kaunismaailma

Reissussa, sydän hymyillen

Elämänmatkan loppupäässä olet enemmän pettynyt niihin asioihin, jotka jätit tekemättä, kuin niihin jotka teit. Joten irrota köydet, ja uskalla purjehtia ulos turvasatamastasi. Tunne erilaiset tuulet kasvoillasi. Hengitä. Ihmettele kaikkea ympärilläsi. Hidasta. Pysähdy. Hymyile. Uskalla kulkea aistit ja sydän auki. Ota rohkeasti vastaan kaikkea, mitä universumi sinulle tarjoaa.

Muista, ettei mikään ole pysyvää. Hyvä eikä huono. Ilo eikä suru. Älä takerru, äläkä pakene. Kulje ylpeänä ja rohkeana omat elämän purjeesi hulmuten. Uskalla ankkuroitua sinulle mieluisaan paikkaan. Muista säännöllisesti poistua omalta mukavuusalueeltasi. Siten elämä pysyy elämän makuisena. Uskalla myös lähteä pois sellaisesta, joka ei ole sinulle hyvä. Pidä oma tähtesi kirkkaana ja liekkisi palavana. Rakenna oma polkusi rikkaaksi ja kiinostavaksi. Nauti matkastasi. 

Siipesi ovat jo olemassa, sinun tulee vain uskaltaa lentää.

Reissukuulumisia siis. Tätä kirjoittaessa istun Borneossa, Malesian puolella Sabahin Kota Kinabalussa. Kahvilassa, josta löysin edes jollain tavalla toimivan wifi-yhteyden. 

Aluksi haluan pahoitella, että blogipostauksissa on ollut tavallista pidempi tauko. Olen siis vuotuisella talven pakomatkallani. Tai ennemminkin, olen elämässä ja kokemassa jo tavaksi muodostunutta joka talvista unelmieni seikkailua. Olen todennut itselleni mieluisimmaksi tehdä kesä töitä, ja säästää lähes kaikki lomat talveen.

Ostan yleensä vain pitkät lennot, enkä suunnittele kovin paljoa etukäteen reissua. Niin tälläkin kerralla. Tammikuussa lensin Bangkokiin, koska sinne sattui löytymään kätevät lennot. Reissatessa Kaakkois-Aasiaan, on melko sama, ottaako lennot Singaporeen, Kuala Lumpuriin vai Bangkokiin. Paikallisilla ja edullisilla lentoyhtiöillä on helppo jatkaa mihin vain.

Reissailen useimmiten sellaisissa maailman kolkissa, joissa teknologia ei ole yhtä kehittynyttä kuin meillä. Aluksi olin ostamassa puhelimeeni paikallista SIM-korttia, aiempien vuosien tapaan. Mutta jostain syystä tällä kertaa puhelimeni ei hyväksy muita kortteja. Yritin useaan otteeseen. Lopulta uskoin, että silläkin on tarkoitus.

Tarvitsen offline-aikaa ja se tekee minulle pelkästään hyvää. Ilman internet-yhteyttä on mahdollista löytää paljon tärkeämpiä ja arvokkaampia yhteyksiä. Reilun viikon kestäneen 95-prosenttisen offline-ajan jälkeen, mieleni on levännyt ja virkistynyt. Päätin samalla, että yritän ottaa tavaksi arjessakin pitää viikossa yhden vapaapäivän internetistä.

Tapojeni mukaisesti en juurikaan suunnitellut reissuani. Mitään en varannut etukäteen. En halua sitoa itseäni aikatauluun. Jossain paikassa saatankin haluta viettää enemmän aikaa, ja matkan edetessä uusia kiinnostavia asioita voi tulla vastaan.

Luotan aina, että elämä kyllä kantaa, myös maailmalla. Aion seurata intuitiota ja kulkea sydän kompassina.


Borneon haaveeni

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut seikkailusta Borneon sademetsäsaarella. Borneo on Malajien saaristossa sijaitseva maailman kolmanneksi suurin saari. Sen eteläosat kuuluvat Indonesialle, pohjoisosat Malesialle ja Bruneille. Saari on eläin- ja kasvilajistoltaan yksi maailman rikkaimmista alueista.  Tai siis mitä sitä on jäljellä ihmisen ahneuden jäljiltä.

Olen lukenut, että alue, jossa eläimillä on mahdollista elää, supistuu koko ajan kapeammaksi. Tuhannet lajit, niiden joukossa oranssisävyinen ihmisapina oranki, ovat vaarassa kadota, kun sademetsiä tuhotaan öljypalmuviljelmien tieltä. Borneon orangeille on perustettu oma turvapaikka ja kuntoutuskeskus Nyaru Mentengiin

Sademetsien tuhoutuminen kiihdyttää ilmastonmuutosta, joka saattaa ajaa suuren osan ihmiskunnastakin kodittomaksi. Me ihmiset ehkä emme ansaitsisi omaa turvakotiamme, koska juuri me tuhoamme kaunista planeettaamme pelottavan kovaa vauhtia. Kerron Borneon kokemuksistani seuraavassa postauksessa.

Leave footprints of Love and Kindness wherever you go ❤️

Arjen huolien riisuminen

Aluksi olin ajatellut ottaa suoraan jatkolennon Bangkokista Kota Kinabaluun. Tunsin itseni kuitenkin melko uupuneeksi arjen, töiden ja kaiken jälkeen. Niinpä päätin sallia itselleni ensimmäisen viikon pelkkää helppoa chillausta. Minulla oli tunne, että mieli oli ensin tyhjennettävä kaikesta raskaasta, ennen kuin olisin valmis vastaanottamaan uusia elämyksiä.

Voidakseen kulkea sydän auki, ja pystyäkseen vastaanottamaan uutta ja ihanaa, on sille ensin tehtävä tilaa.

Jotta saisin mieleni tyhjentymään turhasta taakasta, ja puhdistaakseni sisäiset energiasäiliöni, päätin matkustaa reissuni alkuun Thaimaan viidakkosaareksi kutsutulle Ko Kutille (Koh Kood). Thaimaassa ei ole enää montaa paikkaa jäljellä, missä voisin kuvitella haluavani viettää aikaa. Ko Kutille on hieman vaikeampi matkustaa, joten se ei ole vielä turismin pilaama. Tosin tänä vuonna, Etelä-Thaimaan tulvien vuoksi saaret Tratin edustallakin olivat melko kiireisiä.

Onnekseni löysin paikan, jossa sielu todella lepäsi. Aidosti. Mutta vasta kakkosyrittämällä.

Olin varannut parin ensimmäisen päivän majoituksen. Saavuttuani kohteeseen mutkaisen alkumatkan jälkeen (myöhästyneen lennon vuoksi missattu bussi ja sitä kautta myös viimeinen vene saarelle, tarkoittivat yöpymistä keskellä ei mitään Tratin kaupungissa), näin palmun lehtien takaa kimaltelevan kristallin kirkkaan meren, ja vain muutaman ihmisen. Bungalowini sijaitsi 10 metrin päässä merestä. Hymyilin ja hihkuin ääneen.

Heitin painavan rinkan yksinkertaiseen mökkiini, jossa ainoana huonekaluna oli leveä sänky hyttysverkon alla. Vaihdoin bikinit ylleni, ja pulahdin huuhtelemaan matkustuspölyjä kirkkaaseen mereen. Maistoin suolan huulillani, tunsin pehmeän hiekan jalkapohjieni alla ja ihanan kuuman auringon ihollani. Hymyilin lisää. Olin löytänyt paratiisin.

Ko Kutin paratiisi

Ensihetkien tunnelmaa

Laitoin pienestä matkakaiuttimesta taustalle soimaan Spotifyn Chillout –listani. Kuuntelin meren aaltoja ja lintuja. Suljin silmäni. Hengitin syvään. Tunsin, että aloin riisuuntua kiireen kahleista. Irti päästäminen kaikesta turhasta sai alkaa. Auringon alkaessa hiipua horisontin taakse, vaihdoin treenikamat päälle. Hölkkäilin ja juoksin spurtteja rantaviivalla. Kehoa avaavia joogavenytyksiä ja kevyttä kehonpainojumppaa. 30 tunnin matkustamisen jälkeen ei parempaa olisi voinut olla.

Pian sain kuitenkin harmikseni huomata, että netin kautta varatun majoituspaikkani henkilökunta ei hymyillyt koskaan. Hyvän huomenen toivottaminenkin jäi yksipuoliseksi. Kukaan ei vastannut. Paikasta puuttui kokonaan sellainen lämmin ja aito tunnelma, jota kaipasin. Itse asiassa vaikutti siltä, että joko heidän elämänsä oli joko todella kurjaa tai sitten turismi oli pyyhkinyt yleensä niin iloiset thai-hymyt kokoaan pois. Sijainti oli mitä kaunein, ja bisnes vaikutti kyllä pyörivän hyvin. Englantia kukaan työntekijöistä ei juurikaan puhunut, mutta hymy ja toisen ihmisen huomioiminen elein on universaalia. 

Joogatessani rannan toisessa päässä auringon noustessa, näin pienen puisen sillan takana viidakon syleilyssä pieniä vaaleansinisiä ja vihreitä puisia mökkejä kauniin puutarhan ympäröimänä, mutta silti aivan turkoosin meren äärellä. Rantaviivalla oli kaksi kajakkia. Puutarhan keskellä oli kutsuvasti kevyessä tuulessa heiluva riippumatto. Suloinen kissanpentu maukui sillan päässä, ja vastaani käveli iso ankka.

Kuulin pariskunnan kertovan, miten apina oli käynyt aamulla tervehtimässä heitä bungalowissa. Kävelin sillan yli. Tunsin saapuneeni johonkin, mitä olin tullut saarelta etsimään. Tunsin sellaisen rauhallisuuden hunnun laskeutuneen ylleni. Ensivaikutelmalta siellä oli ihanan aito ja lämmin tunnelma. Linnut lauloivat viidakkomaisen rinteen puiden kätköissä, korkeat palmut kehystivät maisemaa, ja isoja kauniita perhosia lenteli trooppisissa kukissa, kuin tanssien. Pienen baarin takana oli sydämelliseltä vaikuttava, hymyilevä thai-mies.

Löysin paikan, jossa mun sydän hymyili. Nonstoppina.

Samanaikaisesti ranskalaisäiti ylitti sillan poikansa kanssa. Molemmilla oli rinkat selässä, ja he nauroivat yhdessä. Vaihdoimme muutaman sanan. Äiti kertoi, miten hän oli päättänyt kasvattaa lapsensa näyttämällä heille maailmaa ja uusia kulttuureita. He matkustivat yhdessä joka talvi 2-3 kuukautta. Poika oli nyt 13-vuotias, ja hän vaikutti kovin kohteliaalta, viisaalta, tasapainoiselta ja onnelliselta.

Äiti kertoi tehneensä saman aikanaan tyttärensä kanssa. Tytär oli nyt jo aikuinen. Onnekkaat lapset. Uskon, että he saavat tällä tavoin kokemalla ja näkemällä parhaat mahdolliset eväät elämäänsä. He paitsi oppivat kieliä, näkevät maailmaa, kohtaavat uusia kulttuureja, rikastuvat erilaisten ihmisten ja luonnon ihmeiden kohtaamisesta, myös kasvavat rohkeiksi ja avoimiksi selviytyjiksi. Reppu selässä reissatessa, köyhissä maissa, eteen tulee myös useita erilaisia haasteita.

Olin onnekas löytäessäni tällaisen helmen, jossa oli aito, lämmin, onnellinen tunnelma.

Kysyin olisiko himmennettyjen silmälasien ja leveän hymyn takaa puhuvalla miehellä tarjota minulle majoitusta. Hän lupasi tiedustella asiaa. Kerroin, että minulla oli bungalow viereisessä resortissa, mutta hienosta sijainnista huolimatta tunnelma on epämiellyttävä. Sain tietää, etten ole ainoa joka kokee samoin. Huhujen mukaan omistaja pyörittää saarella huumekauppaa, ja on palkannut osan työtekijöistä Kambodzasta surkeista oloista. 

Tästä tuli nopeasti koti 💛

Palasin ihanaan viidakon syleilyssä lepäävään yhteisöön illalliselle. Tutustuin lämminsydämiseen kanadalaistyttöön, joka tarjoili kylästä ostamaansa supertulista kalaruokaa. Nuori ranskalaispoika kiipesi apinan ketteryydellä palmun latvaan, ja haki meille kookokset. Poika myös itse avasi ne isolla viidakkoveitsellä. Kissanpentu kehräsi sylissäni.

Aurinko oli maalannut laskiessaan taivaan punaisen ja oranssin eri sävyillä. Saksalaispariskunnan pellavapäinen pieni poika juoksi silittämään kissaa. Eräs mies rantautui märkäpuvussa yösukellukseltaan. Vihreä curry kookosmaidossa oli reissuni toistaiseksi paras ateria. Tiedustelin uudelleen, voisinko muuttaa heille viikoksi. Paikkaan ei voinut tehdä etukäteisvarauksia, ja jos joku asukkaista päättäisi lähteä aiemmin, vapautuisi minulle huone tai mökki.

Onnellisia hetkiä 🙏🏼

Seuraavana päivänä kävimme kanadalaisen kanssa melomassa merellä. Kävin itse asiassa joka ikinen päivä aamuisin rannalla jumpalla ja joogaamassa, ja päivällä tai auringon laskiessa melomassa. Minulle parasta akkujen latausta.

Saaren keskivaiheilta lähti joki sisämaahan. Pysähdyimme joen ja meren kohtaamispaikassa sijaitsevaan ravintolaan, jossa nautimme energialatauksena makeaa kakun muotoon pyöriteltyä riisiä tuoreen mangon ja kookoskerman kera. Mieletön paikallinen herkku! Jokea reunusti salaperäiset mangrove-puut vahvoine juurineen. Tuntui kun olisimme meloneet keskellä Amazonia.

Vesi oli kirkasta, ja viidakon äänet kantautuivat joelle. Erilaiset linnut kuulostivat välillä apinoilta, välillä koirilta tai nauravalta lapselta. Emme nähneet yhtään eläimiä, vaikka kovin äänettömästi koetimme meloa. Parkkeerasimme kajakit joen varrelle, jossa opaskyltin mukaan olisi vesiputous. Upotimme varpaamme mutaan ja etenimme sademetsämaisemien keskelle rakennettua kapeaa tietä pitkin ylöspäin.

Saavuimme vesiputoukselle, jossa tosin emme saaneet olla ihan yksin. Paikallislapset hyppelivät puihin sidotuista köysistä veteen ja kikattivat. Putouksella oli myös turisteja. Miten virkistävältä tuo puhdas korkeilta rinteiltä virtaava vesi tuntuikaan suolaveden ja auringon kuorruttamalla iholla. Leikimme voimalla virtaavan putouksen alla lapsen lailla.

Olin malttamatona odottanut, että pääsisin muttamaan ihanaan onnellisten sielujen "yhteisöön", vaikka riippumattoon. Kuuluin jo kalustoon. Ilokseni pieni suloinen mökki aivan veden päällä, josta olin uskaltanut vain unelmoida, vapautuisi seuraavana päivänä. Voi kun olin iloinen!

Eräs ihanimmista paikoista, jossa olen koskaan saanut asua.

Nukahdin pieneen meren päällä sijaitsevaan mökkiini onnellisena. Patjaltani oli alle metrin etäisyys turkoosiin veteen. Sänkyäni ympäröi vain kolme seinää, ja meren suuntaan maisema oli avoin. Sain katsella luonnon suunnittelemaa jatkuvasti muuttuvaa taideteosta omassa sängyssä maatessani. En meinannut malttaa sulkea silmiäni. Tähdet loistivat taivaalla. Kuu oli kapea sirppi, jonka reunat osoittivat ylöspäin ja hymyilivät kanssani kilpaa. Muutama kala polski vedessä. Pieni kissa tuli nukkumaan kanssani. Kiitollisena nukahdin.

Aamulla yön jälkeinen tumma taivas maalautui palmujen takaa keltaiseksi auringon alkaessa nousta kello 6. Vaaleanpunaisen eri sävyisiä pilven hattaroita leijaili sinisellä taivaalla. Toivotin universumia kiittäen hyvää huomenta maailmalle. Ihastelin uuteen päivään heräilevän luonnon kauneutta. Hymyilin. Isosti. Taas.

Lähdin jo tavaksi muodostuneelle aamujumpalle ja -joogalle rannalle. Tuohon aikaan rannalla oli yleensä autiota. Lisäkseni siellä oli ainoastaan muutama paikallismies ruokkimassa kaloja. Meistä tuli viikon aikana tuttuja. Ilokseni sain kuulla, että olin inspiroinut muitakin aloittamaan aamut reippailemalla. Joku turisti nyrpisteli nenäänsä, etteikö edes lomalla voi olla treenaamatta. No, jokainen saa vapaasti tehdä sitä, mikä tuottaa itselle iloa ja hyvää oloa. Mä nautin tästä, joku toinen nauttikoon halutessaan kaljan kittaamisesta yömyöhään. Hyvä energia ja iloisuus tarttuvat.

Kävin päivittäin merellä fiilistelemässä auringonlaskua. Kiitos, kaunis universumi🙏🏼

Viikko oli aivan ihana. Sain sen mitä tulin hakemaan, ja paljon enemmän. Onnistuin tyhjentämään mieleni kaikesta ylimääräisestä. Huuhdoin kaiken turhan uimalla kirkkaassa lämpimässä meressä. Hengitin syvään joogatessa rannalla auringon noustessa. Sain herätä keskellä kaunista luontoa. Luin kirjaa riippumatossa. Meloin keskelle merta yksin kajakilla ihastelemaan auringonlaskua. Se oli ihmeellinen joka ilta. Kelluin selälläni kajakin päällä laineiden kevyesti kuljettaessa. Tunsin oloni onnelliseksi ja kevyeksi.

Oloni oli rauhallinen ja kiitollinen. Sain etäisyyttä asioihin, jotka tuntuivat raskailta ennen lomaa. Olin onnistunut tekemään tilaa uudelle hyvälle. Tapasin jo ensimmäisen viikon aikana aivan ihania ihmisiä, ja mielenkiinnolla kuuntelin heidän tarinoitaan.

Pienessä kalastajakylässä.

Jokainen kohtaaminen uuden kiinnostavan ihmisen kanssa on rikkaus. Osan kanssa yhteinen matka on vain lyhyt, mutta jokaisesta kohtaamisesta voi oppia. Yksin reissaavilla ihmisillä on usein sydän jollain tapaa enemmän auki, kun porukassa matkustavilla. He ovat elämännälkäisiä, rohkeita ja uteliaita. Jokaisella on erilainen tarina ja tausta. Maailmalla reissatessa on riisuttu kaikki turha. Kaikkien egot ovat narikassa.

Kenelläkään ei ole toimitusjohtajan stressillä päällystettyä viittaa harteilla, naapuria hienompaa Lexusta bungalowin pihalla, eikä avioeromurheistakaan tarvitse kertoa niin valitessaan. Reissatessa voi avata oman tarinan esirippua juuri sen verran, kun luontevalta ja hyvältä tuntuu. Kaikki ovat samalla viivalla, statuksista ja rooleista riisuttuina.

Onnistunut akkujenlataamisviikko! Onnellinen ja rentoutunut olo. Kiitollinen mieli.

Saarella sai olla täysin rauhassa ja yksin omien ajatusten kanssa ja luonnon keskellä niin halutessaan. Ympärillä oli tilaa hengittää ja fiilistellä elämää. Ja sitten ympärillä oli aivan ihania ihmisiä, joihin lyhyessä ajassa ehti luoda ystävyyden siteen.

Haikein mielin hyvästelin saaren ja hienot ihmiset. Jatkoin matkaani niin paljon rikkaampana. Ja kovin onnellisena. Ihania, ikimuistoisia hetkiä ❤ Ei näitä voi pukea sanoiksi.

❤️❤️❤️

Saavuin eilen Borneon Sabahiin. Kerron näistä seikkailuistani sitten myöhemmin. Instagramiin postaan kuvia matkani aikana. Halutessanne, seuratkaa sieltä

"The world is a book, and those who don't travel, only read one page." -St.Augustine-

Meillä on kaunis maailma. Lähetän teille kaikille paljon valoa ja lämpöä täältä kaukaa. Iloisia hetkiä helmikuiseen koti-Suomeen!

❤️: Kristiina