä
  • n. 4 dl valkoviiniä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 2 rkl sitruunamehua
  • ½ punttia tuoretta basilikaa
  • (1 rkl soijakastiketta)
  • ( 1-2 rkl vaaleaa maizena-kastikesuurusta)
  • kotilopastaa
  • kanaliemikuutio pastan keitinveteen
  • parmesaania tarjoiluun tuoretta basilikaa koristeeksi

Laita pastan keitinvesi kiehumaan ja lisää kattilaan kanaliemikuutio. Leikkaa perhosfileet puoliksi, että saat neljä ohutta broilerifilettä. Kuumenna pannulla kunnon nokare voita ja paista fileille kaunis pinta. Mausta broilerit suolalla ja pippurilla. Aloita keittämään pastaa pakkauksen ohjeen mukaan (Lidlistä ostettu iso ja paksu pasta keittyi 17 minuuttia). Kaada pannulle valkoviini, raasta joukkoon valkosipulinkynsi ja hauduta broileria viinissä noin viitisen minuuttia. Nosta broilerit lautaselle folion alle. Lisää pannulle kuohukerma ja kiehauta kastiketta hieman kasaan. Lisää tarvittaessa vaaleaa maizena-kastikesuurusta, jos kastike näyttää liian vetelältä. Lisää juuri ennen valmistumista kastikkeen joukkoon loraus sitruunamehua sekä tujaus hunajaa. Nosta broilerit takaisin pannuun kuumenemaan, mikäli broilereista on irronnut nestettä lautaselle, lisää myös se kastikkeen joukkoon. Mausta kastike silputulla basilikalla. Maista ja mausta tarvittaessa lisää, halutessasi voit lorattaa joukkoon hieman soijakastiketta. Valuta pasta ja kippaa mukaan pannulle, sekoita ja annostele lautasille. Koristele annokset höylätyllä parmesaanilla ja basilikalla. Tarjoile välittömästi. 
Ihanaa! Todella mehevää ja tuo kastike oli erittäin maistuvaa, hapokasta mutta pehmeää ja ihanaa makua basilikasta. Toisaalta se tomaattinenkin versio olisi toiminut tässä oikein hyvin. Ja jos jääkaapissani olisi ollut aurajuustoa, sitäkin olisi voinut laittaa mukaan. Tuolloin suolan kanssa olisi saanut olla varovaisempi. Todella harvoin tulee käytettyä mitään liemikuutioita, mutta tämmöisessä ruoassa ne on kyllä jees keitinveteen lisättynä. Kävin työkaverini kanssa joku aika sitten Kuopion Ikeassa ja sieltä oli pakko ostaa pari kappaletta noita mustia lautasia (ja Iittala Outletistä valkoista Teemaa lisää). Nuo mustat lautaset ovat ihania, jotenkin tuovat mukavaa kontrastia annoksiin ja erilainen mallikin on plussaa peruslautasteni rinnalle. Niitä olen valinnut pöytään aina Marttojen ruokakursseillakin, kun siellä on näitä ollut käytössä jo pidempään. 

comments powered by Disqus