Grillaus

Grillattua broileria ja cheddar-mansikkasalaattia

Mansikka-cheddarjuustosalaattia ja grillattua broileria

Tällä kertaa Blogirinki haastoi Cebicin keittiön yhdistämään oluen ruokaan, joka sopii hyvin kesäisiin nautintoihin vaikkapa grillin ääressä. Olut onkin perinteinen valintani ruokajuomaksi esimerkiksi ravintolassa ja onneksi nykyään saa muutakin kuin sitä tavallista kolmosta niin ravintolasta kuin maitokaupastakin. Tykkään ale-tyyppisistä oluista ja päädyin itseoikeutetusti kokkailemaan Brooklyn American Ale mielessäni, sillä sitä on tullut aiemminkin nautiskeltua hyvän ruoan seurana. Oluen maku on hedelmäisen maltainen, mukavasti humaloitu ja keveä, mutta luonnetta ja makua löytyy silti mielestäni oikein mukavasti. Jopa ruokaseuralaiseni tykkäsivät tästä oluesta, sillä se ei ollut maultaan se perinteinen lager, johon suomalaiset ovat tottuneet, vaan jotain parempaa. Mikäli et ole suuri olutfani, niin kokeilepas tätä! Ja sitten ihan muuten vaan suosittelen grillailemaan itse marinoitua broileria ja tekemään kaveriksi herkullista salaattia. Kyllä maistui! :)

5 annosta


marinadi

  • 700 g broilerin fileitä
  • 1 limen mehu ja raastettu kuori
  • 2 solo-valkosipulia
  • 3 cm pätkä tuoretta inkivääriä
  • ½ dl rypsiöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria

cheddar-mansikkasalaatti

  • 1 rku villirucolaa
  • 1 rku lehtisalaattisekoitusta
  • ½ rku jääsalaattia
  • 3-4 tomaattia
  • ½ kurkku
  • 3 kesäsipulia varsineen
  • 200 g extra mature cheddaria
  • 250 g tuoreita mansikoita
  • 2 dl krutonkeja

ruohosipulidressinki

  • ½ dl balsamiviinietikkaa
  • ½ dl rypsiöljyä
  • 2 tl hunajaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • ½ dl ruohosipulisilppua

Aloita broilerin marinadista. Sekoita kulhossa raastettu valkosipuli, raastettu inkivääri ja raastettu limenkuori, purista joukkoon limestä mehut. Lisää mukaan loraus öljyä ja mausteita. Sekoita tasaiseksi tahnaksi ja kääntele broilerinfileet mukaan. Anna maustua muutama tunti jääkaapissa, ota huoneenlämpöön n. 45min ennen grillaamista. Pyyhi ylimääräistä marinadia pois lihalta ja grillaa kohtuullisella lämmöllä kypsäksi. Anna tasaantua hetki folion alla ennen tarjoilua.

Tee dressinki valmiiksi. Mittaa kaikki ainekset tiiviiseen kannelliseen lasipurkkiin ja ravista hyvin sekaisin. Anna makujen tasaantua huoneenlämmössä tarjoiluun asti. Ravista sekaisin vielä ennen salaatille pirskottelua.

Revi salaatit kulhoon, kuutioi tomaatit ja kurkut, siivuta kesäsipulit varsineen ja leikkaa mansikat neljään osaan. Kuutioi juusto pienehköiksi kuutioiksi ja paahda muutama viipale leipää krutongeiksi. Annostele lautasille salaatteja, ripottele päälle loput ainekset ja valuta ruohosipulikastiketta päälle. Lisää grillatut fileet annosten päälle ja tarjoile välittömästi.

Grillistä saa vähän väriä broilerin pintaan

Salaatti oli ihanan kevyttä ja cheddar sopii mansikan kanssa erittäin hyvin edelleen! Mikäli et ole tätä taivaallista kombinaatiota vielä testannut, niin nyt kannattaa! Muutenkin tykkään yhdistää mansikkaa vuohenjuustoon, fetaan tai muihinkin juustoihin, sillä milloinpa makean ja suolaisen liitto ei toimisi... Broilerissa oli kerrankin tarpeeksi makua, myös lime maistui vahvasti lopputuloksessa. Ja painiihan itse marinoitu liha muutenkin eri sarjassa niihin kaupan valmismarinadiin upotettuihin verrattuna. Marinointi vaalentaa broileria entisestään sitrushappojen ansiosta, joten onneksi grillistä tarttui vähän väriä lihaan, mielestäni grillatussa ruoassa saa näkyäkin valmistustapa pienenä mustumisena - kunhan vain varoo kypsentämästä liian pitkään eli kuivaksi korpuksi. Brooklyn American Alen hedelmäisyys sopi täydellisesti mansikan hedelmäisyyteen ja juuston vahvuuteen, itseasiassa jälkikäteen lueskeltuani oluen ominaisuuksista huomasinkin määritelmistä, että juustot sopivat oluelle hyvin ja maun hedelmäisyys komppaa tietenkin myös mansikkaa. Ei hullummin oivallettu! Enemmän vinkkejä oluen ja ruoan yhdistämiseen löytyy Sinebrychoffin Olut ja ruoka -sivuilta ja Sinebrychoffin edustamat juomat täältä, josta voi samalla etsiä omaan makuunsa sopivia juomia kuvausten perusteella.

Herkkua!

Tällä tavalla meillä herkuteltiin juhannusaattona mummolassa perheen kanssa ja jälkkäriksi maistui omatekoisesta raparperihillosta ja valkosuklaamoussesta tehty torttu. Torttuun tuli muuten käytettyä omien kesäkanojemme munia, joten torttukin maistui entistä paremmalta. Nuo mummolan sinivalkoiset lautaset ovat mielestäni todella ihanat, muistaakseni englantilaiset. Ja olikohan vielä mummin ja ukin häälahjaksi saamat astiat, eli melkoisen vanhat. Kyllä ennenvanhaan on osattu :)

***

Yhteistyössä Sinebrychoff

comments powered by Disqus