väsymys

Ajatuksia väsymyksestä

Huono päivä, alakulo, ahdistus, masennus... Monta sanaa joilla ilmaista pahaa oloa, joka muuttaa muotoaan koko ajan.

Minulla oli muutama vuosi sitten keskivaikea masennus, johon myös lääkkeitä popsin. En siitä juuri enää muuta muista, kuin etten halunnut herätä, mutten oikein pystynyt nukkumaankaan. Ahdisti, en halunnut nähdä ketään. Oli helpompi vaan olla yksin omassa kodissa pimeässä. Kuinka siitä sitten selvisin. Eläämäni tuli valoa, siten selvisin. Jotain minkä vuoksi nousta.

Miksi kirjoitan tästä nyt? Viimeisen kuukauden aikana näitä huonoja päiviä on ollut paljon, ei samanlaista kuin tuolloin mutta harmaata kuitenkin. Elämä tuntuu välillä siltä, että odottaa vaan sitä parempaa ja energisempää huomista. Se ajatus onneksi kertoo siitä, että tiedän kaiken kääntyvän vielä hyväksi. Muutama päivä sitten oli totaalinen romahdus. Aikalailla itkien meni koko päivä ja yritin vaan miettiä että pitäisikö minun mennä juttelemaan jollekin. Vai kantaisinko tämän kaiken kuitenkin yksin. Päädyin odottelemaan josko huominen näyttäisi paremmalta. Laitoin kuitenkin viestiä äidilleni ja avopuolisolleni ja kerroin miltä tuntuu. Pakko oli jollekin kertoa ja puhuminen tällaisista asioista on niin kovin vaikeaa. Siksi minä tässäkin nyt varmasti kirjoitan. Oloa helpotti jo hieman se, että sain vaan jaettua tunteeni jollekin. Tätä tekstiä kirjoitan tässä nyt neljättä päivää ja jokainen päivä on ollut erilainen. Pääosin nämä päivät ovat olleet harmaata ja synkkää, mutta tänään oli jo aurinkoisempaa.

Miten tämä kaikki minulla sitten ilmenee? Aikaansaamattomuutena (kaiken aloittaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä), keskittymisvaikeuksina (hermostun helposti), itkuisuutena, ruokahalun muuttumisena, alakuloisuutena (ei hymyilytä), ahdistuksena... Saan oikeastaan tehtyä vain ne asiat jotka on oikeasti PAKKO hoitaa.

Huomasin tuossa 1-2 vuotta sitten, että ahdistun sellaisten valintojen edessä joita en vaan osaa päättää, joista ei ole selkeää mielikuvaa päässä. Tämä kuulostaa varmaan hölmöltä, mutta ekan kerran aloin miettiä että onko jokin vialla, kun yritin puoli tuntia valita pizzan täytteitä mutten siihen pystynyt. Kaikki ajatukset tuntuivat menevän ihan solmuun, kädet tärisivät, henkeä ahdisti ja istuin vain keinuen lattialla. Kävin sen jälkeen asiasta myös juttelemassa terveyskeskuksessa. Nykyään yleensä tiedostan milloin vastaavia tilanteita on ja delekoin päätöksenteon esim. avopuolisolleni. Hän on nähnyt näitä tilanteita ja mielellään auttaa minut sen ohitse. Onneksi niitä on harvoin. Mutta tavallaan nyt on sama tilanne, tuntuu vaan että kaikki arkiset asiat on niin sekaisin päässä ettei niistä saa selvää. Päässä vaan kuuluu "pitäis, pitäis, pitäis", mut kun pitää liikaa kaikkea, niin ei kykene mihinkään. Tietääkö kukaan mistä mie puhun? Onko joku kokenut samaa?

Mistä tämä johtuu? Luulen että tällä hetkellä tämä johtuu siitä, että ollaan kohta kuukausi sairastettu ja siksi koko arki tuntuu mielettömän raskaalta. Jo jonkin aikaa miun elämään on kuulunut kohtalaisen paljon liikuntaa ja olen ollut kiinnostunut puhtaammasta ruoasta ja yleensäkin terveellisistä elämäntavoista. Nyt kuitenkaan en ole päässyt liikkumaan, olen nukkunut huonommin ja näiden seurauksena myös syönyt huonommin. Kierre on valmis, enkä tiedä mistä lähteä tätä purkamaan. Ruoasta ja liikunnasta saisin sitä kaipaamaani energiaa, mutta mistä se ensimmäinen tsemppi tähän hommaan? Kaiken lisäksi tuntuu että itsellä on lähdössä jo uusi kierros tätä sairastamista, juuri kun iloitsin olevani terve.

Oon tässä miettinyt myös sitä, että miksi toiset kestää enemmän? Vai kestääkö? Miusta tuntuu että hajoan tosi helposti, mutta toisaalta yritän ajatella sen myös vahvuutena. Monet ei (ilmeisesti) tunne näin vahvasti. Ja milloin saa hajota, sitä myös mietin...? Kun mulla on kuitenkin loppujen lopuksi kaikki oikeasti hyvin. Voimavarat vaan vähän lopussa. Toisaalta, pitääkö välillä hajota että jaksaa taas paremmin ja ymmärtää asioita erilailla? (Tästä tulee nyt aika pohdiskelevaa tekstiä, mutta toivon että tämä kirjoittaminen ja ajatusten todeksi tekeminen myös auttaa minua.)

Mutta hei, kyllä täältä noustaan! Olen siitä varma, kunhan löydän jonkin tasapainon taas elämään. Toivotaan että helpottaa viimeistään sitten kunhan sairastelut on sairasteltu. 

Jos moni asia painaakin, niin olen mielettömän onnellinen siitä että minulla on maailman ihanin avomies, lapset, ystävät ja yleensäkin tukiverkosto. Kiitos teille! <3

comments powered by Disqus