jaksaminen

Toisten kannattelemana, uskoen huomiseen

Sitä tässä mietiskelin, että miksi kaikki päivät ei vois olla tällaisia ihania kuin tänään?

Millainen minun päiväni sitten oli? Heräsin pienimmän höpöttelyyn ja 10 minuuttia sitä kuunneltuani ajattelin, että pakkohan se on nousta ylös. Tyttö kainaloon ja olohuoneeseen, johon samaan aikaan kömpi myös rakas esikoinen. Pikku Kakkonen telkkarista päälle viihdyttämään lapsia, joista viimeinenkin hiippaili sängystään minua halimaan. Istun hetken sohvalla ja mietin, että mistähän aloittaisi. Päässä vaan toistuu ajatus "haluun nukkumaan, en jaksa", se toistuu ja toistuu. Lopulta kuitenkin nousen ja alan vaihtamaan vaippoja ja etsimään päivävaatteita kaikille lapsille. Sitten aamupalat ensin muksuille ja sit itselle. Edelleen päässä toistuu vain sama ajatus "en jaksa". Sitten katson naamaani peilistä ja mietin että tuollekin pitäis jotain tehdä. No siitä se ajatus sitten lähti. Lähdin kylppäriin kuorimaan kasvot ja laitoin kasvonaamion. Miten ihminen voikin piristyä eto asiasta. Sain aikaiseksi tehtyä jotain ihan vain itselleni. Sit katselen ympärilleni, hirvee sotku ja ruokaa pitäis tehdä, lastenkin kanssa pitäisi keretä touhuta. Yhtäkkiä huomaankin etsiväni kynää ja paperia, aloin tehdä To Do-listaa pitkästä aikaa. En siihen montaa asiaa kerennyt kirjoittaa, kun huomasinkin jo olevani siivoamassa keittiötä, pyykit pyörimässä ja lapset piirtämässä siinä vieressä keittiönpöydän äärellä. Jokin mieletön energia valtasi miut ja sitä on kestänyt koko päivän. Meillä oli aivan mielettömän mukavaa lasten kanssa, eikä palanut hermotkaan kuin pari kertaa. :D Tänään oli siis hyvä päivä.

Mutta mistä se energia tuli, tuleeko se huomenna? Se minua kiinnostaa, kuinka voin itse vaikuttaa omaan mielialaani, vai voinko? Yksi joka vaikuttaa positiivisesti on rutiinit, niitä minulle on tässä kertynyt jonkin verran ja niistä kirjoitan joskus ihan oman postauksen. Mutta entä sitten kun kaikki tuntuu hajoavan, niin kuin nyt? Tässä viimeiset pari kuukautta on mennyt aika alavireisenä ja väsyneenä (henkisesti), suurimman osan päivistä olen vain rämpinyt läpi odottaen iltaa ja tehnyt olen vaan ne asiat jotka on aivan pakko. Olen ollut oikeastaan vaan kotona, kaikki liikunta jäänyt (joka alkoi olla jo aika iso osa miun elämää), sitä myöten syömisetkin lipsuneet vanhoihin uomiin (liikunta ja ruoka menee mulla käsikädessä) ja sohvasta tullut miun lempipaikka kotona. Totaalisia romahduksia on välillä, silloin menee päivä lamaantuneena itkien. On siellä välissä ollut myös näitä hyviä päiviä, mutta ne on nykyään aika harvassa. Tahtoisin sen vanhan minän takaisin, joka olin vielä alku syksystä, mutta mistä se alkusysäys? Riittäisikö voimat vaan päättää, että nyt minä onnistun päivä kerrallaan? Voiko itsensä "pakottaa"? Tekisinkö kunnon To do-listan, motivoiko se vai tuleeko siitä taakka? Vai voisiko se selkeyttää ajatuksia? Mikä voisi motivoida? Kirjoittaisinko tavoitteet ylös? Mitä haluan olla? Oon aina ollut sellainen, että kirjoittaminen ja asioiden paperille laittaminen auttaa, siksi tässäkin varmasti nyt kirjoitan. <3 Nyt kun hyvän päivän jälkeen on energiaa pohdiskella.

Eikä pidä ymmärtää väärin, minun arjessani ei ole mitään vikaa. Rakastan miun lapsia ja miun maailman ihaninta avopuolisoa, joka on ainoa joka näkee miun romahdukset ja on aina ollut miun tukena. Miulla on myös monta hyvää ystävää, joiden tiedän aina olevan minua varten jos tarvitsen. Vaikka välillä olen pohtinut myös sitä, että miten oon ansainnut kaikki ihanuudet miun eläämääni. Oon nimittäin lähiaikoina tajunnut olevani aikamoinen sammakoiden ulos päästäjä. Saatan sanoa jotain hölmöä josta joku voisi loukkaantua, vaikken koskaan ole tarkoittanut loukata. En vaan aina osaa ilmaista itseäni oikein, sori. En ole varmasti helpoimmasta päästä ihmisiä, tää miun pää vaan on vähän jumissa ajatustensa kanssa, haluaisin ymmärtää miten se toimii (siis miun pää). :D Kai mie vaan oon vähän eksyksissä. Arki tulee muuttumaan ja on jo muuttunut paljon, eikä ole mitään hajua minne tässä olen menossa tai mitä haluaisin tehdä. Mutta mie oon aina ollut sitä mieltä että "kaikella on tarkoituksensa", niin myös kaikella tällä. Ehkä nyt on vaan aika tehdä matka omaan itseen ja miettiä kuka mie oon. <3

Viime sunnuntain romahdus. Halusin ottaa kuvan siitä, miltä näyttää kun on hajonnut ja aivan auki. Siinä se.

Mutta siis toisten kannattelemana tässä olen, jos mulla ei olis tällaista tukiverkostoa niin en tiedä missä olisin. Kiitos! <3

Kansikuvan on ottanut Suvi Reijonen. <3

comments powered by Disqus