marjat

Ihanat marjat!

Jos vuonna 2014 olisit katsonut minun pakastimeeni, niin siellä ei varmastikaan montaakaan marjapussukkaa olisi ollut. Ja nekin vähät mansikkaa ja mustikkaa. En ole vaan oikein koskaan välittänyt marjoista, paitsi mustikkapiirakassa ja mansikkakakussa.

Toisen lapsen syntymän jälkeen aloin kuitenkin juoda proteiinipirtelöitä joilla korvasin silloin aterioita. Tykkäsin näihin laittaa sekaan mansikoita ja mustikoita. Siitä se sit lähti. Seuraavana talvena pakastimessa oli jo enemmän marjoja ja jotain muutakin kuin näitä edellä mainittuja. Marjat kuitenkin loppuivat aivan kesken ja keväällä joutui jo turvautumaan kaupan pakastealtaaseen. Viime talveksi olikin sitten jo 25kg mansikkaa ja n. 20kg mustikkaa. Lisäksi puolukoita, karpaloita, herukoita, lakkoja ja vadelmia. No nehän loppuivat taas kesken ja viime keväänä harmittelinkin kun piti taas mennä ostamaan kalliita marjoja kaupasta. Tämä saikin miettimään että loppuukohan ne aina kesken? Kun marjojen määrä pakastimessa kasvaa, niin kyllähän niitä enemmän tulee myös syötyä. Tämä taitaa kuitenkin olla positiivinen ongelma, koska marjat ovat niin terveellisiä.

Missä vaiheessa te muuten alatte käyttämään pakastettuja marjoja? Huomaan itselläni joka vuosi tähän aikaan saman ongelman. Pakastin alkaa olla täynnä marjoja, mutta eihän niitä nyt vielä voi syödä koska ne on pakastettu talvea varten. Eikö? Minä haluan kyllä joka päivä marjoja, muttei minulla ole aikaa käydä jokapäivä sitä päivittäistä annosta poimimassa, enkä myöskään raaski kaupasta kalliita marjoja ostaa. Olen nyt siis antanut itselleni synninpäästön tästä ja ihan surutta alkanut jo nyt tyhjentämään pakastinta.

Tällä hetkellä miun pakastin on täydempi kuin koskaan aiemmin. Saa nähdä miten pitkälle tällä kertaa riittää. Syön päivittäin marjoja aamupuurossa ja siihen laitankin ihan reilun määrän. Päivän aikanahan suositellaan syötävän kaikki sateenkaaren värit, marjoilla niitä värejä saa helposti lisää. Nyt olenkin päättänyt haastaa itseni lisäämään vielä enemmän marjoja ruokavaliooni. Lupaan, että joka päivä syön marjoja myös toisella aterialla aamiaisen lisäksi. Lähdetkö mukaan haastamaan itseäsi lisäämällä edes hieman marjoja päivittäiseen ruokavalioosi?

Minkä verran sinä syöt marjoja ja minkä kanssa? Vai oletko kuin minä pari vuotta sitten, ettei ne vaan oikein maistu? Suosittelen kyllä koko sydämestäni jokaista ottamaan marjat osaksi ruokavaliota!

comments powered by Disqus