Kakut

Kinuski-puolukkatäyte kakkuun

Makean kinuskin ja kirpeän puolukan täyttämä kakku on herkkua!

Minulta tilattiin pienen pojan ristiäisiin kakku, jonka täytteeksi toivottiin kinuskia ja puolukkaa. Niinpä ajattelin tehdä kinuskimoussea ja laittaa pakastepuolukkaa makupilkuiksi, jolloin lopputulos on ihanan kirpeän makea. Lisäksi kakusta toivottiin neliskulmaista, joten kakun runsas täyte teki kakusta myös erittäin korkean. Jos et halua tehdä ihan niin isoa tai korkeaa kakkua, pienennä täytettä puolella. 

25x25cm neliövuokaan tai
26-28cm pyöreään vuokaan

noin 6-8 munan kakkuun kaksi täyteväliä

kinuski

  • 5 dl kuohukermaa
  • 5 dl fariinisokeria

mousse

  • 4 dl kuohukermaa
  • 500 g maitorahkaa
  • 6 liivatelehteä
  • 2 rkl vettä
  • n. 300 g puolukoita

Aloita täytteen tekeminen samaan aikaan, kun paistat kakkupohjan eli päivää ennen kakun täyttämistä. Mittaa kinuskiin tuleva kerma isoon (teflon)kattilaan ja lisää mukaan fariinisokeri. Kiehauta ja keitä kinuskiksi muutama minuutti koko ajan vispilällä sekoittaen. Anna kinuskin jäähtyä ja siirrä seos isoon vatkauskulhoon. Peitä kulho ja anna jäähtyä seuraavaan päivään jääkaapissa. Vatkaa kylmä kinuski kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Vatkaa toisessa isossa kulhossa mousseen tuleva kerma vaahdoksi, lisää joukkoon maitorahka ja vatkaa tasaiseksi. Vispaa mukaan myös vaahdoksi vatkattu kinuski. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viisi minuuttia ja liota kuivaksi puristetut liivatteet kiehautettuun vesitilkkaan. Anna liivateseoksen jäähtyä ja vatkaa se täytteen joukkoon. Levitä kakkupohjalle 1/4 täytemoussea ja puolet puolukoista, lisää toinen 1/4 moussea päälle. Tee toinen täyteväli samalla tavalla. Anna kakun hyytyä seuraavaan päivään kaapissa ja kuorruta kakku. Tähän kahdeksasta kananmunasta tehtyyn kakkuun meni n. 9dl vispikermaa kuorruttamiseen.

Ihanaa! Kinuski oli todella makeaa, joten rahka sopii hyvin keventämään ja raikastamaan lopputulosta. Omaan makuuni saattaisin jopa laittaa kinuskia hieman vähemmän suhteessa muun täytteen määrään. Pienempään tai matalampaan kakkuun puolittaisin täytteen määrän kokonaan. Tuosta 25x25cm vuokaan tehdystä kakusta tuli lähes 12cm korkea (ennen kermakoristelua), sillä kakkupohjat olivat hyvin kuohkeat. Käytän isojen kakkujen tekemiseen apuna vuokia, elmukelmua ja foliota, kalvoja ja muita tukia. Tällä kerralla korkeutta tukivat niin pienet leikkuulaudat kuin pannunalusetkin ja koko komeus oli kiristetty vahvalla narulla muotoonsa... Harmi kun en tajunnut ottaa viritelmästä kuvaa, mutta pääasia että kakku onnistui!

Moussea jäi tämän verran yli

Koska tämä oli taas ensimmäinen kokeilu tällaisella makuyhdistelmällä, jäi täytettä onneksi hieman kakusta yli. Laitoin lopun moussen puolukkakerroksen kanssa lasiin ja yön yli jääkaappiin hyytymään. Oli kyllä hyvää, mutta kakkupohjan kanssa se olisi ollut vielä parempi. Tuota vaahdotettua kinuskia voisi jalostaa muutenkin kakkukäyttöön. Myös kakun hyytymisastetta voi huomioida pienestä kiposta, sillä ainakin minua jännittää joka kerta tehdä hyydykekakkuja. Vielä kun joskus uskaltaisi luottaa omiin taitoihinsa ja lopettaa jännittämisen... :)

Ristiäiskakku valmiina

Tässäpä kinuski-puolukkakakku vielä kuorrutettuna. Oli aika lähellä, ettei kakku olisi mahtunut pahviseen isoon kakkulaatikkooon, sillä lopputulos oli kermapursotusten kanssa erittäin korkea, varmaankin noin 14cm. Kakkuun toivottiin mintunvihreää väriä, kukkakoristeita ja kruunua. Kruunu matkasi tilaajille omassa astiassaan. Onnea Mirolle hienosta nimestä! :)

comments powered by Disqus