Grillaus

Isoäidin melonisalaatti

Isoäidin juusto maistuu ihanalta melonin kanssa

Joensuusta saa polvijärveläistä LiPan juustoa, joka on tehty vanhan georgialaisen reseptin mukaan. Tuota herkkua ostan Wanhan Kulman Puodista, Surakan pihasta, joten kipikapi sinne ostoksille ja kokkailemaan. Juustosta olen tehnyt paljon kaikkea, mm. tätä kesäistä mansikkasalaattia. Nyt oli kesällä vuorossa melonisalaatti hedelmäisen broilerin kaveriksi. Koska juustoa ei ole saatavilla ymmärtääkseni kuin tällä seudulla, niin voit korvata sen vaikka Valion kotijuustolla, leipäjuustolla, mozzarellalla tai jopa fetalla. Hyvää tulee niinkin!

4 annosta

  • 2-3 isoa tomaattia
  • ½ kurkku
  • ½ cantaloupemeloni (tai hunaja- tai vesimeloni)
  • kesäsipulia varsineen (tai punasipulia)
  • 300 g LiPan isoidin juustoa
  • ½ punttia tuoretta basilikaa

kastike

  • loraus oliiviöljyä
  • loraus balsamicoa
  • ripaus merisuolaa myllystä
  • ripaus mustapippuria myllystä

Sekoita salaattikulhon pohjalla kastikkeen ainekset oman maun mukaan, halutessasi voit käyttää myös vaaleaa balsamicoa tai balsamicosiirappia. Kuutioi salaatin ainekset, hienonna basilika sekä kevätsipuli ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua. Grillaa salaatin kaveriksi broilerinfileitä.

Niin helppoa ja maistuvaa! Tuo juusto on kyllä niin älyttömän hyvää, että voisin vaikka elää sillä. Sen suolainen pehmeys sopii hyvin hedelmien ja marjojen seuraan, joten salaattikombo oli oikein kiva.  Teen kaikki lihojen ja broilerien marinadit sekoittamalla öljyä, balsamicoa tai balsamicosiirappia, suolaa, pippuria, yrttejä ja mahdollisesti esim. sitruunaa, valkosipulia tai mikseipä vaikka mangochytneytä. Tässä broilerissa oli mausteena valkosipulia ja tuoretta timjamia, marinoin broileria vuorokauden. Hyvää oli sekin!

Juustoinen melkonisalaatti on ihana lisuke mehevälle grillatulle broilerille

comments powered by Disqus