Pataruoat

Uuniomenahillo

Uuniomenahillo

Sain viime viikolla kassillisen omenoita kotipihan omenapuun omenoita. Jo aiemmin syksyllä sain pienen kassillisen omppuja, jotka pakastin lohkoina ja kuutioina talven varalle, mutta tästä uudemmasta satsista päätin keitellä uuniomenahilloa, jonka ohjeen bongasin jo vuosia sitten jostain blogista. Nyt tätä hilloa on keitelty tosi monessa muussakin blogissa, joten tässä on taas yksi syksyn hittituote. Hillo on äärimmäisen helppo tehdä, sillä ainekset palastellaan uunipataan ja hillo muhii valmiiksi itsestään. Ja on hyvää! Suosittelen kokeilemaan :)

2 kg omenoita

½ kg hillosokeria

1 dl vettä

1 vaniljatanko halkaistuna

2 kanelitankoa

hillopurkkeja

Poista omenista siemenkodat ja lohko omenat kuorineen. Laita omenalohkot kannelliseen uunipataan (n. 3 litraa), lisää muut ainekset ja sekoita. Laita pataan kansi päälle ja pata 200 asteiseen uuniin kolmeksi tunniksi. Hämmennä keitosta välillä, älä säikähdä nesteen suurta määrää hillonteon aikana. Kuumenna purkit ja kannet kiehuvassa vedessä. Poista padasta vanilja- ja kanelitangot ja soseuta hillo sauvasekoittimella. Täytä kuumat purkit kuumalla hillolla. Jäähdytä ja säilö kylmiössä tai jääkaapissa. Tarjoile hilloa esimerkiksi pannukakun kanssa.

Ihanaa! Hillosta tulee lähes toffeemaista ja väri on upea. Hilloa voi käyttää kuten muitakin hilloja, eli kakkujen täytteenä, jogurtin kanssa, lettujen ja pannarin kanssa jne. Itse maistoin hilloa Ahvenanmaan pannukakun kanssa ja loput odottavat myöhempää käyttöä jääkaapissa. Vanhemmille lähetin ison purkillisen kiitokseksi omenoista ja hillopurkeista, sillä omat purkkini olivat päässeet katoamaan maailmalle tai olivat muita säilykkeitä täynnä. Viime aikoina on tullut muutenkin keiteltyä erilaisia hilloja ja hillokkeita, ihan pieniäkin määriä täsmäkäyttöön. Varsinkin hillo-marmeladisokeri on näppärä tuote, sitä ei paljoa tarvitse eikä lopputuloksestakaan tule liian makeata. Jotenkin sitä tuntui aiemmin, että hillonkeitto on hirmuisen vaikeaa ja aikaavievää, kun seurasi mummolassa säilöntäpuuhia. Määrät kun olivat niin paljon suurempia. Mutta oikeasti, ei hilloaminen ja säilöminen muutenkaan mitään rakettitiedettä ole, vaikka hieman voi aikaa viedäkin.

Kännykällä otettu kuva hilloamispuuhien alusta, lahjaksi saamani
 Kermansaven uunipata on ihan ykköstuote kaikenlaisiin uuniruokiin!

Ahvenanmaan pannukakkua kera uuniomenahillon