kauneus

Sinun vuorosi loistaa

Nykyään hyvin monella on itsetunto ongelmia ja minun mielestäni olemme itse pahimpia luomaan niitä. Emme hyväksy itseämme omana itsenämme, vaan haluamme olla kuin joku muu. Jos joku julkisuuden henkilö pitäisi valita, niin viime aikoina minun unelmieni kroppa olisi ehdottomasti Gemma Atkinsonilla. Olen aina halunnut olla laiha, en liian laiha vaan sellainen urheilullisen laiha ja hieman lihaksikas. Vuosikausia olen yrittänyt laihduttaa, kuitenkin aina vaan lihoen lisää. Vaikka minulla onkin ollut aina omasta mielestäni hyvä itsetunto, niin viime vuosina se on hieman heikentynyt. En ole tunnistaa itseäni toisten ottamista kuvista ja olen tullut niistä poikkeuksetta surulliseksi. Tuoltako minä näytän? Lihava, väsynyt, rupsahtanut... En yhtään sen näköinen kuin olen haaveillut tai uskonut olevani. Peilikuvakin on aina näyttänyt ihan erilaiselta. Miksi? Koska peilikuva voi valehdella, tai oikeastaan luoda harhakuvitelmia. Siihen aina vähän poseerataan ja vedetään ehkä vatsaa sisään, eikä itseä näe ns. luonnollisena minänä. Vaikka sellaisena kun katson televisiota sohvalla tai leikin lasten kanssa. Se on se oikea minä, ei se joka poseeraa peilille.

Viikko sitten lähdimme parhaan ystäväni Suvi Reijosen kanssa ottamaan kuvia tätä blogia varten. Aluksi olo oli todella höntti, enkä oikein tiennyt mitenpäin pitäisi olla. Olisin halunnut piiloutua. Vähitellen kuitenkin aloin rentoutua ja olla oma itseni. Jännitti että millaisia kuvia niistä tulisi. Enhän minä voi näyttää hyvältä toisen ottamissa kuvissa kun olen tällainen. Selfietäkin pitää aina ottaa vähintään sataa, että saisi yhden "hyvän", eli sellaisen joka on kaunis mutten sitten kuitenkaan näytä minulta aidoimmillaan. No miten sitten kävi? Katsoin kuvia monta monta kertaa ja pidin niistä koko ajan enemmän. Näin kuvissa kauniin naisen, joka hehkuu onnea sisältäpäin. Vihdoin olin sinut itseni kanssa ja pystyin rehellisesti toteamaan, että olen kaunis kaikkine epätäydellisyyksineni. Ei minun tarvitse näyttää keneltäkään muulta. Minä riitän.

Mistä se kauneus siis tulee? Sisältä, sinun sisältäsi. Kun olet onnellinen ja tyytyväinen elämääsi, niin sinä hehkut. Suosittelen että jokainen joskus menee kuvattavaksi ja katsoo itseään rehellisesti. Tuo olen minä ja minä olen kaunis. Minä riitän kaikille tärkeimmille ihmisilleni, miksen itsellenikin? Tai mitä jos menisit nyt heti peilin eteen ja sanoisit itsellesi: "Hei minä, olen kaunis, minä riitän". Mitä jos nyt olisi aika nostaa katse maasta, oikaista ryhti ja kantaa itsensä juuri sellaisena kuin on? Mitä jos nyt olisi sinun vuorosi loistaa ?

Kuvaaja: Suvi Reijonen

Hei älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan.

Kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan.

Jos katsoa sä voisit, niinkuin minä katson sua.

Sun ei koskaan, enää tarvitsisi piiloutua.

Anna minun nähdä sun kasvosi, nähdä kuinka valosi loistaa.

Anna minun kuulla sun äänesi, kuulla kuinka ilosi soi.

Anna sateen huuhtoa surusi, anna tuulen helmoja nostaa.

Tänään on tullut sun päiväsi, nyt on sinun vuorosi loistaa

-Juha Tapio-

Kuvaaja: Suvi Reijonen
Kuvaaja: Suvi Reijonen

Kiitos vielä ihana Suvi näistä kuvista! Hänen ottamiaan ovat myös blogin kansi- ja profiilikuvat. <3 Ja kuvia tulen käyttämään myös jatkossa tässä blogissa.