Sponsoroidut

Ilosaarirock 2019 - ruoka ja juoma

#kesänparasviikonloppu

Kesän ja tietysti koko vuoden paras viikonloppu on nyt, koska täällä Joensuussa on Ilosaarirock! Mie sekosin jo laskuissa, mutta lähestulkoon kahdeskymmenes rokki on takana ja näin virallisimpana rokin ruokatoimittajana taitaa vuosia olla takana nyt neljä. Vaikka perjantaina rokki alkoi hieman epävakaassa ja sateisen harmaassa säässä, ei se menoa haitannut, sillä...

Hai-kumppparit, varusteet kuntoon

... mie kävin ostamassa lähikaupasta uudet kumpparit rokkia varten! Kyllä kelpaa tallustaa Laulurinteellä vaikka missä kelissä, niin ei mene sukat märäksi. Ja onhan ne keltaiset kumpparit vaan hirmu söpöt. Yleensäkin perjantain yleisin varuste näytti olevan sadetakki tai -viitta ja hyvin monella oli myös kumpparit. Ja lämmintä vaatetta näytti olevan perinteisten pikkubikinien sijaan enemmän, sillä elohopea pysytteli kymmenen asteen tietämissä. Tätä juttua kirjoittaessa aurinko paistaa kyllä, mutta lämpötila ei silti ole vielä kovin korkealla. Saas nähdä, millaiseen vaatetukseen sitä tänään päätyy. 

Miun rokkihommani on siis raportoida rokin ruoka- ja juomatarjonnasta. Tänä vuonna ensinnäkin Ilosaarirockin pääyhteistyökumppani on Lidl, joka oli tuonut paikalle oman snack baarinsa. Ja sen vierestä löytyi meikkauspiste, jossa sai hankittua pikakaunistusta kasvoilleen. Mie vähän salaa haaveilin Lidlin paistopiste-pop upista, mutta sellaisen järjestäminen festariolosuhteissa voisi kieltämättä olla vähän haastavaa. Mutta vinkkinä, oisipa ihana mutustaa uunituoretta croissanttia rinteellä istuen tai rantavedessä kahlaten.

Lidlin snack bar Ilosaarirockissa, edessä oli lounge, jossa voi hengata säkkituoleilla ja käydä hakemassa pikameikin

Toisekseen ruokakojut olivat kokeneet suuren muutoksen. Ennen on totuttu siihen, että lähestulkoon kaikki ruokakojut ovat pitkässä rivissä päälavan edustalla leirintäalueen aitaa vasten, mutta tänä vuonna osa kojuista oli siirretty K18-alueelle Metelli-teltan luokse raviradan kupeeseen. Food stop -alueella ruoka- ja juomakojut ovat rinnakkain, joten voit nauttia ruokasi hyvän juoman kera. Ja mikä parasta, voit tehdä sen istuen joko keskellä isossa teltassa tai sivummalla ravihevosten pilttuissa olevissa pöydissä. Tämä iso ruokateltta on täysin uusi juttu myös, saadun palautteen perusteella. Kieltämättä oli mukava illankähmässä lepuuttaa jalkoja ja syödä rokkiruokaa istualtaan. Varsinkin, kun sade on kastellut maan, niin maassa istuskelu houkuttelee entistä vähemmän. Ongelmaksi ruokamyyjien mukaan nousi se, että alue oli sangen iso ja porukka ei löytänyt alueelle, opastus tai info oli toistaiseksi puutteellista ja sääkin vähän sotki rokkikansan menoa. Mutta mie kyllä uskon, että kun saadaan rokki kunnolla käyntiin ja ihmiset tutuiksi aluuesta, niin annoksetkin käyvät kaupaksi. 

Kerubin grilli päälavan edustalla

Päälavan edustalta myös alaikäisille ruokaa tarjoaa tuttuun tapaan Kerubin grilli, joka toi rokkiin ensimmäistä kertaa beyond meat -burgerit, jotka niittää tällä hetkellä suurta suosiota pitkin maailmaa. Hyvin lihaisaksi kuvailtu vegaaninen burgeripihvi on kuulemma hyvin maukas. Pitänee käydä maistamassa itsekin jossain välissä. Jos jää Ilosaarirockissa testaamatta, niin Kerubi Ilosaaressa keskellä kaupunkia tarjoilee näitä myöskin. Kerubin toinen ruokapaikka löytyy Tähtiteltan edustalta, siellä on varattu runsaasti ruokailijoille pöytiä ja tuoleja. Mie olen käynyt Kerubissa testaamassa nuo halloumiranskikset ja ne on kyllä ihan törkeän hyviä. Pro tip pikkusuolaiseksi!

Local Bistro & Repo Food Truck

Mie suuntasin ystävieni kanssa ensimmäisenä ruokailemaan tuttuun tapaan joensuulaisen Local Bistron ja Risto Mikkolan sekä Sami Revon yhteistyönä syntyneen ruokarekan luokse. Koska maa-artisokkaburgeria on saatava(na). Mie olen hehkuttanut tämän burgerin perään jo vuosia ja miusta tuntuu, että nämä kaverit myy burgerinsa tälläkin kertaa loppuun. Ole siis nopea. Eikä tuo lihaversiokaan huono ole, mutta maa-artisokka tärisyttää ihan eri tavalla! Kokeile vaikka.

Ma-artisokkaburgeri, se on vegaaninenkin

Tähän väliin voisi vaikka tarjota suunhuuhtelua. Ilosaarirockille on paikallinen Panimo Honkavuori tehnyt jo kolmatta kertaa oman rokkioluen, Iloliemen.  Vaalea lager pirskahteli suussa ja toimi oikein hyvin ruoan kanssa kuin ilmankin. Kannattaa kokeilla, tämä on sellainen to do -listalle kuuluva juttu rokissa ihan ehdottomasti.

Ilosaarirockin virallinen olut, Iloliemi 3
Treffit pub & bistro

 Treffi pub & bistro taisi olla viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana ja niinpä sympaattinen myyntivaunu löytyi nytkin Food Stopista. Burgerit taattuun tapaan oikein maukkaita ja oikealla hiiligrillillä paistettuja. Alueelle leijaili tuulensuunnasta riippuen houkutteleva hiiligrillin tuoksu, kun kuuntelimme Viikatteen keikkaa esiintymisteltan kupeessa. Oli muuten hittikimara!

Kusmiku

Tyylikäs punaisen ja mustan yhdistelmä Kusmikun myyntikojulla. Tarjolla on sirkkaranujakin. Tämän kojun tarjonta on miulle täysin uutta, pitää käydä tutustumassa lähemmin.  

Jäätelövankkurin lähijäätelö

Ilosaarirockissa on aina ollut vahvasti esillä paikallisuus ja lähiruoka, joten ulottuupa se myös herkullisiin jäätelöihin asti. Polvijärveläinen Jäätelövankkuri on tuonut paikalle oman myyntivaununsa ja se löytyy Rantalavan välittömästä läheisyydestä, oikeastaan ylämäen, rannan ja päälavan risteyksestä. Kannattaa käydä maistelemassa! Mie suosittelen Baileysiä. Ja Makuvankkuri-niminen saman yrityksen lähiruokamyyntiauto myy sitten laajemalla skaalalla jätskejä ja sorbetteja, löytyy huippuja yhdistelmiä. Näitä jätskejä on rokissa myynnissä myös Tähtiteltan edessä olevassa Ilosaari Lounge -teltassa, ilmeisesti purkkiversioina. Loungessa kannattaa vierailla muutoinkin, eilen siellä oli tarjolla mm. stand upia ja paljon muitakin tapahtumia. Lounge tarjoaa myös pienen hengähdystauon vaikka riippumatossa loikoillen kesken rokkailujen. 

Beer & Beer

Beer & Beer löytyy Food Stop -alueeta raviradan kupeesta. Eli siitä Metelli-teltan edestä. Lasituopeista tarjotut erikoisoluet tuntui löytäneen paikkansa rokkiväen keskuudesta. Hauskasti sisustettu myös. Tästä baarin jälkeen alkoi sitten pitkä rivi ruokatelttoja, jatka lukemista eteenpäin, niin kerron niistä kohta lisää. 

Jack Daniel's

Omaa värisilmää miellytti eniten Jack Daniel's -baari, jossa sai drinksujen lisäksi loikoiltua säkkituoleissa tai pelattua vaikka pelejä. Oikein kiva idea. Pisteet myös ruohomatosta, tekee ihan kivaa nähdä hiekkakentällä kaiken harmauden keskellä myös vähän vihreää. Tuollainen säkkituoli kyllä olisi hieno omalla parvekkeella, joka reilun kuukauden kuluttua paljastuu parvekeremontin alta. 

Sympaattinen hippokahvila

Food Stopista löytyy helsinkiläinen Green Hippo Café, joka tarjoilee mm. avokadopastaa ja halloumiranuja. Halloumiranuja tulikin vastaan hyvin monella alueella oleskelevalta, joten tämän vuoden hittiruoka on lyönyt läpi myös rokissa. Pastaruoka on kiva idea festareilla, en ole pastaa ikinä syönytkään. Eilen oli muuten vip-alueen buffetissa burgereita ja mac'n'cheese siihen kylkeen, näytti herkulliselta lisukkelta! 

Flying reindeer

Parhaimmat myyntipuheet tuli kyllä ehdottomasti tästä kojusta, eli Flying reindeerin porukalta. Rokin kuninkaaksi tituleerattu annos Mestarin lautanen tuli itsekin illan hämärtyessä nautittua ja kojun burgerit näytti oikein hyvältä myös. Koju on ihan ison ruokailuteltan kupeessa, kivenheiton päässä kaljahanoista. Mestarin lautaselta löytyi tosiaan pekonia ja pekoni on rakkautta. Kastikeihmisenä tykkäsin myös siitä, että valkosipulimajoneesia oli riittävästi ja siinä oli potkua. Tästä samasta rivistä löytyi myös Ruisherkku, joiden annoksista ei myöskään puutu valkosipulia. Pysyy ainakin vampyyrit loitolla pimenevässä yössä.

Ho Dai

Klassista festariruokaa tarjoaa Ho Dai kiinalaisen ruoan avulla. Muistan jo teininä rokissa ollessani, kuinka Ho Dain koju oli aina mukana. Kevätrullat on ihan ykkösiä. Jotenkin festariruokaan kuuluu ehdottomasti itämaiset vivahteet ja toisaalta myös viime vuosina mukaan rynnineet burgerit. Perinteinen uppopaistettu festarimättö alkaa olla vähän katoavaa kansanperinnettä, mutta sitäkin onneksi saa. Leckers myy päälavan edustalla perinteisiä makkispekkiksiä, frittibroileria ja muita herkkuja. 

Mihalin taverna

Joensuulaisille IsoMyystä ja Siniseltä virralta tuttu Mihailin Taverna on myös mukana rokissa. Kreikkalaisten ihanien pitaherkkujen kruunu on omatekoiset soossit, tsatsiki ja hummus. Käyn usein lounaalla IsoMyyssä Mihaililla ja nämä ruoat ei petä koskaan. Bonuksena loistava palvelu. Kannattaa ehdottomasti testata, jos ei ole vielä tuttu!

Ruokapriha

Paikallisittain eksotiikkaa tarjoaa Joen Ruokapriha, tarjolla on hirveä ja muikkuja. Monipuolinen valikoima ja maukkaat maut, aiempina vuosina jonot on olleet pitkät. Hirvijutut kiinnostaisi kokeilla ihan ehdottomasti. Sulo Cateringilla on muuten myös tarjolla muikkuja, mutta niin myös falafeliä. Sulon falafelit on hyviä, on tullut lounaalla testattua. 

Hermannin Viinitila

Uimarannalta löytyy viinibaari, kun ilomantsilainen Hermannin viinitila tarjoilee skumppaa. Oikein hyviä paikallisia tuotteita. Sama porukka muuten tekee palkittua Arctic Blue Giniä ja Valamon viskejä! Miulla on muuten kavereiden kanssa viskitynnyri kehittymässä, saas nähdä milloin on valmista maistettavaksi. Muistaakseni vielä ainakin pari vuotta menee. Kannattaa käydä maistamassa. Pisteet myös vehreästä miljööstä näkymillä rantalavalle ja vesirajalle.

Kyrö Distillery Company

Kyrö Distillery Company on tuttun tapaan rantabaarilla ja Tähtiteltan edessä olevalla toisella pisteellään mukana rokissa. Kävin maistamassa kehuttua uutuutta, tuorepuristetusta omppumehusta tehty Gin & Juice. Hirmuisen hyvää ja kesäistä. Ehkä rokkijuomien aatelia keveydellään.

Yrttilaatikot

Kyrön rantabaarista löytyi myös vehreitä yrttilaatikoita. Taustalta näkyy pieni ylämäki Tähtitelttaa kohti ja tuohon etualalle jää uimaranta. Tänä vuonna ei tainnutkaan olla naku-uinnin maailmanennätysyritystä. 

Nyt on pääpiirteittäin koostettu yhteen viikonlopun tarjontaa. Lisäksi alueelta löytyy useita ilmaisia vesipisteitä. joista kannattaa käydä täyttämässä ahkerasti omaa vesipulloa. Samoin bonaqualla on oma piste alueella ja Tähtiteltan kupeessa oleva tarjonta on vielä lähes kokonaan kartoittamatta. Oli ainakin Tähtibaari (Jaloviinaa). Nyt meikit naamaan, tukka kuntoon ja rinteelle! Instagramiin ainakin on luvassa lisää aiheesta viikonlopun aikana. Hyvää rokkia kaikille!

Perjantain festarilook, keltaiset kumpparit ja Marimekon sadetakki

Ilosaarirock-lipun sponsoroi Joensuun Popmuusikot ry/Ilosaarirock, eli postaus on tehty yhteistyössä Ilosaarirockin kanssa.